Kilpailut: Raisio haluaa autokaupungista puistojen kaupungiksi

Raisio muuttuu perusteellisesti, kun keskustaa halkova valtatie viedään tunneliin. Uudistuvan keskustan suunnittelusta järjestetyn kutsukilpailun voitti Luo arkkitehdit yhdessä VSU-maisema-arkkitehtien kanssa.

Teksti: Pipsa Penttinen
Raision keskusta, voittajaehdotus Puistojen kaupunki / LUO Arkkitehdit, VSU Maisema-arkkitehdit, WSP Finland

Joulukuun lopussa ratkenneessa Raision keskustan kutsukilpailussa voittajaksi valittiin Luo arkkitehtien ehdotus Puistojen kaupunki. Työryhmään kuuluivat myös VSU maisema-arkkitehdit ja WSP Finland. Kunniamaininnan sai Schauman & Nordgren Architects ja Cobe ehdotuksellaan Raisio – vehreiden liittymien kaupunki.

Kilpailun tarkoituksena oli suunnitella perusteellinen muutos Raision keskustaan asemakaavoituksen pohjaksi ja rakentamisen ohjaamiseksi. Uudistuksen taustalla on suunniteltu E18-tien muutos. Raision keskustan läpi kulkeva tieosuus siirretään noin puolen kilometrin matkalta tunneliin, mikä vapauttaa alueen muuhun käyttöön.

”Kaupungin keskusta menee täysin uusiksi. Todella herkullinen tilanne suunnittelijalle”, sanoo Virve Väisänen Luo arkkitehdeilta.

”En muista, että olisi ollut koskaan vastaavaa tyhjää kenttää, josta lähteä liikenteeseen”, vahvistaa yhtiökumppani Miia Mäkinen.

”Ja kun kyseessä on vielä suhteellisen pieni kaupunki, hankkeen ­merkitys on entistä suurempi”, lisää Mikko ­Kämäräinen, joka on myös Luo arkkitehtien osakas.

 

Raision keskusta, voittajaehdotus Puistojen kaupunki / LUO Arkkitehdit, VSU Maisema-arkkitehdit, WSP Finland

Pyörällä Raisioon

Virve Väisänen kertoo, että Raisiota sanotaan leikkimielisesti risteykseksi, jolla on kaupunkioikeudet.

Kaupungin keskusta sijaitsee Raumantien ja valtatie E18:n risteyksessä. Moottoritien siirtäminen tunneliin muuttaa koko keskustaa, mikä Väisäsen mukaan mahdollistaa muun muassa kestävän liikkumisen kehittämisen. Se on myös Luo arkkitehtien kilpailuehdotuksen iso teema.

Raisio on itse kääntänyt lempinimen positiiviseksi sanomalla, että kaikki tiet vievät Raisioon, toimiston neljäs osakas Riikka Kuittinen kertoo.

”Meillä se kehittyi edelleen niin, että kaikki pyörätiet vievät Raisioon. Siitä oli tulla työmme nimimerkki.”

Raision asema kaupunkiverkostossa on poikkeuksellinen, Kuittinen sanoo.

”Sieltä on pyöräilyetäisyys Turkuun, Naantaliin, Maskuun ja Kaarinaan, eikä sellaista ole kovin monessa paikassa. Kestävien ja muuhun kuin autoiluun perustuvien liikkumistapojen kehittäminen on realistista.”

Yksi työn keskeisistä ideoista oli eriluonteisten kaupunkitilojen yhdistäminen E18-tietä kattavalla uudella kansirakenteella, jonka päälle Luo arkkitehdit suunnitteli lisäksi uuden puiston.

”Aukiot ja puistot yhdistävät kaupunginosat toisiinsa ja muodostavat urbaania kaupunkitilaa keskustaan”, Kuittinen kuvaa.

Vaikka keskustasta tuli tiivis, suunnittelijat pitivät tärkeänä, ettei se ole liian suuri vaan luontevan kokoinen ja paikalle sopiva.

 

Raision keskusta, voittajaehdotus Puistojen kaupunki / LUO Arkkitehdit, VSU Maisema-arkkitehdit, WSP Finland

Valttikorttina puistot

Miia Mäkisen mukaan keskustan toiminnot eivät voi enää tukeutua pelkästään liiketiloihin, sillä Raision lähistöllä sijaitsee suuri liikekeskus Mylly.

”Mylly palvelee koko Turun seutua ja vetäisee helposti koko ostovoiman, joten oli keksittävä millainen olisi keskusta, jossa ei olisi tarvetta kaupallisille palveluille juuri lainkaan”, Riikka Kuittinen kuvaa.

Arkkitehtien vastauksena oli keskittyä julkisiin palveluihin, laadukkaaseen viherympäristöön ja uusien rakennusten arkkitehtoniseen laatuun, millä alueen kaupunkikuvaa ja houkuttelevuutta saadaan nostettua.

”Puistot ovat yksi Raision valttikorteista. Vihreää kaupunkiympäristöä ei saa kauppakeskukseen”, Virve Väisänen sanoo.

Kilpailualueen vieressä sijaitsee useampia puistoja, mutta Kuittisen mukaan niihin ei ole keskusta-alueelta kovin sujuvia kulkuyhteyksiä. Tätä Luo arkkitehdit halusivat ehdotuksessaan parantaa. Kaupallisten palvelujen sijaan he toivat kansirakenteen päälle suunnitellun uuden puiston ympärille julkisia palveluita.

”Ajattelimme, että kaikille ikäryhmille olisi oma paikka siinä tärkeimmän puiston reunalla: päiväkodin monitoimirakennus perheille, nuorille oma tila, kaikkia palveleva sote-keskus ja lisäksi toimitilaa ja asumista. Halusimme, että erilaiset ihmisryhmät tulisivat saman aukiotilan reunoille”, Riikka Kuittinen selittää.

 

Puistot ovat yksi Raision valttikorteista.

 

Tärkeä uimahalli

Keskustaan suunniteltiin myös muutama maamerkkirakennus, joiden tarkoitus oli ”luoda muistumia” asukkaille ja jäädä läpi- ja ohikulkijoiden mieleen, Mikko Kämäräinen kertoo.

Kilpailualueelle tuli sijoittaa myös uimahalli. Luo arkkitehdit sovittivat uimahallin osaksi hallintokortteleita, jolloin rakennus toimii samalla suojana valtatien melulta, kertoo Väisänen. Uimahalli on paikallisille tärkeä asia ja nostettiin vielä erikseen esille tulosten julkistustilaisuudessa.

Väisäsen mielestä Luo arkkitehtien kilpailutyön valtti oli joustavuus.

”Työ ei perustu yhteen isoon ideaan, vaan tarjoaa hyviä lähtökohtia jatkotyöstölle. Sitä voi varmasti muokata ja suunnitelma sallii sen.”

 

Raision keskustan ­suunnittelukilpailu

Voittaja
Puistojen kaupunki / Luo arkkitehdit, VSU maisema-arkkitehdit, WSP Finland

Kunniamaininta
Raisio – vehreiden liittymien kaupunki / Schauman & Nordgren Architects, Cobe

Muut kutsutut työryhmät
Tommila Arkkitehdit, Nomaji ­maisema-arkkitehdit, Seppo Karppinen, Inaro, Finnmap Infra

Safa-tuomari
Johanna Vuorinen

Tarkemmat tekijätiedot ja arvostelupöytäkirja löytyvät kilpailukalenterista.

Artikkeli on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 1/25.

Hae sivustolta: