Kolumni: Älyä vai kestävyyttä?

Tallinnan teknillinen yliopisto perustaa Älykkään kaupungin osaamiskeskuksen (Smart City Centre of Excellence) jättimäisessä FinEst Twins -hankkeessa, joka toteutetaan suomalais-virolaisena yhteistyönä muun muassa Aalto-yliopiston ja Forum Viriumin kanssa. Projektin järjestämässä ideakilpailussa etsitään parhaillaan Viron kaupunkien ongelmia ratkaisevia pilottihankkeita, joista kukin saa enimmillään 1,5 miljoonan euron rahoituksen. Vielä tämän vuoden puolella kahdestatoista finalistista valitaan muutama toteutettavaksi vuosina 2021-2023.

Älykäs kaupunki, smart city, on merkinnyt minulle kaikenlaisia informaatiotekniikan sovelluksia kaupunkiympäristössä. Moni älysovellus tuottaa kaupunkielämän sujuvuutta ja mukavuuksia juuri sille väestönosalle, joka jo valmiiksi nauttii maapallon korkeimmasta elintasosta. En ole pitänyt näkökulmaa kovin kiinnostavana.

Älykkäällä kaupungilla viitataan kuitenkin yhä useammin kestävyyteen tähtääviin ja informaatioteknologiaan perustuviin muutosprosesseihin kaupunkiympäristöissä. Edesmennyt amerikkalainen politiikan tutkija Benjamin R. Barber väitti, että kaupungeilla on huomattavasti paremmat edellytykset ratkaista aikamme suuria ongelmia kuin kansallisvaltioilla. Voisiko kaupunkien uusi informaatiotekniikka olla avain ilmastonmuutoksen hillitsemiseen? Epäilijöitä riittää.

Voisiko kaupunkien uusi informaatiotekniikka olla avain ilmastonmuutoksen hillitsemiseen?

Vuonna 2018 julkaistussa vertaisarvioidussa artikkelissaan professorit Tan Yigitcanlar ja Mohammad Kamruzzaman etsivät informaatiotekniikan ja kestävyyden korrelaatiota Britannian älykaupungeista. Hankalannimiset tutkijat eivät löydä korrelaatiota kasvihuonekaasupäästöjen ja IP-osoitteiden määrän välillä. Niinpä he päättelevät, ettei smart city ole onnistunut edistämään kestävyyttä muuten kuin retoriikan tasolla.

High tech -arkkitehtuurin lipunkantajan, Norman Fosterin visioima Masdarin kaupunki on joutunut tinkimään ilmastoneutraaliustavoitteestaan. Hanketta on jo ehditty kutsua maailman ensimmäiseksi vihreäksi aavekaupungiksi. Masdarin epäonnistumiset eivät ole omiaan lisäämään luottamusta tekniikan kykyyn edistää kestävää kehitystä.

Eurooppalaisten älykaupunkien arvioinnissa Helsinki on listattu kuuden parhaan joukkoon. Helsinki on nykyisen pormestarinsa johdolla nostanut profiiliaan myös ympäristötoimissa. Hiilineutraali Helsinki -ohjelma kuvaa 147 toimenpidettä, joilla Helsinki leikkaa vuoteen 2035 mennessä kasvihuonekaasupäästönsä 20 prosenttiin vertailuvuoden 1990 tasosta.

Toimenpideluettelon perusteella informaatiotekniikka ei näytä olevan tässä prosessissa erityisen ratkaisevassa asemassa. Esimerkiksi maailman ensimmäiseksi hiilineutraaliksi pääkaupungiksi vuonna 2025 tähtäävä Kööpenhamina luottaa omassa toimenpideohjelmassaan huomattavasti enemmän älykaupunkiratkaisujen voimaan.

Helsingissä, kuten Kööpenhaminassakin, hiilineutraalin tulevaisuuden mahdollistaa vähäpäästöinen energia. Tätä taustaa vasten Helsingin lupaama miljoonan euron palkkio Helsinki Energy Challenge -kilpailussa ei ole liioiteltu. Palkinto odottaa sitä tiimiä, joka osaa esittää parhaan vaihtoehdon kaukolämmön tuottamiseen ilman kivihiiltä tai muita fossiilisia polttoaineita.

Sekä Helsingin että Kööpenhaminan energiamurroksessa uusiutuvalla energialla on keskeinen rooli. Eriaikainen tuotto ja kulutus olisi saatava kohtaamaan nykyistä paremmin, ja verkon kulutushuippuja tulisi pystyä leikkaamaan. Älykäs energiaverkko ja informaatiotekniikka voivat auttaa näissä haasteissa.

Toinen tärkeä sektori on liikenteen energiankulutus, jonka päästöjä vähennetään tekemällä joukkoliikenteestä, pyöräilystä ja jalankulusta houkutteleva vaihtoehto autoilulle. Ratkaisuvalikoimaan kuuluu ”liikenne palveluna”, jossa informaatiotekniikan tehtävänä on varmistaa sujuvat matkaketjut.

Kaikki uudet IP-osoitteet eivät torju ilmastonmuutosta, eikä uusi informaatiotekniikka automaattisesti edistä kestävyyttä. Näyttää kuitenkin siltä, että älykkäillä ratkaisuilla on oma tehtävänsä kaupunkien merkittävimpien ilmastotoimien toteutuksessa.

Ilmastokriisin eskaloituessa edelläkävijäkaupunkien toimenpideohjelmista on tullut kunnianhimoisempia ja täsmällisempiä. Nyt haetaan vaikuttavuutta, joka tunnistetaan kasvihuonekaasupäästöjä laskemalla.

Kaupunkien kasvihuonekaasupäästöjen arviointimenetelmiä ei ole harmonisoitu samalla tavalla kuin rakennuksen hiilijalanjälkilaskentaa. Helsingin yliopiston rehtori, kestävyystieteilijä Jari Niemelä osoitti yhdessä tohtorikoulutettava Karna Dahalin kanssa, että Kööpenhaminan, Tukholman ja Helsingin kasvihuonekaasupäästöjen arviointimenetelmät poikkeavat toisistaan ja tulosten vertailu on mahdotonta.

Hiilineutraalius merkitsee hyvin erilaista tavoitetta kaupungille, maakunnalle ja valtiolle.

Hiilineutraalius merkitsee hyvin erilaista tavoitetta kaupungille, maakunnalle ja valtiolle. Valtion rajojen sisään mahtuu yleensä laajoja metsäalueita, joiden hiilinielu helpottaa urakkaa. Kaupungille hiilineutraalius on siis huomattavasti kunnianhimoisempi ilmastotavoite, ainakin silloin kun tavoitellaan kasvihuonekaasupäästöjen ja hiilinielujen aitoa tasapainoa ilman käsitteen merkitystä vesittävää kompensaatiota.

Virolais-suomalais-irlantilainen tutkimuskonsortiomme kehittää parhaillaan yleiseurooppalaista kasvihuonekaasupäästöjen arviointimenetelmää kaavoitusta varten. EU-alueiden yhteistyötä ja aluekehitystä edistävän ESPONin toimeksianto tuottaa myös ilmaisen, selainpohjaisen laskentatyökalun, jota on kehittämässä muun muassa Ecocity Evaluatorin koodannut suomalainen ohjelmistokehittäjä IWA.

Vertailukelpoisia tuloksia tuottavan menetelmän integroiminen EU-maiden erilaisiin maankäytön suunnittelujärjestelmiin on kunnianhimoinen tavoite. Yhteisen kosketuspinnan muodostaa strateginen ympäristövaikutusten arviointiprosessi SEA, jota toteutetaan direktiivin ohjaamana kaikissa EU-maissa. SEAsta voidaan tehdä keskeinen ilmastonmuutoksen hillitsemisen mekanismi, joka ymmärtää paikalliset erityispiirteet ja ohjaa kaupunkien ilmastotyötä kohti vaikuttavimpia toimenpiteitä.

Tarkasteluja yhdistää myös yhteinen ilmastotavoite, hiilineutraalius, joka epämääräisyydestään huolimatta ohjaa vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä ja pitämään huolta viherympäristöjen hiilinieluista.

Kimmo Lylykangas
arkkitehti SAFA, professori, Tallinnan teknillinen yliopisto