Kolumni: Kuka vaalisi Helsingin historiaa?

Unioninkatu on lempikatuni, sillä sitä pitkin voi kulkea halki Helsingin historian.

Ylitän Pitkänsillan. Ensimmäinen puusilta rakennettiin Kaisaniemenlahden yli jo vuonna 1651, kun Helsinki oli siirretty Vantaanjoen suulta Vironniemelle. Nykyinen kivisilta on reilun sadan vuoden ikäinen, ja siinä on arpia sisällissodasta ja toisesta maailmansodasta.

Kävelen kohti etelää. Oikealla näkyy yliopiston kasvitieteellinen puutarha ja linnamainen kasvimuseo, jota levottomana vuonna 1918 kaavailtiin asunnoksi Suomen tulevalle kuninkaalle.

Tulen kolmiomaiseen Varsapuistikkoon. Se jäi tähteeksi, kun Kaisaniemenkatu puhkaistiin halki umpikortteleiden ja Kaisaniemen puiston 1910–1920-luvuilla. Emil Cedercreutzin veistos Äidinrakkaus tuo mieleen muiston opiskeluvuosilta, kun ratsastin tuolla hevosella ja kaverini istui varsan selässä.

Nousen ylös Suomen komeinta katua, joka rakennettiin aikoinaan suuriruhtinaskunnan paraativäyläksi. Sitä kehystää edelleen näyttävä valikoima Carl Ludvig Engelin arkkitehtuuria. Jalkakäytävien suuret graniittilaatat ovat miltei yhtä vanhoja kuin komeat empiretalot.

Keisari Aleksanteri I teki huhtikuussa 1812 kauaskantoisia päätöksiä julistaessaan Helsingin pääkaupungiksi ja vahvis­taessaan Johan Albrecht Ehrenströmin klassistisen ruutuasemakaavan. Alkoi vuosikymmenien rakennustyö, kallioita räjäytettiin ja työstettiin rakennuskiviksi. Pieni osa Ruotsin vallan ajan kaduista ja kivitaloista sai jäädä paikalleen.

Kaupungin tärkein katu ja sisääntulotie rakennettiin jatkamalla Läntistä Kirkkokatua molemmista päistään. Sitä pitkin keisari saapui syyskuussa 1819 Helsinkiin, joka oli alkanut muuttua pienestä ja pahoin palaneesta kaupunkipahasesta isoksi rakennustyömaaksi. Keisari nimesi kadun Unionin­kaduksi muistuttamaan Suomen yhdistämisestä Venäjään.

Kukkulan laella on pieni Pyhän Kolminaisuuden kirkko vuodelta 1826. Sen sisälle voi astua kuin salaperäiseen, bysanttilaishenkiseen maailmaan seremonioiden ja suitsutusten keskelle.

Edessä alkaa avautua vaikuttava näkymä alas Senaatin­torille. Vasemmalla nousevat graniittiportaat ylös Tuomiokirkon pääsisäänkäynnille, ja symmetrisesti sitä vastapäätä on yksi Suomen kauneimmista rakennuksista, Kansalliskirjasto.

Senaatintoria on kutsuttu valtakunnan juhlavimmaksi aukioksi ja maailman kauneimmaksi empireaukioksi. Tänä kesänä se on kuitenkin muutettu suureksi kesäterassiksi ruokakojuineen, ja samaa käytäntöä toivotaan tuleville kesille. Senaatintoria on moitittu mielipidekirjoituksessa ”autioksi kivierämaaksi”, joka tarvitsee ”piristysruiskeita”. Yritän turhaan nähdä koju-, käymälä- ja roskisrivistöjen takaa aukiota ja sitä reunustavia korinttilaisia ja joonialaisia pylväitä.

Terassialueen keskeltä löydän Aleksanteri II:n, Suomelle suopean hallitsijan ympärillään kansallisromantiikan fanta­siaa. Keisaria vartioi leijona, Suomen suurpedoista mahtavin, ja sen edessä seisoo miekka kädessään ja karhuntaljaviitassaan Suomi-neito perustuslakia suojelemassa. Kuka suojelisi Helsingin arvokkainta historiaa?

Jatkan kävelyä ja ylitän Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston mukaan nimetyn kadun. Se on ollut tässä jo 1640-luvulta lähtien, ja sillä on ollut monia nimiä, kuten Storgatan ja Kungsgatan.

Kuljen Kauppatorin, Havis Amandan suihkulähteen ja Esplanadin puiston ohi Unioninkadun päähän, vanhalle observatoriolle. Vielä 1700-luvun alkupuolella tällä kukkulalla poltettiin vihollisesta varoittavia merkkitulia, ja vuosisadan puoli­välissä tänne rakennettiin Ulricasborgin linnoitus. Pysähdyn ihailemaan Tähtitorninvuorelta avautuvaa merellistä kaupunkimaisemaa, yhtä Suomen kansallismaisemista.

Eteläsataman yllä on tummia pilviä, sillä länsirantaa ollaan myymässä kiinteistösijoittajille suurilla rakennusoikeuksilla. Kaupungin johdon kaavailemat, tilavaraus- ja periaatesuunnitelman mukaiset liiketalokorttelit tukkisivat perinteikkäät kaupunkimaisemat ja -näkymät ja muuttaisivat Laivasillan­kadun kuiluksi. Rakentaminen on syytä suunnata pääosin muualle ja muuttaa ranta puistomaiseksi, satamahenkiseksi oleskelualueeksi Ehrenströmin asemakaavan avoimuutta noudattaen. Taitavasti suunniteltuna rantaan mahtuu myös arkkitehtuuri- ja designmuseo.

Liiketalokorttelit tukkisivat perinteikkäät kaupunkimaisemat ja -näkymät.

Yleinen kiinnostus historiaa kohtaan on lisääntynyt joka puolella, ja se koskee myös Helsingin historiaa, joka on tärkeää sekä kaupunkilaisille että matkailijoille. Siksi on ristiriitaista, että Helsingin johto suhtautuu kaupunkimme historiaan käytännössä välipitämättömästi. Kaupungin organisaatiouudistuksessa lakkautettiin keskeisiä arkkitehtien virkoja ja toimia, ja nyt kiinteistökauppahankkeita valmistellaan pienessä piirissä vaitiolovelvoitteilla. Helsingin kaupunkisuunnittelua ovat alkaneet ohjata kiinteistösijoitusyhtiöt, vaikka niiden etu on muuta kuin yleinen etu. Massiivista rakentamista suunnataan kulttuuriympäristöihin – aukioille ja puistoihinkin – ja suojeltuja rakennuksia halutaan purkaa alta pois.

Itämeren rantakallioille rakennetun kaupunkimme vanhimmissa osissa on ainutlaatuisia kerrostumia niin Ruotsin vallan ja autonomian kuin itsenäisyydenkin ajalta. Arvokkaita ominaispiirteitä on tähän asti vaalittu, ja aloitteentekijöinä on usein ollut SAFAn jäseniä aina empirekeskustan suojelua koskevista ensimmäisistä ehdotuksista lähtien. Näistä arvoista on hyvä pitää kiinni myös tulevaisuudessa.

Harri Hautajärvi
TkT, SAFAn varapuheenjohtaja

Lisää aiheesta:

Helsingin Eteläsataman maisemallinen tilavaraus- ja periaatesuunnitelma

Harri Hautajärvi. Empirekeskusta maailmanperintölistalle. Arkkitehtiuutiset 6–7/2018