Arkkitehti Dirk Somers luennoi helmikuussa Architecture Speaks! -luentosarjassa Helsingissä. Hänen oli tarkoitus kuratoida tänä vuonna Venetsian biennaalin Belgian-paviljongin näyttely, joka nyt koko biennaalin lykkääntyessä siirtyy ensi vuoteen. Artikkeli on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 6–7/2020. Teksti: Heini Lehtinen.
Kymmenet suurikokoiset pienoismallit levittäytyvät näyttelytilaan surrealistisena kaupunkikuvana. Näyttelyn arkkitehtoninen maisema esittelee belgialaista arkkitehtuuria ja pureutuu sen nykyisen vahvan nousukauden syihin ja seurauksiin.
Composite Presence -näyttely kuvastaa Belgian Antwerpenissa sijaitsevan Bovenbouw Architectuur -toimiston visiota kaupungin ja historian vuoropuhelusta. Näyttely avautuu Venetsian arkkitehtuuribiennaalin Belgian-paviljonkiin toukokuussa 2021.
Näyttelyn lailla Bovenbouw Architectuurin oma arkkitehtuuri peilaa monin tavoin niitä taustatekijöitä, jotka ovat tehneet belgialaisesta nykyarkkitehtuurista kansainvälistä huomiota niittävän ilmiön. Toimiston töiden näennäisen rationaalisen ulkokuoren alle kätkeytyy absurdia leikkisyyttä ja epäsovinnaisia ratkaisuja. Silti toimiston arkkitehtuuri on rakennustyypistä huolimatta tiiviisti sidottu ympäristönsä historialliseen ja kulttuuriseen kontekstiin.
”Olemme toteuttaneet brutalistisia rakennuksia brutalistisessa kontekstissa ja melko klassisia ratkaisuja klassisessa kontekstissa”, toteaa näyttelyn kuraattori, Bovenbouw Architectuurin perustaja Dirk Somers. ”On hauskaa yrittää yhdistää mahdollisimman paljon saatavilla olevia elementtejä ja muodostaa niistä narratiivi, josta rakennuksen tunnelma lopulta syntyy.”
Historia on Dirk Somersille rakas harrastus. Historialliset esikuvat ja viittaukset ovat hänelle sekä arkkitehtuurin perusta että mielleyhtymien leikkikenttä. Somers opettaa tiimiään – ja itseään – lähestymään uutta toimeksiantoa kysymällä, millaisia ajatuksia ja mielleyhtymiä se herättää.
”Aluksi syntyy enemmän referenssejä kuin ideoita. Tämän jälkeen yritämme hahmottaa, millainen rakennus voi syntyä toimeksiannon ja kaikkien kertyneiden viitteiden pohjalta. Jokaisessa projektissa on kerroksittain monia viittauksia. Näin rakennukselle muodostuu monitahoinen suhde historiaan.”
Vaikka toimiston työt usein yhdistelevät erilaisia suuntauksia ja ajallisia tyylejä, ne eivät kopioi tai ole historiallisia pastisseja eli imitaatioita aiemmista suuntauksista tai tyyleistä.
”Jos työn alla olevalla hankkeella on historiallinen ulottuvuus, nojaako hanke historiallisiin esikuviinsa vai tuoko se niihin jotain uutta?” Somers haastaa pohtimaan.
”Käytän tässä yhteydessä usein sanoja derivatiivinen ja produktiivinen – johdannainen ja tuottava. Esimerkiksi Disneylandissa tekolinnat ovat oikeiden linnojen johdannaisia eikä niiden arkkitehtuuri oikeastaan tuota lisäarvoa tai uutta sisältöä siihen, mikä linna on. Jos halutaan tehdä uusi linna, voidaan luottaa alkuperäiseen ideaan, mutta lopputuloksen täytyy silti tuottaa jotain uutta.”
”Suunnittelimme itse kerran linnan muotoisen koulun, sillä koulurakennus sijaitsee paikassa, jossa on aiemmin ollut linna. Koulurakennuksesta sellaisenaan tuli hieman outo, mutta konseptuaalisesti se peilaa linnaan ja ajatukseen lapsista linnan herroina.”
Somers myöntää, että joskus derivatiivisen ja produktiivisen arkkitehtuurin rajanmäärittely on vaikeaa. Osittain niiden tulkinta nojaa paikalliseen kulttuuriin.
”Se, kummasta on kyse, selviää usein asiakkaan palautteesta ja oman tiimin tekemisen fiiliksestä”, hän summaa. ”Lopputulos ei ole tribuutti eikä se myöskään kapinoi historiallisia viitteitä vastaan. Näiden yhteyksien luomisen voi tavallaan ymmärtää kulttuurisena tekona. Ehkä tämä on hyvin postmoderni, leikkisä tapa suhtautua historiaan.”
Funktionaalisuus on hyvin häilyvä perusta rakennukselle.
Dirk Somersin mielestä arkkitehtuurissa ei tulisi olla tabuja. Hänen mukaansa jopa rakennuksen toiminnallisuus ja käyttötarve ovat suhteellisia.
”Mitä ilmeisimmin en ole arkkitehtina kovin funktionalistinen”, Somers naurahtaa. ”Minusta on tullut kriittinen funktiota kohtaan, sillä asiakkaan tarpeet saattavat muuttua jo suunnitteluprosessin aikana tai välittömästi sen jälkeen. Tästä näkökulmasta funktionaalisuus on hyvin häilyvä perusta rakennukselle.”
”Toimeksiantoon tutustuminen on suunnitteluprosessin ensimmäinen vaihe, mutta sen jälkeen on perustavanlaatuisen tärkeää astua pari askelta taaksepäin ja muodostaa toimeksiannosta kriittinen näkemys.”
Somers painottaa, että myös rakennuksen käyttötarkoitus usein muuttuu ajan myötä.
”Joustavuuden näkökulmasta on mielenkiintoisempaa keskittyä rakennuksen identiteettiin kuin takertua tilaohjelmaan”, hän toteaa. ”Pieni särö rakennuksen ja sen käyttötarkoituksen välillä tuo usein myös paljon iloa rakennuksen käyttäjille esimerkiksi silloin, kun pankki muutetaan asuinrakennukseksi tai elokuvateatterista tulee julkinen rakennus.”
”Mielestäni kokemuksellinen – fenomenologinen – näkökulma arkkitehtuuriin tarjoaa tavan tarkastella sitä, miten rakennus toimii omassa ympäristössään. Kun arvioin rakennusta ja suunnittelun tabuja, käytän arvioinnin välineenä mieluummin tätä näkökulmaa kuin nojaudun kulttuurisiin ja psykologisiin ennakkoluuloihin.”
Bovenbouw hyödyntää toisinaan jopa tarkoituksellista väärin tekemistä, kuten linjojen epätarkkuutta ja näennäistä yhteensopimattomuutta.
”Väärin tekemisen ajatus on hyvin jännittävä, hyvin venturimainen lähestymistapa”, Somers viittaa postmodernistisen arkkitehtuurin edelläkävijään ja teoreetikkoon Robert Venturiin. ”Tämä ilo sekä monimuotoisuuden ja ristiriitaisuuden jännite ovat olennainen osa työtämme.”
”Sama näkökulma on myös laajemmin läsnä flaamilaisessa arkkitehtuurissa”, hän jatkaa. ”Äärimmäinen oikeassa oleminen on vain harvoin kosketuksissa elävyyden tai todellisuuden kanssa. Tässä mielessä täydellisyys on hyvin epämielenkiintoista.”
Äärimmäinen oikeassa oleminen on vain harvoin kosketuksissa elävyyden tai todellisuuden kanssa.
Belgia on muutaman viime vuoden aikana noussut kansainvälisesti mielenkiintoiseksi nykyarkkitehtuurimaaksi. Arkkitehtitoimistojen kuten OFFICE Kersten Geers David Van Severenin, Bovenbouw Architectuurin ja jo kahteen osaan jakautuneen De Vylder Vinck Taillieun rakennuksissa on kokemuksellisesti yhteisiä, tunnistettavia piirteitä. Silti niiden määrittely on haasteellista.
Belgialaisesta arkkitehtuurista tai muotoilusta puhuttaessa voidaan jo lähtökohtaisesti kysyä, onko belgialaista arkkitehtuuria olemassakaan. Maa on edelleen vahvasti jakautunut niin maantieteellisesti, kielellisesti kuin identiteetiltäänkin flaaminkieliseen Flanderin alueeseen ja ranskankieliseen Valloniaan. Somersin sanoin maa on ”kuin siamilainen kaksonen”.
Yhteistä belgialaisille nouseville arkkitehtitoimistoille on usein arkkitehtuurin ennakoimattomuus, leikkisyys, materiaalien haptisuus sekä psykoanalyysin kehittäjän Sigmund Freudin tunnetuksi tekemä psykologinen konsepti uncanniness – samanaikainen tunne tuttuudesta ja turvallisuudesta ja siitä, että jokin ei ole kohdallaan.
Näistä lähtökohdista syntyneen arkkitehtuurin tilallinen kokemus hivelee sekä mielikuvitusta että älyä. Toisaalta tasapaino toiminnallisuuden, älyllisen kiinnostavuuden ja häiritsevän epäjärjestyksen – jopa kaoottisuuden – välillä saattaa olla hiuksenhieno.
Ei ehkä ole yllättävää, että samoista lähtökohdista on ponnistanut myös maailmankuulu belgialainen surrealistinen taide.
Arkkitehtoninen tasapainottelu ääripäiden välillä peilaa myös Belgian historiallista tasapainoilua vakiintuneisuuden ja suurvaltahistorian, uskonnon ja auktoriteettien sekä näitä vastaan kapinoinnin välillä.
”Flanderin alueella on perinteisesti vahva ajatus itsenäisyydestä, vaikka se todellisuudessa ei olekaan mahdollista”, Somers pohtii. ”Tämä vaikuttaa siihen, että näkökulmamme asioihin on aina suhteellinen ja tavallaan myös vähän kapinallinen. Ikään kuin pieni anarkia olisi osa Belgian kansallisuutta.”
Myös paikallishallinto ja aluepolitiikka ovat vaikuttaneet vahvasti historiasta ja omasta kulttuurista ponnistavan arkkitehtuurin nousukauteen. Flanderin hallinto perusti 20 vuotta sitten aluearkkitehtuuriin pohjautuvan bouwmeester-järjestelmän. Flanderin aluearkkitehdin jälkeen oman kaupunginarkkitehtinsa ovat saaneet Antwerpenin, Gentin ja Brysselin kaupunkien lisäksi joukko pienempiä kaupunkeja.
”Flanderissa on tällä hetkellä ehdottomasti täysin selittämätön, arkkitehtuuriin liittyvä energia”, Dirk Somers toteaa. ”Kaupungit ja kunnat tekevät yhteistyötä ja järjestävät kilpailuja pienistäkin julkisista kohteista, jotka usein toimivat ponnahduslautana uusille ja nuorille toimistoille. Myös yhteistyö akateemisen maailman, hallituksen ja paikallishallinnon välillä on arvokasta. Kaikki nämä yhdessä tuottavat nyt hedelmää.”