Tuoreen Asuntoarkkitehtuurin käsikirjan tekijöiden Sanna Meriläisen ja Anne Tervon mukaan asuntojen koko on pienentynyt, mutta niiden suunnittelu on muuttunut kokonaisvaltaisempaan ja empaattisempaan suuntaan. Esimerkiksi ilmastonmuutos ja esteettömyys otetaan nykyään huomioon eri tavalla kuin aiemmin.
Pitkään odotettu Asuntoarkkitehtuurin käsikirja julkaistiin syyskuussa. Alan oppaita ilmestyy harvakseltaan – Esko Kahrin ja Hannu Pyykösen Asuntoarkkitehtuuri ja -suunnittelu on toiminut oppikirjana neljä vuosikymmentä.
Monet asuntoarkkitehtuuriin liittyvät aiheet ovat kaivanneet päivitystä, mutta uusi kirja kokoaa yksiin kansiin myös sellaisia teemoja, jotka ovat jääneet viime aikoina asuntosuunnittelussa sivuosaan. Teos on siis monella tavalla hyvin ajankohtainen.
Keskustelimme kirjasta ja asumisen ajankohtaisista aiheista teoksen kirjoittajien Sanna Meriläisen ja Anne Tervon kanssa. Meriläinen työskentelee tällä hetkellä asuntotuotannon kehityspäällikkönä Helsingin kaupungilla ja Tervo toimii asuntosuunnittelun opettajana ja tutkijana Aalto-yliopistolla.
Jos kirja olisi kirjoitettu kymmenen vuotta sitten, olisiko se ollut erilainen?
Sanna Meriläinen: Asuntosuunnittelu on nyt kokonaisvaltaisempaa. Aiemmin ilmastonmuutos olisi ollut oma aiheensa teknisine ratkaisuineen ja esimerkiksi asumisen tilakysymykset toinen.
Kokonaan uusi lähestymistapa on myös empaattinen suunnittelu, niin ihmistä kuin luontoa kohtaan. Vaikka esimerkiksi esteettömyys oli jo aiemmin tärkeä teema, inklusiivinen suunnittelu oli silti aika jäykkää ja teknistä.
Anne Tervo: Uusien asuntojen koko on pienentynyt merkittävästi kymmenessä vuodessa. Keskustelua pienistä asunnoista ja niiden asuttavuudesta ei ollut nykyisessä laajuudessaan. Ei ehkä osattu arvata, että hyvinvointimme kasvaa siten, että se näyttäytyy pieninä asuntoina.
SM: Myös asiantuntijuus ja puhetapa on muuttunut. Mietimme esimerkiksi paljon kirjan äänensävyä: miten oppikirjoja kirjoitetaan, mistä asemasta asiantuntija puhuu ja kenelle.
Kirjan johdannossa yhdeksi sen tehtäväksi mainitaan asuntoarkkitehtuurin ja hiljaisen tiedon sanoittaminen.
Onko arkkitehdeillä ollut taipumusta pitää suunnittelutieto ja -taito itsellään? Entä voisiko asuntoarkkitehtuurin popularisoiminen edistää asumisen laatua?
SM: Kaikilla ei välttämättä ole tarkkaa käsitystä siitä, mitä asuntosuunnittelu on. Jollekin se voi näyttäytyä esimerkiksi vain julkisivun koristeaiheiden valitsemisena. Asuntosuunnittelijat taas saattavat luulla, että heille arkipäiväiset suunnittelukysymykset ovat kaikille yhtä olennaisia ja hyvin tiedossa.
AT: Omana opiskeluaikanamme oli vielä vallalla käsitys, että kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Tämä lähtökohta voi toki riittää, jos yleisö on yhtä lailla aiheeseen perehtynyttä.
Lähdemme helposti nostalgisoimaan vanhojen asuntojen piirteitä, jotka selittyvät esimerkiksi ajalle tyypillisillä rakennustekniikoilla.
SM: Ammattilaisina osaamme katsoa ja lukea pohjapiirustusta, mutta ainakin itselleni sen auki kirjoittaminen tekee sen enemmän olevaksi, todellisemmaksi. Huomioimme myös, että lukija ei välttämättä ole arkkitehti tai alan opiskelija, joten kiinnitimme paljon huomiota sanavalintoihin ja käsitteiden selkeyteen.
Olette molemmat opettaneet asuntosuunnittelua yliopistolla. Millaiset aiheet nousevat erityisesti opiskelijoiden kanssa esiin? Näkyykö tämä kirjan teemoissa?
AT: Yksi haastavimpia aiheita ovat asuntotyypit ja se miten paikka vaikuttaa niiden valintaan. Rakennuksen muotoon tai porrashuoneratkaisuun saatetaan ihastua liian varhaisessa vaiheessa.
Kysymys siitä, minkälaisia asuntoja haluttaisiin suunnitella, tulee pohdittavaksi liian myöhään, jos muut lähtökohdat on jo lukittu. Asiaa kannattaisi katsoa siitä suunnasta, minkälaiset asuntotyypit tietyssä paikassa tukisivat asumiselle asetettuja tavoitteita parhaiten.
SM: Kirjan rakenne perustuu olennaisilta osin tähän. Yleensä asuntosuunnittelua lähestytään isosta mittakaavasta pienempään, ja halusimme kääntää sen asetelman.
Kirjassa ei oteta vahvasti kantaa asuntosuunnittelun yhteen merkittävimpään lähtökohtaan eli bruttoalan ja hyötyalan väliseen suhdelukuun.
Onko asuntosuunnittelu liian neliökeskeistä? Entä pitäisikö arkkitehtien olla paremmin kartalla asuntorakentamisen taloudellisista realiteeteista?
AT: Julkinen keskustelu on siinä mielessä liian neliökeskeistä, että neliömäärä ei ota oikeastaan kantaa siihen, miten neliöt asunnon sisällä jakautuvat. Neliöt ovat keskenään hyvin eriarvoisia. On vaikea arvioida keskipinta-alan kehityksen vaikutuksia vain tarkastelemalla pinta-alaa numerona.
SM: Yksi tapa lähestyä neliömäärää on verrata samankokoisia mutta erimuotoisia asuntoja. Kirjassa nostamme esiin muun muassa kaksi samankokoista yksiötä, joiden ominaisuudet ovat hyvin erilaisia.
Kaksi 34 neliömetrin yksiötä, joiden ominaisuudet ovat hyvin erilaisia. Kuvat: Sanna Meriläinen
AT: Suomalaisessa asuntosuunnittelussa on perinteisesti pidetty hyvänä tavoitteena, että neliöitä ei tuhlata. Neliöitä ja asuintilojen potentiaalia olisi kuitenkin tärkeää arvioida myös käytettävyyden, esimerkiksi erilaisten kalustustapojen kautta.
SM: Taloudelliset lähtökohdat on tarkoituksella jätetty kirjassa pieneen osaan. Vaikka hankkeiden taloudellisella kannattavuudella on suuri vaikutus asuntosuunnitteluun, on se kuitenkin hyvin aika- ja paikkasidonnaista, jolloin suoraviivaisten ohjeiden antaminen voi viedä asuntosuunnittelua väärään suuntaan.
Pitkän uran asuntosuunnittelijana tehnyt Timo Vormala peräänkuulutti Helsingin Sanomien syntymäpäivähaastattelussa elokuun lopussa ”tavoitteellista, viihtyisään ympäristöön ja hyvään asumiseen tähtäävää asuntopolitiikkaa”, sillä markkinavetoinen asuntotuotanto ei siihen yksinään johda. Politiikka tarvitsee toteutuakseen vaikuttamista.
Näettekö, että asuntojen arkkitehtoninen laatu voisi lähitulevaisuudessa nousta isompaan rooliin yhteiskunnallisessa keskustelussa ja sitä myöten politiikassa?
SM: Vaikuttaa siltä, että asuntojen tilasuunnittelun laadussa ja neliöiden vähenemisessä on jo saavutettu käännekohta. Yhä suurempi osa myös tavallisista asunnon etsijöistä on tietoisia uudisrakentamisessa tapahtuneesta muutoksesta.
Pinnan alla voi nähdä kuplintaa, ja keskustelua käydään monella taholla. Rakennusten laatua mitataan monilla mittareilla, esimerkiksi liittyen niiden turvallisuuteen, terveellisyyteen tai ekologisuuteen. Asumisen tilojen laadun mittaamiseen on ollut huonosti välineitä. Rakennustiedon ja ARAn aloitteesta on meneillään hanke, jossa etsitään mittaus- ja arviointikeinoja asumisen tilojen laadulle, esimerkiksi käytettävyyden ja kestävyyden näkökulmista. Asuntoarkkitehtuurin käsikirja osuu osaksi tätä ajankohtaista suuntausta.
Uusien asuntojen koko on pienentynyt huomattavasti kymmenessä vuodessa. Kuva: Hanna Pielikko
Teoksen julkistustilaisuudessa arkkitehti Selina Anttinen muistutti, että jos jokin asumisen ratkaisu harvinaistuu, se voi lopulta hävitä kokonaan kollektiivisesta muistista. Tämä vaikuttaa väistämättä asuntosuunnittelun kehitykseen.
Oletteko havainneet tällaisia muutoksia asuntosuunnittelussa?
SM: Ymmärrämme asumisen yleensä siten kuin se näyttäytyy kyseisellä hetkellä. Esimerkiksi asuntotyyppi 2h+k on käytännössä hävinnyt uudistuotannosta. Vielä kaksikymmentä vuotta sitten puolessa uusista kaksioista oli erillinen keittiö, puolessa avokeittiö. Keittiön palauttamista asuntovalikoimaan pidetään tänä päivänä outona ja kalliina.
Jos yksi asia pitäisi nostaa suomalaisesta asuntoarkkitehtuurin perinteestä takasin suurempaan arvoon, niin mikä se olisi?
SM: Vaikea kysymys! Tunnistamme paljon ihania piirteitä menneiden vuosikymmenten asuinrakennuksista, mutta samalla on ymmärrettävä nykypäivän lähtökohdat. Vaikka se onkin rakennustekniikan ja ekologisuuden näkökulmasta ristiriitainen tavoite, haluaisin nähdä julkisivuissa pienempää mittakaavaa ja porrastuksia, niin että valo tulisi asuntoon eri suunnista.
AT: Lähdemme helposti nostalgisoimaan vanhojen asuntojen piirteitä, jotka selittyvät esimerkiksi ajalle tyypillisillä rakennustekniikoilla. Vaikka niitä ei sellaisenaan uuteen tuotantoon voi tai kannata tuoda, haluaisin kuitenkin nähdä uudistuotannossa tiettyä pienipiirteisyyttä ja mittakaavan tuntua. Asunnon sisällä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sen eri kohdissa ymmärtää olevansa osa jotakin jatkumoa: tila alkaa jostakin ja päättyy johonkin.
SM: Emme varmasti ole vielä nähneet kaikkea. Tavoitteet asumisen hiilineutraaliudesta voivat tuoda rakentamiseen kokonaan uuden estetiikan ja laittaa suunnittelun lähtökohdat aivan uuteen valoon.
AT: Nykyinen rakennustekniikka ei näytä tuottavan perinteisessä mielessä ”tilaihanuuksia” ja rakastettavia yksityiskohtia. Mutta voimme varmasti saada jotakin muuta. Ei siis kannata lannistua, vaan hioa taitoja entistä vahvemmiksi. Kirjan yksi tarkoitus onkin houkutella useampia asuntosuunnittelun kysymysten äärelle.
Kirjoittaja on kaupunkiasumisesta kiinnostunut arkkitehti, joka työskentelee uudiskerrostalojen suunnittelun parissa sekä ratkoo pienemmässä mittakaavassa asuintilahaasteita yksityisten asiakkaiden kodeissa.