Turunen on suunnittelutoimistossa työskentelevä arkkitehti ja kirjailija, jonka uusin teos kuvaa kahden eri sukupolven arkkitehteja.
Eeva Turunen innostui kirjoittamisesta opiskellessaan arkkitehtuuria Tampereen teknillisessä yliopistossa.
”En osaa sanoa, mikä siihen ajoi. Aloin vain kirjoittaa.”
Nuorempana Turusella oli erilaisia kuvataideharrastuksia, mutta lopulta kirjoittaminen vei mukanaan.
”Huomasin, että se on minulle luontevaa taiteellista toimintaa”, Turunen sanoo.
Monologinäytelmä Muutama sana Ullasta sai ensi-iltansa vuonna 2015 ja Turusen esikoisproosateokselle Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa myönnettiin Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto vuonna 2018.
Uusin teos, viime vuonna ilmestynyt Sivistynyt ja miellyttävä ihminen, oli Finlandia-palkintoehdokkaana ja kirjalle myönnettiin Kalevi Jäntin palkinto.
Kirjoittamisen ohella Turunen on toiminut projektiarkkitehtina ja vastaavana rakennussuunnittelijana julkisissa rakennushankkeissa. Tällä hetkellä hän työskentelee arkkitehtina osa-aikaisesti, sillä kirjoittaminen vaatii ympärilleen tilaa ajatella.
”Meneillään olevasta kirjoitusvaiheesta riippuu, kuinka paljon muuta työtä voi tehdä. Ideointi- ja luonnosteluvaiheessa töiden yhdistäminen vielä onnistuu, mutta romaanikäsikirjoituksen ollessa pitkällä kunnollinen tauko on tarpeen”, Turunen sanoo.
Arkkitehti Eeva Turunen kuvattuna Suvilahdessa, missä hän on esiintynyt kirjallisuustapahtumissa sekä kahden bändinsä kanssa. Kuva: Katja Tähjä
SIVISTYNYT ja miellyttävä ihminen sai alkunsa, kun Turunen työsti toista näytelmäänsä ja huomasi kirjoittaneensa tekstiä, joka ei sopinut näytelmään, vaan vaikutti proosalta.
Kirja kertoo arkkitehdista, joka on juuri menettänyt isoisänsä. Päähenkilö ryhtyy järjestämään ukilleen täydellisesti sopivia hautajaisia, mutta töissä on kiire ja parisuhde osoittaa kriisiytymisen merkkejä.
Myös päähenkilön isoisä on arkkitehti. Välillä Turunen leikki ajatuksella hahmojen ammatin vaihtamisesta, mutta lopulta hänestä tuntui, että mikään muu vaihtoehto ei olisi välittänyt samoja asioita.
”Tarkka visuaalinen hahmottaminen ja konkretian maailma esineineen ja rakennuksineen ovat olennaisessa osassa kirjassa. Esimerkiksi lääkärin ammatti oli siis poissa laskuista. Lisäksi hahmojen arkkitehtius sopii yhteiskuntaluokkaan, jota kirjassa kuvaan”, Turunen kertoo.
Päätöstä helpotti myös se, että Turunen tuntee itse arkkitehdin ammatin.
”Erilaiset ammattiin liittyvät kielenkäytön tavat ja systeemit inspiroivat minua. Näin esimerkiksi arkkitehtien työmaavaiheen viestinnässä kaunokirjallista potentiaalia.”
Teos on saanut paljon kiitosta taidokkaasta kielenkäytöstä. Eri tyylilajit yhdistyvät kekseliäästi ja mukana on muun muassa kirjeenvaihtoa, kokouspöytäkirjoja ja luetteloita.
Arkkitehtien työympäristöstä Turunen löysi humoristisia, jopa absurdeja piirteitä. Kirjan päähenkilö käy tarkkaan läpi vaikkapa kuraritilämaton ominaisuuksia, yksityiskohtaa, joka voisi alan ulkopuolisille näyttää merkityksettömältä.
”Se on yksi tämän ammatin piirre. Pienistä asioista tulee suuria ja ne pyörivät koko ajan mielessä. Sehän on tietysti ärsyttävää, mutta myös huvittavaa”, Turunen sanoo.
Kysymys on ammatin periytymisen lisäksi arvojen periytymisestä.
Turusen uusin kirja kertoo arkkitehdista, joka on juuri menettänyt isoisänsä. Teos oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Kuva: Katja Tähjä
KIRJAN keskiössä ovat sukupolvien väliset erot ja yhteydet. Vanhempi arkkitehdeista eli ukin hahmo on oman aikansa tuote ja todella kiinnostunut ”pönötysmeiningeistä”, meriiteistä ja seremonioista, Turunen kertoo.
Hahmon kautta Turunen sai mukaan ajankuvaa menneiden vuosikymmenten arkkitehtien työstä. Inspiraationa toimivat vanhat lehtijutut ja suunnitelmat.
”Halusin nauraa sellaiselle tietyn ajan setäkeekoilulle sen sijaan, että olisin lähestynyt ammattia sankarin näkökulmasta. Meininki on aika purskahtelevaakin, mutta se tuntui sopivalta eikä sitä voinut vaihtaa.”
Päähenkilö tekee eroa patriarkaalisen porvariukkinsa maailmaan, mutta isovanhemman menetys saa hahmon tarrautumaan vanhan ihmisen jäämistöön ja ajattelutapoihin.
”Siinä on jotain ristiriitaista. Päähenkilö on queer-ihminen, joten hänellä on aivan toisenlainen suhde joihinkin normeihin, mutta tässä tilanteessa hän onkin aika konservatiivinen. Kysymys on ammatin periytymisen lisäksi arvojen periytymisestä.”
Turunen halusi myös tuoda esiin ammatin eri puolia.
”Arkkitehdin työstä on monenlaisia mielikuvia. Joillekin ammatti näyttäytyy hohdokkaana ja toisille arkkitehti on aina se, jonka syytä pieleen menneet rakennukset ovat. Monella ei taida olla käsitystä siitä, millaista työ oikeasti on”, Turunen pohtii.
Taiteellisen luonnostelun sijaan arjessa painitaan useimmiten lomakkeiden ja käytännönläheisten ongelmien kanssa. Turusen kirjassa päähenkilö käy viestinvaihtoa esimerkiksi lattiakaivoista.
”Minulla ei ollut mitään tarvetta ylläpitää hohdokkaita harhakuvitelmia. Osa työn sisällöstä on aika koomista ja oli herkullisempaa olla silottelematta sitä.”
Eeva Turusen romaani Sivistynyt ja miellyttävä ihminen sukeltaa arkkitehtuurin maailmaan. Samalla se on koskettava kuvaus surusta ja etäisyydestä läheisissä ihmissuhteissa.