Juuka etsii uusia omistajia arvokkaalle Kolinportin liikenneasemalle, jonka nykyiset omistajat haluaisivat purkaa. Kiinteistökehittämisen ja rakennussuojelun välisiä ristiriitoja tutkineesta Paula Julinista argumentit, joilla purkamista perustellaan, kuulostavat tutuilta.
Reilun neljän tuhannen asukkaan Juuka on viime aikoina ollut poikkeuksellisen paljon julkisuudessa pohjoiskarjalaiseksi pikkukunnaksi. Syynä on liikenne- ja huoltoasema Kolinportti Ahmovaaran kylässä, lähellä naapurikunta Lieksan puolella sijaitsevaa Kolin matkailualuetta.
Olavi Koposen ja Juhani Kataisen suunnittelema Kolinportti syntyi alunperin arkkitehtuurikilpailun tuloksena ja valmistui vuonna 1992. Rakennus on merkitty maakuntakaavassa merkittäväksi rakennetun ympäristön kohteeksi ja osayleiskaavassa arvokkaaksi rakennukseksi, jonka ominaispiirteet on pyrittävä säilyttämään.
Maakuntakaavan yhteydessä tehdyn inventoinnin mukaan Kolinportti eroaa merkittävästi tavanomaisista huoltoasemarakennuksista ja edustaa poikkeuksellisen ainutlaatuista arkkitehtuuria. Juuassa ollaan parhaillaan laatimassa Ahmovaaran alueelle uutta asemakaavaa, ja siinä Kolinporttia ehdotetaan suojeltavaksi.
Syynä liikenneaseman viimeaikaiselle mediahuomiolle eivät kuitenkaan ole suojeluaikeet tai äkillinen kiinnostus 1990-luvun arkkitehtuuria kohtaan, vaan nykyisten omistajien pyrkimys purkaa rakennus.
Kolinportin omistajat, Pohjois-Karjalan osuuskauppa, jolla on ollut rakennuksessa päivittäistavarakauppa Sale, huoltoasemaa ja ravintolaa pyörittänyt Kolinportin Asema sekä Lujatalo, hakivat rakennukselle purkulupaa lokakuussa. Liiketoiminta rakennuksessa lopetettiin joulukuussa. Nyt tyhjilleen ja kylmilleen jääneessä Kolinportissa toimii enää Nesteen kylmäasema.
Monista muista purkuhankkeista Kolinportti eroaa siinä, että kunta ei ole ollut purkusuunnitelmissa mukana vaan päinvastoin haluaisi säilyttää rakennuksen.
Kunnanjohtaja Henri Tanskaselle Kolinportin purkuaikeet tulivat yllätyksenä.
”Asia on kunnan kannalta hankala. Siinä vaiheessa kun asemakaavaa lähdettiin laatimaan, omistajilta ja muilta asianosaisilta kysyttiin normaalit palautteet. Silloin emme saaneet tietoa, että aseman alasajo ja purkamislupahakemus olisi tulossa vireille.”
Tanskanen haluaa kuitenkin tarkentaa, että tapauksessa eivät ole vastakkain kunta ja rakennuksen omistajat, vaan purkamisluvan käsittely on ”itsenäinen lupatoiminto”, josta eivät päätä kunnanjohtaja, hallitus tai valtuusto, vaan rakennusvalvontaviranomainen. Päätöksen pitää perustua maankäyttö- ja rakennuslakiin, ei poliittisiin näkemyksiin tai liiketoimintaan, Tanskanen sanoo.
”Meidän tahtotila toki on, että purkamisen pitäisi olla viimesijainen vaihtoehto, kun kyseessä on tällainen rakennus, jossa on keskeisiä palveluita ja joka on arkkitehtonisesti merkittävä.”
Kolinportin purkamista ovat lausunnoissaan vastustaneet Juuan kunnan lisäksi muun muassa Pohjois-Karjalan ely-keskus, Pohjois-Karjalan museo, maakuntaliitto ja Arkkitehtiliitto. Ely-keskuksen mukaan purkulupaa ei pidä antaa niin kauan kuin asemakaavan laatiminen ja suojelukysymyksen ratkaiseminen siinä ovat kesken.
Arkkitehtiliitto nostaa lausunnossaan esiin muun muassa sisätilojen väreillä leikittelevän teräsarkkitehtuurin sekä vuolukiviseinään laiturimaisesti liittyvän pitkän ja keveän bensakatoksen. ”Kolinportin purkaminen olisi virhe koko seutua ja sen elinvoimaisuutta ajatellen”, lausunnossa todetaan.
Erityisasiantuntija Heini Korpelaisen mukaan liitto otti tapaukseen kantaa, koska ”niin erityislaatuista kohdetta ei ole toista.”
”Kolinportti edustaa postmodernismia, jota Suomessa on rajallisesti. Suojelunäkökulmasta 1980–90-luvun rakennukset ovat vaaravyöhykkeellä, koska ne ovat niin nuoria, ettei niiden arvoa nähdä vielä”, Korpelainen sanoo.
Korpelaisen mukaan Kolinportti on huoltoasemaksi harvinainen maamerkkirakennus, johon on aikoinaan panostettu paljon.
”Se on rakennus, joka jää jopa lapsille mieleen ja tekee siitä nimenomaisesta tienristeyksestä erityisen.”
Kolinportti ei ole tärkeä ainoastaan Juuan kunnalle ja Ahmovaaran kylälle, vaan seutukunnalle laajemminkin, kunnanjohtaja Tanskanen sanoo.
”Eläkkeellä oleva isäni ajaa joskus kuudenkymmenen kilometrin päästä Liperistä lohikeitolle Kolinporttiin. Se on maakunnassa hyvin tunnettu.”
Vuonna 1992 valmistunut Kolinportti esiteltiin tuoreeltaan Arkkitehti-lehden numerossa 1/1993. Kuva: Jussi Tiainen
Ahmovaaran asemakaava on ollut tekeillä jo vuoden verran, ja kaavaluonnos, jossa huoltoasema on merkitty suojeltavaksi, hyväksyttiin toukokuussa. Tiedon purkusuunnitelmista Tanskanen kertoo saaneensa vasta, kun asemakaava syksyllä tuli ehdotusvaiheeseen.
Pohjois-Karjalan osuuskauppa on perustellut purkuluvan hakemista rakennuksen huonolla kunnolla sekä liiketoiminnan kannattamattomuudella, joka osaltaan johtuu kiinteistön korkeista käyttökustannuksista. Osuuskaupan verkkosivujen mukaan ”kiinteistö on rakennusteknisen käyttöikänsä päässä, eikä se vastaa nykyvaatimuksia toiminnallisuuden, eikä energiatehokkuuden näkökulmasta.”
Tanskanen sanoo ymmärtävänsä rakennuksen omistajia. Osa liiketiloista on ollut jo pidempään tyhjillään, ja osuuskaupalla on Sale myös kymmenen kilometrin päässä Kolilla, jonne se muutenkin pyrkii keskittämään toimintojaan.
Kolinportin korkeat ylläpitokustannukset johtuvat osuuskaupan mukaan erityisesti lämmityskuluista. Myös Tanskasen mukaan rakennuksen keskeinen ongelma on heikko energiatehokkuus.
”Siellä on erikoinen lämmöntuotantojärjestelmä. Lämpöä puhalletaan ylhäältä alaspäin puhaltimilla, ja kun tiedetään miten lämpö käyttäytyy, niin lattian rajassa saattaa olla talvella kahdeksan astetta lämmintä.”
Toisaalta voi kysyä, miksei rakennukselle ole tehty energiaremonttia jo aikoja sitten.
”Meillä on ollut hyvinkin paljon tietoa energiatehokkuudesta jo 2000-luvun alussa. Nykyään on lisäksi monenlaisia puhtaan siirtymän avustuksia, niin ettei sen pitäisi olla mahdoton temppu.”
PKO:n verkkosivujen mukaan yritys haluaa olla ”vastuullisuuden edelläkävijä”, joka uskoo siihen, että ”korulauseiden sijaan vastuullisuus on käytännön tekoja”. Tällaisia käytännön ympäristötekoja ovat verkkosivujen mukaan muun muassa mittavat investoinnit myymälöiden energiatehokkuuteen ja talotekniikkaan.
Kolinportin osakkaaksi PKO tuli vuonna 2019, kun yhtenä kiinteistöyhtiön omistajana ollut Jukolan osuuskauppa yhdistyi Pohjois-Karjalan osuuskauppaan. Myös Juuan kunta on ollut kiinteistöyhtiössä osakkaana vuoteen 2011 asti.
Kolinportti edustaa postmodernismia, jota Suomessa on rajallisesti.
Lämmitysjärjestelmän uusiminen ei ole ainoa korjaus, joka Kolinportissa on vuosien varrella jätetty tekemättä. Rakennuksessa ei ole sen valmistumisen jälkeen uusittu käytännössä muuta kuin vesikatto, PKO:n verkkosivuilla kerrotaan.
Rakennus on päästetty silminnähden huonoon kuntoon, vahvistaa Safan erityisasiantuntija Heini Korpelainen. Pääosin kyse on kuitenkin normaalista kulumisesta, eikä mistään sellaisesta, mikä ei olisi korjattavissa.
Purkulupahakemuksen yhteydessä omistajat ovat toimittaneet kunnalle elokuulle päivätyn korjaustarvekatselmuksen, jossa huoltotoimenpiteiden kustannuksiksi seuraavan kymmenen vuoden ajalle on arvioitu noin puoli miljoonaa euroa. Lokakuussa omistaja toimitti kunnalle korjauskustannusarvion, jossa rakennuksen korjaamisen kokonaiskustannuksiksi on arvioitu 3,7 miljoonaa euroa. Mukaan on laskettu mukaan muun muassa ympäröivän piha-alueen uudistus.
Kunta tilasi korjauskustannuksista ulkopuolisen arvion, jonka mukaan rakennuksen korjaaminen tulisi maksamaan noin kaksi miljoonaa euroa. Laskelma teetettiin, koska hallintolain mukaan kunnan on oltava päätöksissään objektiivinen, Tanskanen perustelee.
”Kiinteistön omistajallahan ei sellaista objektiviteettivelvoitetta ole, vaan he tarkastelevat asiaa oman liiketoimintansa kannalta, ja siitä näkökulmasta on varmasti aivan tarkoituksenmukaista saattaa rakennus purkamisvaiheeseen. Ymmärrän sen oikein hyvin. Viranomainen ei voi kuitenkaan tehdä päätöstä sellaisten argumenttien pohjalta.”
Kunnan pyytämän puolueettoman lausunnon lähtökohtana on, miten Kolinportti saataisiin hyvään kuntoon, Tanskanen sanoo.
”Ei välttämättä priimaan tai alkuperäiseen kuntoon, vaan niin että viat on korjattu ja liiketoiminta kannattavaa.”
Juuassa on kokemusta arvokkaiden rakennusten suojelusta ja kunnostamisesta, Tanskanen sanoo. Kunnan vanha keskusta Puu-Juuka, jonka vanhimmat rakennukset ovat 1800-luvun lopulta ja uusimmat 1960-luvulta, on suojeltu ja monet rakennuksista entisöity.
”Kunnassa on vuosien varrella ollut paljonkin huonokuntoisia, suojeltuja rakennuksia, joita on kunnostettu. Kolinportti on tavallaan jatkumoa sille. Toki se on eri aikakauden rakennus, mutta yhtälailla ihmiset ovat olleet siitä kiinnostuneita. Täällä on hyvin vahva henki, että rakennuksia tulisi kunnioittaa.”
Arkkitehti Paula Julin on tutkinut kiinteistökehittämisen ja kulttuuriympäristön suojelun vastakkaisia ajattelutapoja nykyajan kaupunkisuunnittelussa. Kuva: Mikko Vähäniitty
Arkkitehti Paula Julin on juuri väitellyt Jyväskylän yliopiston taidehistorian oppiaineessa kiinteistökehittämisen ja kulttuuriperinnön suojelun välisistä ristiriidoista. Päivätyönään Julin toimii projektipäällikkönä Jyväskylän asemakaavoituksessa.
Väitöskirjassaan Tarkoitus pyhittää keinot. Kiinteistökehittämisen ja kulttuuriympäristön suojelun diskurssit 2010-luvun suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa, esimerkkinä Tikkurilan kirkon kortteli Julin tutki Leena ja Kalle Niukkasen suunnitteleman Vantaan suojellun Tikkurilan kirkon (1956) purkamiseen johtanutta keskustelua ja päätöksentekoa.
Kirkon korttelista purettiin vuosina 2018–2019 isomman asuin- ja liikekorttelin tieltä kolme seurakunnan kiinteistöä: kirkko, Seurakuntien talo (1976) ja Bethanian liikerakennus (1989).
Moni argumentti, jolla Kolinportin purkamista on julkisuudessa perusteltu, kuulostaa Julinista tutulta. Hän kertoo kiinnittäneensä huomiota esimerkiksi siihen, että Pohjois-Karjalan osuuskaupan mukaan vastaavan uuden rakennuksen rakentaminen maksaisi lähes saman verran kuin vanhan korjaaminen.
Samoin perusteltiin myös Tikkurilan kirkon purkamista.
”Alunperin omistaja aidosti suunnitteli kirkon korjaamista. Sitten kiinteistöstä vastaavat ihmiset vaihtuivat ja puheissa tapahtui äkkikäännnös. Korjauskustannusarvioon haluttiin kahdenkymmenen prosentin riskilisä ja alettiin puhua, että korjaaminen maksaa niin paljon, että samalla hinnalla rakentaisi jo uuden.”
Media levitti väitettä ja toisteli sitä vielä silloinkin, kun uudisrakennuksen kustannuksista oli jo tarkempaa tietoa, Julin sanoo. Ne olivat korjauskustannusarvioon nähden kaksinkertaiset.
Väite siitä, että uuden rakentaisi samalla hinnalla kuin mitä vanhan rakennuksen korjaaminen maksaisi, ei välttämättä aina pohjaudu kovin tarkkoihin laskelmiin, Julin sanoo.
”Jos olisin Pohjois-Karjalan osuuskaupan päättäjä, olisin tarkkana sen suhteen, mihin vertailu perustuu. Omassa tutkimuskohteessani luvut vaikuttivat niin sanotusti hihasta ravistetuilta.”
Myös se ettei rakennus vastaa nykyajan tai tulevaisuuden vaatimuksia, on usein käytetty argumentti, jolla purkamista perustellaan.
”Sehän on aina hyvin subjektiivinen arvio. Rakennuksen omistaja itse määrittää, mikä on se tulevaisuuden käyttö, johon toimivuutta verrataan. Sillä voi myös perustella ylimitoitettuja korjaustarpeita ja paisuttaa kustannusarviota.”
Tyypillistä on myös vanhojen rakennusten heikkoon energiatehokkuuteen vetoaminen. Tikkurilan kirkkokorttelin tapauksessa erikoisinta Julinista oli, että seurakunta päätyi perustelemaan Seurakuntien talon purkamista omalla ympäristöohjelmallaan: sen mukaan olisi välttämätöntä parantaa energiatehokkuutta, mikä taas johtaisi niin korkeisiin korjauskustannuksiin, että purkaminen olisi kannattavampaa.
Julin päätyi tutkimaan rakennussuojelun ja kiinteistökehittämisen välisiä ristiriitoja, koska törmäsi aiheeseen jatkuvasti työssään kaavoittajana. Julin kertoo havahtuneensa noin 2010-luvun puolivälissä siihen, että sijoittajien ja kiinteistökehittäjien rooli kaupunkisuunnittelussa oli nopeasti voimistunut.
Kasvavana kuntana ja yliopistokaupunkina Jyväskylästä oli tullut sijoittajien näkökulmasta kiinnostava kohde.
”Jos ei meillä ennenkään laiskoteltu, niin nyt kiire kasvoi entisestään. Kaavoitusta pommitettiin mitä rohkeammin mitoitetuilla hanke-ehdotuksilla.”
Painetta kehittämiseen ei tullut pelkästään ulkopuolisilta sijoittajilta, vaan myös kaupungin oman organisaation sisältä, Julin lisää.
”Toimin asemakaavoittajana keskustan alueella, jonne myös kulttuuriperintöarvot tyypillisesti keskittyvät. Niinpä melkeinpä jokaisessa kehityshankkeessa tuntui olevan ristiriita jonkin kulttuuriympäristöarvon kanssa.”
Eri osapuolia tyydyttävien ratkaisujen löytäminen oli hankalaa, sillä kulttuuriympäristöviranomaisten ja kiinteistökehittäjien puhetavat ja perustelut olivat kuin ”eri maailmoista”.
”Sellaista asiantuntijuutta, joka sovittaisi yhteen erilaisia näkökulmia, oli vaikeasti saatavilla. Aloin tutkia aihetta väitöstyössäni, jossa purin eri osapuolten käyttämiä diskursseja ja argumentteja yhden konkreettisen tapauksen kautta.”
Metodinaan Julin käytti kriittistä diskurssianalyysia, joka yksinkertaistettuna tarkoittaa kielen ja puhetapojen kriittistä tarkastelua ja niiden taustalla mahdollisesti piilevien motiivien ja valta-asetelmien näkyväksi tekemistä, sekä sen rinnalla argumentaatioanalyysia.
”Se oli siinä mielessä kiinnostava väline, että sitä kautta pystyi puuttumaan eri osapuolten esittämiin argumentteihin. Jos argumentti ei ole pätevä, sen voi todeta ja tehdä näkyväksi.”
Julinin mukaan yksi hyvin yleisesti käytetty purkamista perusteleva argumentti on sisäilmaongelmat, joihin vetoaminen tekee purkamisen vastustamisesta vaikeaa. Ne nousivat lopulta myös Tikkurilan kirkon purkamisen keskeiseksi perusteeksi.
”En yhtään väheksy ihmisiä, jotka ovat joskus todella traagisesti sairastuneet kosteusvaurioista tai muista ongelmista rakennuksissa. Mutta samalla toivoisin, että ihmiset tiedostaisivat, että niitä on myös hirveän suuri houkutus käyttää hyväksi.”
Julin puhuu ”sisäilmapelistä”, jolla voidaan tarvittaessa saada purkaminen näyttämään ainoalta järkevältä vaihtoehdolta esimerkiksi toteamalla, ettei ole sataprosenttista varmuutta siitä, että ongelmat poistuisivat korjaamalla.
Homerakennuksen leima oli osaltaan syynä siihen, ettei Tikkurilan kirkon purkaminen herättänyt laajempaa vastustusta kaupunkilaisissa tai mediassa.
Paula Julin Jyväskylässä Mattilanniemen kampuksella. Kaksi Arto Sipisen 1980-luvun alussa suunnittelemaa yliopistorakennusta on ollut yli kymmenen vuotta tyhjillään, ja yliopisto on päättänyt luopua kahdesta muustakin. Neuvottelut alueen kehittämisestä ovat käynnistymässä uudelleen tänä vuonna. Kuva: Mikko Vähäniitty
Kaavoittajillakin on omat diskurssinsa, etenkin kasvavissa kaupungeissa, Julin toteaa. Tällä hetkellä sellainen on esimerkiksi kaupunkirakenteen tiivistäminen.
”Se vaikuttaa hyvin vaihtoehdottomalta, vaikka tutkimukset eivät välttämättä tue sitä. Puhutaan siitä, miten päästöt vähenevät, kun yksityisautoilun tarve vähentyy, mutta harvemmin puhutaan siitä, että tiivistäminen nostaa maan arvoa ja on siten varmasti mieluisa uutinen maanomistajille.”
Julin ei silti halua nostaa mitään yksittäistä tahoa tikunnokkaan tai varsinkaan luoda vastakkainasetteluja.
”Suhtaudun ymmärryksellä kaikkiin osapuoliin, kun tiedän että kaikki työskentelevät paineessa ja kiireessä ja sen tiedon varassa, mitä tilanteessa sillä hetkellä on käytettävissä.”
Julinista myös rakennussuojelua ja kulttuuriperintöä puolustavien tahojen kannattaisi yrittää eläytyä vastapuolen ajatusmaailmaan ja pyrkiä löytämään argumentteja, jotka siihen sopivat. Esimerkiksi suojelusta puhuminen voi joidenkin kiinteistötalouden toimijoiden korvissa kuulostaa uhkaavalta.
”Tiukka suojelukieli, jossa oletuksena on, että hyvät viranomaiset ottavat homman haltuun, ei sovi yhteen kovan markkinavapausajattelun kanssa. Siitä näkökulmasta yhteiskunnan ja ihmisten parasta edistää, kun yksilöt ja yrittäjät voivat toimia täysin vapaasti ja viranomaisvalta on mahdollisimman vähäistä. Perustelu, että jokin rakennus pitää suojella, koska viranomainen niin sanoo, on siitä näkökulmasta käsittämätön.”
Julin pohtii, voisiko suojelupuheen tilalle kehittää muita, joustavampia puhetapoja. Sellaisia, jotka edistäisivät rakennusten säilymistä ilman, että säilyttämisen ehdoista tehtäisiin niin vaikeita, että ne kääntyvät lopulta itseään vastaan.
”Voitaisiinko tässä olla kannustavampia, niin että rakennuksissa nähtäisiin aidosti kehittämispotentiaali eikä ainoastaan se, mitä muutoksia pitää estää”, Julin miettii.
Harvemmin puhutaan siitä, että tiivistäminen nostaa maan arvoa ja on siten varmasti mieluisa uutinen maanomistajille.
Nykyiset omistajat lopettivat liiketoiminnan Kolinportissa joulukuussa. Kunta etsii rakennukselle parhaillaan uusia omistajia ja yrittäjiä. Kuva: Anni Varis
Palataan vielä hetkeksi Juukaan. Kolinportin kohtaloa ei ole sinetöity, mutta kysymys sen tulevasta käytöstä on edelleen ratkaisematta.
”Jos omistaja ei ole halukas ylläpitämään rakennusta, sen kunto alkaa tietysti rapistua ja samalla heikentyvät sen säilymisedellytykset. Kunta on tällaisissa tapauksissa usein puun ja kuoren välissä”, Julin toteaa.
Pohjois-Karjalan osuuskauppa on julkisuudessa kertonut yrittäneensä vuosien varrella myydä kiinteistöä, tuloksetta.
Kunnanjohtaja Tanskasen mukaan uusien omistajien löytäminen on tällä hetkellä kuitenkin ensisijainen ratkaisu. Neuvottelujakin on vaikeuttanut aikataulu, joka ”on jätetty kunnalle todella tiukaksi”.
”Paikan ottaminen vetääkseen vaatii pääomaa ja toimivan liiketoimintasuunnitelman, ei se ihan viikoissa tapahdu. Jos olisimme olleet tästä tietoisia vaikkapa viime maaliskuussa, olisimme varmasti nyt paljon viisaampia.”
Mitä keinoja kunnalla ylipäätään on käytettävissään, jos omistaja jättää rakennuksen huoltamatta ja haluaa sitten purkaa sen huonoon kuntoon ja korjausten kalleuteen vedoten?
Ei paljoakaan, Tanskanen myöntää. Jos rakennus on asemakaavassa suojeltu, ympäristölautakunta voi lähettää omistajalle huomautuksia tai pahimmissa tapauksissa uhkasakon. Niihinkään ei välttämättä reagoida.
Kolinporttia ei ole suojelultu, vaan se on tunnistettu ainoastaan maakuntakaavassa. Silläkin on kuitenkin merkitystä, sillä maakuntakaava ohjaa asemakaavan laadintaa, Tanskanen muistuttaa. Taustalla kunta voi lisäksi olla hyvinkin aktiivinen toimija esimerkiksi yritys- ja elinkeinoneuvonnan kautta.
Helmikuussa tuli tieto, että Juuan rakennusvalvonta on hylännyt Kolinportin purkuluvan. Päätöksen mukaan ensin on ratkaistava rakennuksen suojelukysymys asemakaavassa. ”Mikäli purkamislupa nyt myönnettäisiin, rakennuksen purkaminen voisi vaikuttaa haittaavasti kaavoituksen toteutumiseen ja hävittäisi mahdollisesti rakennettuun ympäristöön sisältyvät perinne-, kauneus- tai muut arvot”, päätöksessä todetaan.
Rakennuksen omistajat ovat kertoneet hakevansa päätökseen oikaisua.
Samaan aikaan kunta käy kulisseissa neuvotteluja mahdollisten uusien investorien ja yrittäjien kanssa.
”Olen saattanut yhteen kohteesta kiinnostuneen ostajatahon, rakennuksen omistajat sekä yhden tai useamman potentiaalisen yrittäjän. Neuvottelut yritystoiminnan jatkamisesta ovat parhaillaan menossa”, Tanskanen kertoo sähköpostitse.
Jos se Juuan kunnasta riippuu, Kolinportin tarina ei ole ainakaan vielä tulossa päätökseensä.
Paula Julin on mukana Arkkitehtuuri ja kestävä talous -aiheisessa paneelikeskustelussa Arkkitehtipäivässä Helsingin Suvilahden Kattilahallissa 4.4.