Arkkitehti Minna Aarnion pyrkimys hyödyntää kiertotaloutta rakentamisessa on törmännyt CE-merkintöjen puutteeseen. Korjausrakentamisessa kierrättäminen on helpompaa mutta tulee kalliiksi, sanoo rakennuttajapäällikkö Selja Flink Senaatti-kiinteistöltä.
Värikkäät hirsitalot kylpevät kevätauringossa vielä keskeneräisellä työmaalla Helsingin Honkasuolla, uudella puutaloalueella aivan Vantaan Myyrmäen kupeessa. Talot on maalattu perinteisillä keittomaaleilla: okrankeltaista, punaista, mintunvihreää, harmaata, lämpimän oranssia.
Kaavassa on määrätty, että talojen tulee olla eri värisiä.
”Luulin ettei keittomaaleja saisi näin monen värisinä, mutta niistähän saa sekoitettua mitä tahansa”, arkkitehti Minna Aarnio sanoo.
Keittomaalien väriskaala on vain yksi niistä monista asioista, joita Aarnio on oppinut hirsitalojen rakennusprosessin aikana. Aarnio ja hänen puolisonsa, rakennusinsinööri Jukka Reinikainen ovat talojen perustajarakennuttajia.
Aarnion ja Reinikaisen yrityksen Rakennusasiaintoimisto Aarteen tavoitteena on rakentaa mahdollisimman ekologisesti ja kestävästi, mieluiten hiilinegatiivisesti: käyttää uusiutuvia materiaaleja, minimoida päästöt ja kierrättää niin paljon kuin mahdollista. Yrityksen alkusysäys oli ilmastonmuutospaneeli IPCC:n ilmastoraportin ilmestyminen vuonna 2018.
”Se oli pysäyttävää. Jos jatkamme rakentamista niin ettei kukaan muuta mitään, käy huonosti.”
Rakennuttaminen itsessään on Aarnion mielestä ollut ”hauskaa ja helppoa”. Sen sijaan melkein kaikki kiertotalouteen liittyvä on osoittautunut lähes toivottoman hankalaksi.
Honkasuon hirsitalojen – Aarreaittojen, kuten Aarnio ja Reinikainen ovat ne nimenneet – hirret on veistetty käsin suomalaisesta puusta Ähtärissä ja kevyet väliseinät tehdään puurungolla savirapattuina. Takkojen piiput on muurattu tiilitehtaan loppueristä.
Hiilijalanjälkilaskelmat valmistuivat keväällä ja olivat Aarniolle iloinen yllätys: talojen hiilikädenjälki on lähes kaksi ja puoli kertaa suurempi kuin jalanjälki. Toisin sanoen ne eivät ole pelkästään hiilineutraaleja vaan hiilinegatiivisia, eli sitovat enemmän hiiltä kuin päästävät ilmakehään. Energialuokaksi talot saivat A:n.
Se oli tavoitteenakin, mutta varma siitä ei voinut olla. Massiivihirsirakennukselle ei saa esimerkiksi laskea kovin hyvää lämmöneristyskerrointa eli u-arvoa.
Valitsimme rakennustyypin, joka tunnetaan parin tuhannen vuoden ajalta, sitä osataan käyttää ja korjata.
”Teoriat ja laskentamallit muuttuvat koko ajan, joten päätimme ottaa akkajärjen käyttöön ja rakentaa tavalla, jonka tiedämme kestäväksi. Käytämme materiaalia, jota kasvaa luonnossa lisää. Kaikki tehdään lähellä ja konevoimaa käytetään mahdollisimman vähän.”
Huollettuina talot kestävät loputtomiin. Ne voi tarvittaessa purkaa osiin ja siirtää.
”Valitsimme rakennustyypin, joka tunnetaan parin tuhannen vuoden ajalta, sitä osataan käyttää ja korjata. Yksiaineinen massiivihirsirakenne on myös rakennusfysikaalisesti luotettava, tiedämme miten se toimii erilaisissa ilmasto-olosuhteissa.”
Perinteinen rakennustapa ei tarkoita paluuta menneeseen. Jokaiseen taloon tulee oma aurinkovoimala ja aurinkosähköllä toimiva ilmalämpöpumppu. Peruslämmityksenä on älykäs kaukolämpöjärjestelmä.
Kestävyyden ehdoilla rakentaminen vaikuttaa väistämättä arkkitehtuuriin. Kattokulman määrittävät aurinkopaneelit, talojen korkeuden ja ikkunoiden sijainnin painovoimainen ilmanvaihto. Talojen estetiikkaa Aarnio kutsuu hieman vitsaillen puubrutalismiksi.
”Arkkitehtina olen alistunut sille, että nämä ovat reunaehdot työlleni ja niiden puitteissa toimin.”
Honkasuon hirsitalojen rakennuttajien Minna Aarnion ja Jukka Reinikaisen mielestä rakennuttaminen on ollut ”hauskaa ja helppoa”, mutta kiertotalouden hyödyntäminen on osoittautunut hämmästyttävän hankalaksi. Kuva: Katja Tähjä
Jos moni muu asia onkin mennyt nappiin, kaikki vähänkään kierrätykselle haiskahtava on tiennyt ongelmia.
”Kaupungin tontinluovutuspäätöksessä lukee, että pyrimme kaikin keinoin käyttämään kierrätettyjä materiaaleja. Ja olemme todella yrittäneet.”
Esimerkiksi talojen ulkovarastojen puiset ikkunanpuitteet hankittiin kuolinpesän jäämistöstä. Alunperin käyttämättä jääneistä puitteista valmistettiin uudet ikkunat puusepällä.
”Rakennusvalvontaviraston rakennetarkastaja sanoi, edes näkemättä ikkunoita, ettei hyväksy niitä. Syynä oli, että niiltä puuttuu CE-merkintä.”
Samoin kävi hirsirungoille.
Pahinta Aarnion mielestä oli, että sama virasto oli kuitenkin myöntänyt taloille rakennusluvan, hirsirunkoineen ja kierrätysikkunoineen. Lupa niiden käyttöön evättiin vasta, kun rungot olivat pystyssä ja ikkunat teetetty.
”Jos olisin tiennyt, että niistä voi tulla ongelma, olisin ryhtynyt hoitamaan asiaa jo lupavaiheessa. Olisin myös voinut itse punnita, haluanko ottaa riskin.”
Ongelma ratkesi lopulta rakennustuotehyväksyntään erikoistuneen asiantuntijayrityksen kirjoittamalla rakennuspaikkakohtaisella varmennuslausunnolla. Sen perusteella käyttöönottolupa monen mutkan jälkeen heltisi.
Aarnion mielestä on ”oikeusmurha”, että rakennetarkastuksista tehdään lähtökohtaisesti vain suullinen päätös. Niistä ei voi valittaa eikä hakea oikaisua.
”Ongelma jää täysin piiloon. Edes muut rakennusvalvontaviranomaiset eivät välttämättä tiedä, että työmailla tapahtuu tällaista.”
Päätöksen vaatiminen kirjallisena hidastaisi prosessia niin paljon, että harvalla on siihen mahdollisuus.
”Olen saanut paljon yhteenottoja muilta samaan tilanteeseen joutuneilta. Käyttöönottovaiheessa on yleensä jo kiire saada avaimet asiakkaalle, joten tehdään mitä tahansa tarkastaja vaatii, jotta lupa saadaan. Heitetään ne puusepän tekemät ikkunat roskiin ja ostetaan teollisesti tuotetut tilalle.”
Vaikka hirsirungolle ja puusepänikkunoille saatiin lopulta käyttölupa, monissa muissa asioissa on pitänyt luovuttaa. Esimerkiksi maanrakentamiseen oli tarkoitus käyttää kierrätettyä betonia, mutta se ei onnistunut, vaikka kyseessä olisi ollut suoraan tehtaalta tullut käyttämätön ylijäämäbetoni.
Aarnio valittaa, ettei missään ole kuvattu, millaisen menettelyn mukaan pitäisi toimia, jos aikoo käyttää tuotetta, jolle ei ole CE-merkintää. Hänen mielestään myös Helsingin rakennusvalvontaviraston tulkinnat ovat viimeisten neljän vuoden aikana tiukentuneet.
”Aiemmin asiaan on suhtauduttu järkevämmin. On katsottu, että oleellista ovat tekniset ominaisuudet eikä jonkin merkin puute.”
Nykytaiteen museo Kiasman korjauksessa on pyritty kierrättämään kaikki käyttökelpoinen materiaali. Kuva: Silja Ylitalo
Kiertotalousajattelua on helpompaa toteuttaa korjaus- kuin uudisrakentamisessa, arvelee Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Selja Flink. Hän vastaa Senaatin historiallisista kohteista ja muun muassa Kiasman korjauksesta.
Flink pyrkii hyödyntämään mahdollisuuksien mukaan myös käytettyjä rakennusosia, eikä ole törmännyt ongelmiin lupakäytännöissä.
”Esimerkiksi Runebergin kodin piharakennuksessa käytimme varastoista löytyneitä vanhoja ovia, ikkunoita ja listoja, eikä rakennusvalvonnasta kukaan sitä kyseenalaistanut.”
Parasta kiertotaloutta on silti se, ettei kierrätetä mitään, Flink toteaa.
”Ei ole mikään tavoite, että talot puretaan tai niistä otetaan asioita pois. Mieluiten pidettäisiin ne samat materiaalit, mitkä sinne on alunperin laitettu, se on kaikkein ekologisinta.”
Samalla on tärkeää, että rakennetaan alusta alkaen kunnolla, käytetään laadukkaita materiaaleja ja huolletaan niitä.
”Esimerkiksi puuikkuna voi jonkun näkökulmasta olla tosi kuluva ja pitää vaihtaa kolmenkymmenen vuoden välein. Mutta sen pystyy kunnostamaan. Sen sijaan jollekin alumiinipuitteiselle ikkunalle ei pysty koskaan enää tekemään mitään. Se on huoltovapaa mutta myös täysin mahdoton korjata.”
Joskus käyttökelpoisia osia on kuitenkin pakko korvata uusilla, esimerkiksi tilamuutosten yhteydessä. Silloin Flink pyrkii laittamaan kaiken kiertoon.
”Haaveenani on, että Senaattiin perustettaisiin organisoitu kierrätyskeskus, josta voisi tarvittaessa hakea vaikka ovia, valaisimia tai rakennusmateriaaleja, eikä automaattisesti mentäisi aina kauppaan ostamaan uutta.”
Kiertotalousajattelu näkyy myös Kiasman korjauksessa. Esimerkiksi katon titaanisinkkipellit käytetään uudelleen observatorion lisärakennukseen Göteborgissa ja HSY:n jäteasemaan Vantaalla. Kattopellit oli poistettava, jotta päästiin käsiksi alla oleviin rakenteisiin, eikä niitä ollut mahdollista irrottaa niin että ne olisi saatu ehjinä takaisin.
Kiasman vanhat mineraalivillat, asfalttihuovat ja ikkunalasit päätyivät nekin hyötykäyttöön: villoista tehdään puhallusvillaa, bitumihuovista asfalttia ja vaihtoon menneistä ikkunoista lasivillaa. Flink kiittelee Kiasman urakoitsijaa, Rakennus Oy Antti J Aholaa, joka ryhtyi innolla etsimään kierrätysmahdollisuuksia.
Talous on se joka tällä hetkellä kiertotaloutta jarruttaa.
Taloudellisesti kierrättäminen ei kannata, Flink sanoo. Vaikka sekä kattopelleistä että muista materiaaleista maksettiin, niiden erotteleminen, lajittelu ja käsittely vaati niin paljon työtä, että jos sen laskisi hintaan mukaan, jäätäisiin tappiolle.
”Ei se mitään bisnestä ollut Senaatille. Kyse on ennemminkin hyvästä tahdosta.”
Koska Senaatti on iso toimija, pienilläkin teoilla voi olla paljon vaikutusta esimerkiksi energian säästön näkökulmasta, Flink perustelee. Tärkeää on myös näyttää esimerkkiä. Senaatti-kiinteistöt on valtion liikelaitos.
Rakennuttajan kannalta kierrätystuote ei ole houkutteleva valinta, kun uutta saa halvemmalla, Flink harmittelee. Hän tarjosi Kiasman kattopeltejä myös Senaatin omiin kohteisiin, mutta niitä ei pystytty ottamaan vastaan, koska käsittely uudelleenkäyttöä varten olisi tullut niin kalliiksi.
”Asiakkaiden vuokranmaksukyky ei olisi riittänyt.”
Jotta purkumateriaalien uudelleenkäyttö olisi kannattavaa, tehdastuotteiden hinnassa pitäisi näkyä koko tuotannon kustannukset, päästöt mukaan lukien. Silloin kierrätystuotteetkin voisivat olla kilpailukykyisiä, Flink pohtii.
”Talous on se joka tällä hetkellä kiertotaloutta jarruttaa.”
Rakennusvalvonta joutuu hankalaan välikäteen, kun toisaalta kiertotaloutta halutaan edistää, toisaalta säädökset estävät sen. Kuva: Silja Ylitalo
Rakennustarkastusyhdistyksen puheenjohtajan, Vantaan rakennusvalvontapäällikkö Risto Levannon mukaan kierrätysmateriaalien käyttö rakentamisessa on tällä hetkellä ongelmallista, jos tuoteryhmälle on määritetty EU:n harmonisoitu tuotestandardi. Tällaisilta tuotteilta vaaditaan CE-merkintä, jota kierrätystuotteilla ei yleensä ole.
Ryhmään kuuluu valtaosa rakennustuotteista, esimerkiksi ikkunat, ovet, betonielementit, sahatavara, teräsraudoitteet ja niin edelleen. Jos CE-merkintä puuttuu ja tuotetta on siitä huolimatta käytetty rakentamisessa, rakennusvalvonnan on tehtävä asiasta ilmoitus Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle, Levanto painottaa.
”Aika moni rakennuttaja tämän kuultuaan luopuu ajatuksesta kierrätysmateriaalien käytöstä.”
”Ei se ole rakennusvalvonta joka kiukuttelee, vaan ongelma on lainsäädännössä. Meidän on seurattava maankäyttö- ja rakennuslakia ja lakia eräiden rakennustuotteiden tuotehyväksynnästä. Rakennustuotteen kelpoisuus on osoitettava, ja perussääntö on, että jos tuote on CE-merkittävissä, se on CE-merkittävä.”
Merkitystä ei ole sillä, onko kyseessä pientuottaja vai iso teollinen toimija, Levanto huomauttaa. Oleellista on, että tuote on ”saatettu markkinoille”: jos jotakin myydään, CE-merkintä vaaditaan.
Harmonisoidun tuotestandardin tarkoituksena on alunperin ollut EU:n sisämarkkinoiden toimivuuden takaaminen ja protektionismin vähentäminen. CE-merkittyjä tuotteita voi myydä missä tahansa EU:ssa.
”On hyvä, että tuotetietojen pitää olla selvillä. Muutenhan meillä olisi aika villit markkinat ja mahdollisuuksia helppoheikeille. Mutta samalla lainsäädäntöön jää katvekohtia, jotka sorsivat pieniä tuottajia.”
CE-merkinnän hakeminen on pitkä ja kallis prosessi. ”Jos on tarkoitus myydä vain pieniä määriä ja paikallisesti, niin sitähän tämä ei palvele.”
Laissa puhutaan myös kansallisen hyväksynnän menettelystä, johon kuuluu muun muassa rakennuspaikkakohtainen varmentaminen. Levannon mukaan silläkään ei voi paikata CE-merkinnän puutetta, sillä sitä voi soveltaa ainoastaan niihin harvoihin tuoteryhmiin, joille ei ole määritetty harmonisoitua tuotestandardia.
Kiinnostavaa on, että muualla Euroopassa erilaisia rakentamisen kiertotaloushankkeita on ollut mahdollista toteuttaa.
”Mekin olemme sitä ihmetelleet. CE-merkintäsäädösten pitäisi olla Euroopan tasoista lainsäädäntöä.”
Rakennusvalvonta joutuu hankalaan välikäteen, kun toisaalta kiertotaloutta halutaan edistää, toisaalta säädökset estävät sen, Levanto harmittelee.
”Onhan tämä kiusallista. Olen itsekin joutunut puuttumaan johonkin rakentamisen strategiaohjelmaan, jossa halutaan lisätä kierrätysmateriaalien käyttöä, ja kertomaan lainsäädännön ongelmakohdista.”
Ongelman juurisyy on, että CE-merkki on suunniteltu vain uusille tuotteille.
”Kyllä rakennustuotteita pitäisi voida myös käyttää uudelleen. Se vaatisi oman lainsäädäntönsä kierrätystuotteille ja pohdintaa siitä, mitkä ovat riittävät kelpoisuudenosoittamistoimenpiteet milläkin rakennustuotteella.”
Arkkitehtiuutisten juuri ennen lehden painoon menoa saaman tiedon mukaan ympäristöministeriö on tehnyt uuden linjauksen, jonka mukaan ennen rakennustuoteasetuksen voimaantuloa vuonna 2013 valmistetuilta rakennustuotteilta ei tule enää vaatia CE-merkintää.