Alan asiantuntijajärjestöt toivat esiin tulevaisuudessa uhkaavan kaavoittajapulan jo 1990-luvun lopulla, mutta siihen ei reagoitu. Nyt tarvitaan kiireesti selvitys kaavoittajien ja kaupunkisuunnittelijoiden määrästä ja tarpeesta.
Matti Vatilo kirjoitti Arkkitehtiuutisissa 9/2021 nyt jo sukupolven ajan muhineesta ongelmasta. Kannatan lämpimästi, että kaavoittajien ja kaupunkisuunnittelijoiden määrällistä ja laadullista tarvetta aletaan nyt viimeistään selvittää.
Ala on 2000-luvulla monella tapaa muuttunut. Kuten Vatilo kirjoittaa, kaavoituksesta on tullut yhä enemmän kuntastrategioiden toteuttamisen väline. Tekijöiden osaamisen vaatimukset ovat muuttuneet vastaavasti. Ajankohtaisin haaste on ilmastonmuutokseen vastaaminen ja siitä seuraavat monenlaiset uudet selvitystehtävät. Toinen selkeä muutos on tehtävien painopisteen siirtyminen neitseellisille alueille suunnittelusta rakennettujen alueiden (brownfields) uudelleen suunnitteluun.
Vuonna 2000 voimaan tulleessa maankäyttö- ja rakennuslaissa (MRL) oli kaupunkisuunnittelun kannalta oleellista muun muassa vaatimus, että kaavan laatijoiden tulee olla päteviä. Vuorovaikutteisuus kaavojen laatimisessa oli uusi lakimääräinen kirjaus. Muuhunkin suunnitteluun tuli uusia vaatimuksia, joista arkkitehdeille tutuin on pääsuunnittelijana toimiminen.
Kukaan ei taida tietää, paljonko ja millaisissa tehtävissä kaavoittajia Suomessa toimii.
Kaavoitusosaajien puute ei ole uusi havainto; se ennakoitiin jo 1990-luvun lopulla. Tuolloin suurimpana ongelmana nähtiin, että 1970-luvulla kaavoittaviin organisaatioihin joukoittain palkatut tekijät olivat lähivuosikymmeninä eläköitymässä. Tämä on nyt tapahtunut. Onneksi nuoremmista on löytynyt jatkajia, tosin ei ehkä aivan tarpeeksi. Signaaleja tekijöiden puutteesta näkyy työpaikkailmoituksissa ja eräiden kuntien esiin tuomissa kaavoituksen viivästymisissä.
Ryhdyin Matti Vatilon seuraajana Safan pääsihteeriksi 1998. MRL oli poliittisesti hyväksytty, ja oltiin siirtymässä lain uusien vaatimusten jalkauttamisen vaiheeseen. Alan järjestöissä pidettiin tärkeänä, että pätevyyksien toteamisiin tehdään asianmukaiset menettelyt. Pätevyydentoteamisjärjestelmiä lähdettiin valmistelemaan. Kaavoittajista suurin osa oli arkkitehteja, joten oli luontevaa ottaa Safalle tehtäväksi kaavan laatijoiden rekisterin valmistelu ja sittemmin sihteerijärjestön tehtävät.
Lähinnä Kuntaliiton, mutta myös muiden alan järjestöjen kanssa tuotiin esiin ympäristöministeriölle ja silloiselle opetusministeriölle lähestyviä kaupunkisuunnittelun osaamisen puutteita. Tähän ei kuitenkaan viranomaisten taholta tuolloin juurikaan reagoitu. Sittemmin yliopistoja on organisoitu uudelleen, ja niiden osastoilla kaupunkisuunnittelun alalle hakeutuu opiskelijoita vaihtelevasti kiinnostuksen mukaan.
Kaavan laatijoiden rekisteri on toiminut parikymmentä vuotta. Rekisterissä on noin 250 asiantuntijaa. Heistä arkkitehteja on 61 %, rakennusarkkitehteja ja -insinöörejä 13 %, maisema-arkkitehteja 10 %, diplomi-insinöörejä 8 % ja muita 8 %. ”Muita” ovat esimerkiksi suunnittelumaantieteilijät ja muotoilijat.
Kukaan ei taida tietää, paljonko ja millaisissa tehtävissä kaavoittajia Suomessa toimii. Safan jäsenistä yhdyskuntasuunnittelun alalla toimivia on noin kuudennes. Tämän tiedon ja kaavan laatijoiden rekisterin perusteella voi päätellä, että kaavoittajia erilaisissa tehtävissä kunnissa, maakuntien liitoissa ja konsulttitoimistoissa olisi joka tapauksessa alle tuhat henkilöä. Tämä on pohjoismaisiin naapurimaihimme verrattuna varsin vähän. Voi kysyä: onko tällä vaikutusta rakennetun ympäristömme laatuun?
Tietoa todella tarvittaisiin. Kaavan laatijoiden rekisterin osapuolet Safan johdolla olisi luonteva taho selvityksen tekemään.
Tuomo Sirkiä
Arkkitehti SAFA
Sitowisen seniorikonsultti