Arkkitehtien on lähdettävä liikkeelle siitä, että hiilineutraalista tulevaisuudesta on tullut totta ja etsittävä keinoja, joilla tämä on voinut toteutua, kirjoittaa Aleksi Neuvonen.
Tulevaisuus on aina läsnä arkkitehtuuria tehtäessä. Arkkitehdit suunnittelevat rakennuksia ja yhdyskuntarakenteita, jotka ovat olemassa kymmenien, mahdollisesti satojenkin vuosien päästä. Toteutuva suunnitelma muuttaa tulevaisuuden kulkua ja ihmisten käyttäytymistä. Suunnitelmallaan arkkitehti ottaa aina kantaa tulevaisuuteen ja pakottaa ottamaan siitä vastuuta.
Tulevaisuutta käsitellään suunnittelussa erilaisten kehysten läpi. Kehyksiä määrittää se, miten avoimena ja epävarmana tulevaisuutta pidämme, sekä toisaalta se, miten voimakkaasti uskomme voivamme vaikuttaa tulevaisuuteen.
Arkkitehdin tyypillisimmin käyttämä menetelmä on suoraviivainen suunnittelukehys: Tehdään toteuttamiskelpoinen suunnitelma olettaen, että maailma ympärillä muuttuu melko hallitusti ja että suunnittelija voi ainakin jonkin verran ohjata tätä kehitystä. Tämän tueksi tarvitaan näkymää siitä, mihin suuntaan maailma ympärillä muuttuu, tulevaisuuden tarkastelua ennustekehyksen kautta: arvioidaan tunnettujen ilmiöiden, kuten talouden, väestömäärän tai rakentamiskustannusten tulevaa kehitystä historiallisen datan pohjalta.
Joissain tilanteissa tulevaisuus tuntuu sisältävän enemmän epävarmuutta. Tällöin tulevaisuutta tarkastellaan skenaariokehyksen kautta: tunnistetaan keskeiset epävarmuutta tuottavat ilmiöt ja rakennetaan niiden mahdollisista vaikutuksista vaihtoehtoisia tulevaisuuspolkuja.
PELKKIEN skenaarioiden tekeminen ei kuitenkaan auta arkkitehtia suunnittelussa loppuun asti. Suunnittelijalta odotetaan visiota siitä, miten hän haluaa muuttaa maailmaa, asioiden toimivan paremmin tai synnyttää tilojen kautta uutta toimintaa. Tällainen visionäärinen tulevaisuuskehys sisältää oletuksen, että suunnittelulla on riittävästi voimaa tavoitteen saavuttamiseen.
Tällä hetkellä maailmassa on niin paljon muutosta ja epävarmuutta, että toivottujen tulevaisuuksien kuvaaminen on erittäin vaikeaa. Tarve maailman muuttamiseen on silti suuri. Arkkitehdin on suunniteltava rakennuksia tulevien vuosikymmenten läpikotaisin digitalisoituneeseen arkeen ja kaupunkeja aikaan, jossa kasvihuonekaasut on viety lähes nollatasoon.
Tällaisten kehityskulkujen seurauksena transformatiivisesta tulevaisuuskehyksestä on tulossa entistä tärkeämpi, ja tulevaisuus ylipäätänsä on tullut uudella tavalla osaksi kaikkea suunnittelua.
Kehitystä työntävät eteenpäin kaupunkien ja valtioiden viime vuosina asettamat hiilineutraalisuustavoitteet. Suomi tavoittelee netto nolla -tasoa vuonna 2035, Helsinki, Tampere ja Espoo 2030, Turku 2029. Näiden tavoitteiden ansiosta meillä on suhteellisen tarkasti asetettu määritelmä toivottavalle tulevaisuudelle. Voimme suunnitella vain sellaisia ratkaisuja, joiden puitteissa hiilineutraali elämä, kaupunki ja yhteiskunta ovat mahdollisia.
SAMALLA arkkitehtuurin suhde tulevaisuuteen muuttuu: Suunnittelu tapahtuu tavoitevuodesta nykypäivän suuntaan katsoen, ei enää tästä hetkestä kohti epämääräistä tulevaa. On lähdettävä liikkeelle siitä, että hiilineutraalista tulevaisuudesta on tullut totta ja etsittävä sitten keinoja, joilla tämä on voinut toteutua.
Meillä on suhteellisen tarkasti asetettu määritelmä toivottavalle tulevaisuudelle.
Olen kehittänyt niin sanottuja backcasting-skenaarioita välineiksi sen ymmärtämiseen, miten tulevaisuuden kannalta kriittisen tärkeistä päämääristä voi tulla totta epävarmuuksia täynnä olevassa maailmassa. Backcasting-skenaariot muodostetaan rakentamalla vaihtoehtoisia tulevaisuuspolkuja toivottavista tulevaisuuksista nykyhetkeen. Niiden suurin hyöty on siinä, että ne pakottavat etsimään ratkaisuja totuttua laajemmalta, ei pelkästään sieltä, mitä on tähän asti pidetty mahdollisena.
Arkkitehtuuri suunnittelee tulevaa. Sen tueksi tarvitaan ennusteita ja myös skenaarioita epävarmuuksien arvioimiseen. Mutta vaikka tulevaisuus olisi kuinka sumuinen ja hämärä, ei arkkitehtuuri saa unohtaa pyrkimystä maailman muuttamiseen. Tässä monin tavoin sekavassa, vanhojen jatkumoiden katkeamisten ajassa korostuu transformatiivinen tulevaisuuskehys. Onneksi arkkitehtuurin ja suunnittelun kentällä kehitetään uusia välineitä ja luodaan tulevaisuutta myös sitä kautta.
Kirjoittaja on ajatushautomo Demos Helsingin perustaja. Hänen väitöskirjansa Re-focusing on the future. Backcasting carbon neutral cities tarkastettiin Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekunnassa 16.9.2022.