Helsinki päätyi puolivahingossa purkamaan rakennushistoriallisesti arvokkaan Maununnevan puukoulun. Vahingosta syntyi uudenlainen kiertotalous- ja dokumentointiprojekti, jonka kautta on saatu uutta tietoa 1950-luvun puuelementtirakentamisesta, hiilijalanjälkivaikutuksista ja rakennusmateriaalien kierrättämisestä.
Huhtikuisena aamupäivänä Kaarelan raitin sivukoulun työmaalla Helsingin Maununnevalla hyörii työkoneita ja purkutyömiehiä. Neonkeltaiset suojapuvut loistavat kilpaa kevätauringon kanssa.
Maununnevan puukoulusta, jolla nimellä Kaarelan raitin koulu myös tunnetaan, on jäljellä enää savupiippu, sokkelit ja palomuuri. Seinässä muurin toisella puolella näkyvät vielä liitutaulun jäänteet.
Arkkitehti Eero Ilvessalo arkkitehtitoimisto LPV:stä kurkkaa jäljellä oleviin rakenteisiin.
”Nämähän ovat hyvässä kunnossa.”
Vaikka koulu on kadonnut, osa sen elementeistä on visusti tallessa. Rakennuksen pohjoispäädystä aiotaan nimittäin rakentaa uuden koulun pihalle paviljonki, johon tulee opetustilaa ja ulkovälinevarasto. Paviljongin on suunnitellut Ilvessalo, uuden koulu- ja päiväkotirakennuksen pääsuunnittelija on arkkitehti Arto Aho LPV:stä.
Kyseessä on Helsingin kaupungin kokeilu, eräänlainen pioneerihanke, jonka tarkoituksena on muun muassa edistää kiertotalousnäkökulmaa rakentamisessa rakennusmateriaaleja uudelleenkäyttämällä.
Kaupungin alkuperäisen hankesuunnitelman mukaan paviljonkia ei ollut tarkoitus rakentaa eikä vanhan koulun elementtejä säästää, Ilvessalo kertoo.
Suunnitelmat muuttuivat, kun kävi ilmi että vuonna 1955 rakennettu koulu oli 1940 perustetun rakennusvientiyritys Puutalo Oy:n suunnittelema, puuelementeistä rakennettu tyyppikoulu, jollaisia ei tiettävästi ole jäljellä enää missään muualla Suomessa.
Valtava vientihanke
Kukaan ei ollut huomannut, että oikeastaan rakennus olisi pitänyt suojella.
”Oli aikamoinen yllätys nähdä koulun seinässä lappu, jossa kerrottiin, että se tullaan purkamaan”, sanoo Arkkitehti-lehden päätoimittaja, aiemmin arkkitehtuurin historian lehtorina Aalto-yliopistossa toiminut Kristo Vesikansa.
Vesikansa on kuratoinut yhdessä Aalto-yliopiston tutkijoiden Laura Bergerin ja Philip Tidwellin kanssa Venetsian arkkihtehtuuribiennaaliin New Standards -näyttelyn, joka kertoo Puutalo Oy:stä. Biennaali avautui toukokuun 20. päivänä ja on avoinna marraskuun lopulle asti.
Näyttelyä varten Vesikansa kollegoineen ryhtyi puolisentoista vuotta sitten kartoittamaan Puutalo Oy:n jäljellä olevia rakennuksia. Selvitystyön myötä he päätyivät myös Maununnevan koululle.
Puutalo Oy perustettiin alunperin valmistamaan asuntoja Karjalan evakoille. Yhtiö suuntautui jo varhaisessa vaiheessa vientiin. Etenkin 1940–60-luvuilla nopeasti pystytettäville puuelementtikouluille ja tyyppitaloille riitti kysyntää Euroopassa ja muualla maailmassa.
Esimerkiksi Hollantiin vietiin Suomesta yli sata koulua. Toinen iso kouluvientimaa oli Iso-Britannia. Puutalo Oy:n tuottamia taloja löytyy Kolumbian Barranquilasta asti.
”Se on ollut tosi mittava vientiprojekti”, Vesikansa sanoo. Rakennusviennin volyymisssa Puutalon kanssa kilpailee ainoastaan betonielementtitalojen vienti Neuvostoliittoon 1970–80-luvuilla, Vesikansa arvelee.
Tuotantomäärien lisäksi Puutalo Oy:n tekee merkittäväksi sen sijoittuminen rakennushistorian murroskohtaan.
”Se oli teollista elementtirakentamista, mutta materiaalit olivat puupohjaisia, mitään synteettistä ei vielä käytetty”, Vesikansa sanoo.
Se oli teollista elementtirakentamista, mutta materiaalit olivat puupohjaisia, mitään synteettistä ei vielä käytetty.
Se on yksi syy sille, että elementtejä pystytään myös kierrättämään ja käyttämään uudelleen.
”Nykyisenkaltaista rakennusteollisuutta ei ollut vielä syntynyt, mutta se oli vahvaa edistysuskon aikaa. Arkkitehditkin olivat innokkaina mukana kehittelemässä uusia tekniikoita, joilla esivalmisteisuutta voisi hyödyntää. Maununnevan puukoulu oli yksi esimerkki tästä”, Eero Ilvessalo sanoo.
Vesikansan mukaan Puutalo Oy:n tuotanto haastaa ajatuksen siitä, että elementtirakentaminen tuottaa väistämättä kolkkoa ja monotonista ympäristöä.
”On voitu valmistaa erilaisia, eri ilmastoon ja kulttuuriympäristöön sopivia rakennuksia, joiden mittakaava vaihtelee.
Hollannissa on jäljellä vielä viitisentoista Puutalo Oy:n koulua. Osa niistä on suojeltu osana jälleenrakennusajan rakennushistoriaa. Vaikka Suomesta Puutalo Oy:n koulut ovat kadonneet, sen valmistamia tyyppitaloja löytyy vielä paljon. Niitä on muun muassa Musan kaupunginosassa Porissa, Marttilassa Helsingin Pitäjänmäessä ja Kannelmäen puutaloalueella.
Tallessa bittiavaruudessa
Päästyään selville purkuaikeista Vesikansa toimitti tietonsa koulun historiasta Helsingin kaupungille. Siinä vaiheessa oli kuitenkin liian myöhäistä. Uuden koulu- ja päiväkotirakennuksen suunnitelmat oli tilattu ja tehty eikä purkupäätöstä enää voitu – tai haluttu – pyörtää.
Helsingin kaupunginmuseo vaati, että osa elementeistä säästetään, purkaminen dokumentoidaan normaalia tarkemmin ja rakenteet tutkitaan.
Koulun rakennushistoriallisesta inventoinnista ja purkudokumentoinnista vastasi arkkitehtitoimisto Ark-byroo. Ennen koulun purkamista Ark-byroo dokumentoi rakennuksen käsin mittaamalla ja laserkeilaamalla. Puuelementeistä laadittiin 3d-mallit, joita hyödynnettiin uudisrakennuksen suunnittelussa.
”Kadonnutta koulua voidaan tästä eteenpäin tarkastella bittiavaruudessa. Ainakin siinä olomuodossa se säilyy”, sanoo arkkitehti Marianna Heikinheimo Ark-byroosta. Heikinheimo toimi dokumentoivan purkamisen pääsuunnittelijana.
Ark-byroo laati koulusta inventointimallin, jonka pohjalta toimistossa pystyttiin laskemaan koulun tuote- ja rakennusvaiheen hiilijalanjälki eli hiilidioksidiekvivalenttimäärä, joka rakennukseen ja sen eri elementteihin on sitoutunut silloin kun se rakennettiin ja siinä käytetyt rakennusaineet valmistettiin, Heikinheimo kuvaa.
Laskelmien mukaan rakennuksen eniten ympäristöä kuormittavat osat, joiden kierrättämisestä saataisiin suurin ilmastohyöty, ovat betonisokkelit ja kiviaineiset palomuurirakenteet. Niiden uudelleenkäyttö rakenteissa on kuitenkin toistaiseksi vaikeaa.
”Tällä hetkellä järkevin tapa on käyttää ne maantäytteeksi”, Heikinheimo sanoo.
Betoniin ja tiileen verrattuna puuelementtien rakennusaikainen ympäristökuormitus on pieni, mutta niillä on merkitystä tulevaisuuden kestävän rakentamisen ja kiertotalouden näkökulmasta. Purkujätettä hyödyntämällä voidaan vähentää materiaalinkulutusta ja pienentää rakentamisen hiilipiikkiä.
Rakennusosien kierrättäminen on uusi tekemisen tapa.
”Rakennusosien kierrättäminen on uusi tekemisen tapa. Se on vaatinut kaikilta osapuolilta tasapainoilua ja ratkaisuhaluisuutta sekä normaalia enemmän resursseja. Etenkin Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto ja kaupunginmuseo ovat ajaneet tätä eteenpäin”, Heikinheimo kiittää.
Uutta tietoa rakennushistoriasta
Pihapaviljongin suunnitellut Eero Ilvessalo on muiden haastateltavien tavoin pahoillaan siitä, että arvokkaaksi osoittautunut vanha puukoulu päädyttiin purkamaan. Uudet, ajanmukaisemmat opetustilat olisi voitu suunnitella niin, että vanha koulu tai ainakin isompi osa siitä olisi säästynyt, jos se olisi ollut kaupungin järjestämän arkkitehtuurikilpailun lähtökohtana alunperin, Ilvessalo uskoo.
Vahingosta on kuitenkin syntynyt myös jotain hyvää. Hiilijalanjälkimittausten lisäksi purkudokumentaatio ja kiertotaloushanke on tuottanut uutta tietoa aikakauden puurakennustekniikasta. Esimerkiksi puuelementtien liitostavoista on selvinnyt mielenkiintoisia detaljeja.
”Ne oli tiivistetty paikoilleen poikkileikkaukseltaan s:n muotoisilla kiilapaloilla. Se oli ilmeisesti Puutalo Oy:n kehittämä systeemi”, Ilvessalo kertoo.
Vaikka vanhan koulun rakenteet olivat kohtuullisen hyvässä kunnossa, rakennustekniikaltaan se ei enää vastannut nykystandardeja esimerkiksi lämmöneristämisen suhteen. Ilvessalon mukaan uudessa pihapaviljongissa on silti tarkoituksena hyödyntää mahdollisimman paljon alkuperäistä tekniikkaa.
Uuden koulun, päiväkodin ja pihapaviljongin pitäisi valmistua parin vuoden sisään.
Juttuun on haastateltu myös Helsingin kaupunginmuseon arkkitehti Mikko Lindqvistiä.
Puutalo Oy:stä kertova Venetsian arkkitehtuuribiennaalin New Standards -näyttely löytyy verkosta.