Kolumni: Kun kaikki on nähty

Jos tähän päivään asti arkkitehdit ovat voineet suhtautua varsin huolettomasti tekoälyjen kehittymiseen ja luottaa siihen, että luovuus kaikissa töissä jää ihmiselle, enää ei asia ole näin.

Kaikki nykypäivän tekoälymenetelmät kuuluvat kapean tekoälyn piiriin, eli kykenevät johonkin älykkääseen toimintoon – vielä eivät kuitenkaan ihmismäiseen ajatteluun. Tällainen niin sanottu yleinen tekoäly kuuluu vielä tieteiskirjallisuuden sivuille. Kapean tekoälyn kehitys sen sijaan etenee kiihtyvällä vauhdilla. ” Näin todettiin Suomen EU:n puheenjohtajuusvuonnaan EU-kansalaisille tarjoamalla tekoälykurssilla.

Tie puolestamme on jo valittu – tekoälyt tulevat olemaan jokapäiväisiä työkumppaneitamme. Tämä siitäkin huolimatta, että tekoäly on vielä käsitteenä epämääräinen, eikä sille ole olemassa yleisesti hyväksyttyä määritelmää.

Laajalti hyväksytty lienee näkemys, että älyä on silloin, jos kone kykenee suoriutumaan tekemisestään ilman ohjausta ja samalla oppimaan siitä. Tänään koneet eivät pelkästään opi uutta vaan osaavat myös parantaa suorituskykyään. Näin toimivat esimerkiksi tekoälyn yhden osa-alueen, koneoppimisen järjestelmät.

Koska arkkitehditkin joutuvat jakamaan työnsä tekoälyjen kanssa, pitäisi arkkitehdeille osata kertoa, mitä osaamista ja taitoja he tulevat tarvitsemaan. Arkkitehdin työtä tekoälyt saattavat helpottaa esimerkiksi oppimalla automaattisesti tuottamaan ratkaisuja tai poimimaan suunnitelmista (tai tietomallien tietokannoista) hyvät ja huonot ratkaisut.

Mutta onnistuuko tekoälyltä hyvien ja huonojen suunnitelmien arviointi? Onnistuuko arkkitehtuurin arviointi?

Molemmista on jo orastavia ja pelottavan lupaavia näyttöjä. Tämä on tietenkin edellyttänyt, että tekoälyille on kerrottu, mikä on hyvää ja mikä huonoa – on tarvittu asiantuntijoita ja niin sanottua auktorisoitua tietoa. Lisäksi on tarvittu tiedon rajaamista, ohjaamista ja syöttämistä.

Onneksi arkkitehtuurissa on aina paljon epävarmuutta, jota ei voi mitata tai numeroin arvottaa.

Rakennetun ympäristön ja arkkitehtuurin laadun kannalta ei ole yhdentekevää, kuka on tuottanut tiedon, rajannut sen ja kirjoittanut ohjeet tekoälyn arvovalintoihin. Kenen perimmäisiä tarkoitusperiä tekoälyt on ohjelmoitu palvelemaan?

Kun keinoäly ja koneoppiminen tulevat arkkitehtien jokapäiväisiksi työvälineiksi, väistämättömänä seurauksena tulee olemaan suunnitteluprosessien tehokkuuden paraneminen, koska iso osa suunnittelutyöstä – vähintäänkin sen rutiineista – voidaan tehdä täysin automaattisesti. Tämä kehitys totuttaa rakennusalan kokonaan uudenlaiseen suunnittelurytmiin ja aikatauluihin, joista ei voi selvitä ilman koneälyjen apua. Tässä vauhdissa ihmisen rooliksi uhkaa jäädä prosessien valvonta ja lopputuloksien arviointi.

Onneksi arkkitehtuurissa on aina paljon epävarmuutta, jota ei voi mitata tai numeroin arvottaa. Arvojen painottamiseen liittyy aina eettisiä ongelmia. Ratkaisut eivät voi olla yksinkertaisia, koska eri osapuolilla on rakentamiseen erilaisia tarpeita ja näkemyksiä. Arvottamista ei voi jättää pelkästään koneälyjen varaan. Myös tekoälyjen kanssa työskennellessään arkkitehtien on osattava ja uskallettava tehdä esityksensä suunnitteluratkaisuiksi epävarman tiedon varassa.

Koneet ovat käsittämättömän nopeita ja väsymättömiä uurastajia. Mitä tehdään, jos tekoälyt toteavat jonain päivänä, että kaikki on nyt nähty, toistettu ja kopioitu?

Silloin kerrotaan tekoälylle kokonaan uusi tarina ja jäädään uteliaana odottamaan lisää nähtävää, koettavaa ja kopioitavaa.

Vesa Juola