Väri on tärkeä osa kaupunkikuvaa, arkkitehtuuria ja kaupungin historiaa sekä kokemustamme kaupungista. Sen sijaan että luovuttaisiin kaupunkikuvan ja värin ohjaamisen keinoista, tulisi pohtia, miten niitä ohjataan, kirjoittaa maisema-arkkitehti Saara Pyykkö.
Helsingin kaupunki on muuttamassa rakennusjärjestystään. Ehdotuksessa kiinteistöjen omistajien ei tarvitsisi enää hakea toimenpidelupaa esimerkiksi julkisivujen tai katon värin tai materiaalin muuttamiseen. Myös parvekkeiden lasittaminen, markiisit, aurinkopaneelit ja ilmalämpöpumput vapautettaisiin lupakäsittelystä. Samaan aikaan kuitenkin määrättäisiin, että talousrakennuksiin tulisi rakentaa aurinkopaneelit tai -keräimet tai viherkatto.
Tämä rakennusjärjestyksen muutos kuvaa laajemmin kaupunkikuvassa tapahtuvaa taantumista. Kaupunkikuvaamme vaikuttavat yhä enemmän rakennuttajat ja rakennusten omistajat siitä vastaavien viranomaisten, arkkitehtien ja muiden asiantuntijoiden sijaan.
Rakennusjärjestyksen muutosehdotuksessa väriin liittyviä vapautuksia perustellaan rakennushankkeen pienenevillä kustannuksilla, nopeudella ja lupakäsittelijöiden resursseilla. Rakennusten väri on kuitenkin tärkeä osa kaupunkikuvaa, arkkitehtuuria ja kaupungin historiaa sekä kokemustamme kaupungista. Myös eri kaupunginosilla on oma arkkitehtuuriin ja sen materiaaleihin ja väreihin perustuva identiteettinsä. Tätä kulttuuriperintöä tulee vaalia.
Viimeistelen parhaillaan väitöskirjaa uusien asuinalueiden asemakaavatason värisuunnittelusta. Tutkimuksessa on käynyt ilmi, että vaikka rakennuttajatahot kritisoivat usein liian tarkasti määritelteltyjä julkisivujen tai saumalaastien värejä kustannuksia lisäävinä tekijöinä, on asemakaavoissa todellisuudessa niukasti väriä koskevia määräyksiä. Osalla alueista ei ole lainkaan värimäärityksiä. Tällöin alueen arkkitehtuuriin vaikuttavat vain kaupunkikuvaa ja arkkitehtuuria koskevat määräykset.
Maankäyttö- ja rakennusasetuksessa määrätään, että kaupunkisuunnittelijalla on velvollisuus selvittää kaavan vaikutus kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. Asemakaava ja rakentamistapaohjeet ovat siten lakisääteinen työkalu kaupunkikuvan ohjaamiseen. Tämän lisäksi rakennusvalvontaviranomaisten lakisääteisenä tehtävänä on valvoa kaavojen noudattamista.
Väri ja materiaali ovat siis osa lakisääteistä kaupunkikuvallista suunnittelua ja ohjausta. Ne eivät ole asioita, jotka voitaisiin irrottaa kustannussyistä tai rakennuttajien tai kiinteistön omistajan toiveesta. Väri ei myöskään ole lisätekijä tai ylimääräinen resurssi, joka voitaisiin erottaa muutos- tai rakennuslupaprosessista.
Asemakaavoissa on vain niukasti väriä koskevia määräyksiä.
SAMALLA KUN rakennuttajat ovat onnistuneet vakuuttamaan kaupungin päättäjät värien ”vapauttamisen” tarpeellisuudesta, uudella määräyksellä aurinkopaneeleista ja viherkatoista viherpestään rakentamista. Vaikka molempien lisääntyminen on toivottavaa, pitäisi sen perustua tapauskohtaisesti kaupunkikuvalliseen, taloudelliseen ja ekologiseen harkintaan. On järjetöntä määrätä viherkatto pakolliseksi paikkaan, jossa se ei menesty tai aurinkopaneelit paikkaan, jossa niistä ei saada tehoja irti. Siksi pitäisi tehdä laajempi selvitys, minne Helsingin kaupunkitilassa ja -kuvassa aurinkopaneeleita tulevaisuudessa asennetaan, ja laatia ohjeet sen perusteella.
Sen sijaan, että luovuttaisiin kaupunkikuvan ja värin ohjaamisen keinoista, tulisi pohtia, miten niitä ohjataan. Esimerkiksi Oslon rakennusvalvontavirasto julkaisi viime vuonna laajan ohjekirjan Veileder for fargebruk i byområder, jossa on laadittu väritutkimukseen pohjautuva väripaletti osalle Oslon kaupunginosista. Ehdotuksia värin käytöstä on laadittu myös täydennysrakentamista varten. Opas on lisäksi työkalu, jos rakennuksen värin muuttamista suunnitellaan julkisivujen korjauksen yhteydessä.
Rakennusvalvonnan tulisi tukea rakennukseen, sen aikaan ja rakennustapaan sopivaa värinkäyttöä ja värisuunnittelua sekä etsiä sellaisia ohjauskeinoja, joilla Helsinki säilyy myös tuleville sukupolville. Yksi keino olisi vaatia rakennuslupakuvissa ja/tai muutostöissä esitettäväksi värikuvana kohteen ja viereisten rakennusten julkisivupiirrokset, joissa värit olisi määritelty NCS-koodeissa. Tämä helpottaisi myös rakennusvalvonnan työmäärää ja muutoksen sovittamista kaupunkikuvaan.
Saara Pyykkö
Kirjoittaja on maisema-arkkitehti, taiteen maisteri ja Suomen väriyhdistyksen puheenjohtaja, joka viimeistelee väitöskirjaa uusien asuinalueiden värisuunnittelusta Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitokselle.