Hankkeessa tutkitaan sosiaalisen, ekologisen ja taloudellisen kestävyyden indikaattoreita kaupunginosa- ja korttelitasolla. Ne voivat liittyä esimerkiksi lahopuiden merkitykseen, valon määrään tai materiaalivirtoihin.
Miten ratkoa kaupunkien kohtaamia monisyisiä haasteita ja luoda samalla kestäviä kaupunkiympäristöjä?
Helsingin yliopiston kaupunkitutkimusinstituutilla Urbarialla on ehdotus: kootaan yhteen eri tieteenalojen ammattilaiset sekä kaupunkisuunnittelijat ja arkkitehdit, mutta kuunnellaan myös asukkaita eli kaupunkilaisia — ja katsotaan, mitä tapahtuu.
Kaupunkitutkimusinstituutissa alkoi toukokuussa 2023 alustavasti vuoden mittainen kaupunginosien kestävyyden indikaattorihanke, jossa tutkitaan sosiaalisen, ekologisen ja taloudellisen kestävyyden mittareita kaupunginosien ja kortteleiden tasolla.
”Haluamme kutsua koolle monitieteiset toimijat sekä heidät, jotka eivät vielä tunnista olevansa ammattilaisia kommentoimaan kaupunkitilaa”, kertoo Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara, joka on hankkeen alkuperäisen idean takana.
YK:n kaupunkikehitysohjelman (New Urban Agenda, NUA) tavoitteet sekä kestävän kehityksen tavoitteet (Sustainable Development Goals, SDG) tarjoavat kansainvälisen tason viitekehyksen kestävän kaupunkikehityksen indikaattoreista.
Suomessa kestävyysindikaattoreiden kokonaisuuksia on kehitetty esimerkiksi ympäristöministeriössä, jossa tutkimus on painottunut kaupunkien mittakaavaan. Vaattovaaran mielestä kestävän kaupunkikehityksen tueksi olisi tarpeen saada mittareita myös kaupunginosien tasolla.
”Kaupunginosien ja kortteleiden kohdalla keskustelu kehitysperiaatteista rajoittuu usein kerrosneliömetreihin ja väestömäärään. Ne eivät voi olla ainoat suunnittelua ohjaavat määreet”, Vaattovaara perustelee.
Projektin hankekoordinaattorin Jussi Jänneksen mukaan tällä hetkellä pöydällä on jo yli sata kestävyyttä mittaavaa indikaattoria, joista lopulliseen julkaisuun valitaan tärkeimmät.
Konkreettisena esimerkkinä Vaattovaara ja Jännes mainitsevat lahopuut, jotka tarjoavat kosolti tietoa lähiluonnon elinvoimasta.
”Ihmisten ymmärrys omasta lähiympäristöstä auttaisi tukemaan kestävien kaupunkiympäristöjen luomista. Kun ei ole tietoa esimerkiksi lahopuiden merkityksestä osana luonnon kiertokulkua, joku tulee ja korjaa pois nämä tärkeät kasvualustat ajatellen niiden haittaavan muuta kasvustoa”, Vaattovaara havainnollistaa.
Tähän mennessä kestävyysindikaattoreiden kartoittamisessa on ollut mukana 14 arkkitehtia: tutkijoita sekä eläkkeellä olevia entisen Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehteja.
”Keskusteluissa on noussut esiin muun muassa valon merkitys kaupunkitilassa. Sitä ei haastateltujen arkkitehtien mukaan ole otettu nykysuunnittelussa tarpeeksi huomioon”, Jännes mainitsee.
Esimerkkeinä muista suoraan rakennusalaan liittyvistä indikaattoreista Jännes mainitsee esteettömyyden sekä rakennusten ja rakennusosien purkamisesta syntyvät materiaali- ja energiavirrat.
Tilallisen kompleksisuuden hahmottaminen on arkkitehtien ydinosaamisaluetta.
Tärkeänä tavoitteena hankkeessa Vaattovaara ja Jännes pitävät yhteyksien luomista eri toimijoiden välille.
”Nykyään keskustelu tapahtuu pitkälti ammattikuntien sisällä”, Vaattovaara täsmentää ja korostaa, että kestävän kaupunkikehityksen yhtälössä arkkitehdit ovat avainasemassa.
”Tilallisen kompleksisuuden hahmottaminen on arkkitehtien ydinosaamisaluetta”, Vaattovaara luonnehtii.
Akateemisten tutkijoiden ja rakennusalan ammattilaisten tarjoaman osaamisen lisäksi hankkeessa halutaan hyödyntää kaupunkilaisten paikallistietoa. Toisaalta pyritään myös tarjoamaan paikallisille ymmärrystä kaupunkiympäristöstä.
Kriittinen asiakas eli asukas kirittää matkaa kohti kestävää kaupunkia, Vaattovaara muotoilee.
Indikaattorihanke kulminoituu Helsingissä kesällä 2024 pidettävään Sustainability Research and Innovation -kongressiin, jonka avoimessa yleisötapahtumassa julkistetaan vuoden aikana tehdyn tutkimuksen tulokset.
”Haluamme kannustaa ihmisiä liittymään mukaan kestävyyskeskusteluun”, Vaattovaara sanoo.