“Arkkitehtuurissa ei ole kyse vain ihmisistä, vaan elämästä yleisemmin” – Ranskalaisarkkitehti Frédéric Chartier suunnittelee luonnon monimuotoisuuden ehdoilla

Luonnon monimuotoisuus on ­Suomen Arkkitehtiliiton tämän vuoden teema. Kun ryhtyy etsimään esimerkkejä sitä tukevasta arkkitehtuurista, törmää varsin nopeasti pariisilaiseen ChartierDalix -toimistoon.

Toimiston tunnetuin työ on Rives de Seinen alueelle Pariisin kupeeseen vuonna 2014 valmistunut École de la Biodiversité eli luonnon monimuotoisuuden koulu. Rakennuksen katolla on puisto, ja kadun puolen julkisivuissa on pesintäpaikkoja linnuille sekä kasvualustoja kasveille ja hyönteisille. Viisi vuotta rakennuksen valmistumisen jälkeen sen ekosysteemiin on todettu kuuluvan 350 eliölajia. 

Frédéric Chartier, joka luennoi Vantaalla toukokuussa järjestettävillä Arkkitehtipäivillä, perusti toimiston yhdessä Pascale Dalix’n kanssa vuonna 2008. Chartier valmistui arkkitehdiksi vuonna 2001 Paris-Malaquais’n arkkitehtuurikoulusta ja työskenteli sveitsiläisessä Herzog & de Meuron -toimistossa ennen oman toimiston perustamista. ChartierDalix’lla on nykyään 80 työntekijää.

Tiesitkö jo valmistuessasi arkki­­­tehdiksi, että luonnon moni­muotoisuudesta tulisi elämän­tehtäväsi?

Silloin kuvittelin, että arkkitehtuurissa on kyse tilanteiden luomisesta. Siitä, että ihmiset voivat kehittää omaa elämäänsä, ja arkkitehtuuri antaa sille kehykset. 

Innostuin opiskeluaikoina näyttelystä, joka kertoi 1950-luvun situationisteista. Esimerkiksi hollantilaisen kuvanveistäjän Constant Nieuwenhyisin New Babylon -projektissa arkkitehtuuri on väline oman elämän toteuttamiseen. Pidin ajatuksesta, että käyttötarkoitukset sekoittuvat keskenään ja arkkitehtuuri rönsyää koko kaupungin ylle – siinä ei ole kyse vain rakennuksista, vaan paikoista, joissa ihmiset kohtaavat.

Miten näkemyksesi on sittemmin muuttunut?

Tajusin, että kyse ei ole vain ihmisistä vaan elämästä yleisemmin. Arkkitehtuuri ei ole olemassa vain ihmiselle, se on uusi maantiede, joka on olemassa kaikelle elämälle.

ChartierDalix-toimiston suunnitteleman Ecole de Biodiversite -koulun (2014) katolla on puisto, missä koululaiset voivat viettää aikaa. Sen ekosysteemiin on todettu kuuluvan jo 350 eliölajia. Kuva: Takuji Shimmura

Olisiko tätä ajattelun muutosta tapahtunut ilman École de la Bio­­diversitén suunnittelua?

Tuskin. Koulu on Boulognessa, joka on todella tiheään rakennettu Pariisin esikaupunki. Kaupungin päättäjät halusivat puiston, mutta tarvitsivat koulun. Siksi jo kilpailuohjelmaan sisältyi ajatus, että koulun katolla olisi puisto. 

Projektissa oli mukana loistava ekologi Aurélien Huguet, joka halusi luoda paikan luonnon monimuotoisuudelle. Me otimme idean vastaan ja kehitimme sitä hyvin vakavasti ja perusteellisesti. Emme halunneet vain viherkattoa, vaan kokonaisen järjestelmän.

Mitä tarkoitat järjestelmällä?

Otetaan vaikka Le Corbusierin Modulor, jonka jokainen arkkitehti tuntee opinnoistaan: arkkitehtuurin mitat määrittää aina ihminen, hänen päänsä ja raajojensa koko. Mutta jos suunnitellaan luonnon moninaisuuden ehdoilla, arkkitehtuurille on olemassa toinenkin mitta­maailma, joka ei lähde ihmisestä, vaan kaikesta elävästä. Tämä tuo suunnitteluun aivan uudenlaisia skaaloja ja tekniikoita.

Työskentelimme yhdessä ekologien kanssa, sillä heillä on tieto kasvien ja eläinten tarpeista: Miten ne elävät? Mikä on linnun pesän koko? Miten syvä viher­katon maaperän tulee olla? Millaista maata viherkatto tarvitsee? Ennen tätä projektia meiltä puuttui kokonaan tällainen tekninen tieto, mutta askel askeleelta aloimme tutustua siihen.

Arkkitehtuuri on uusi maantiede, joka on olemassa kaikelle elävälle.

Tuo kuulostaa tutkimusmatkalta täysin uuteen maailmaan.

Juuri niin! Koko kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin tehtävän täytyy muuttua. Sen täytyy tarjota koti kaikelle elävälle.

Viimeiset kaksikymmentä tai kolmekymmentä vuotta arkkitehtuuri on suoltanut sileää ja ohutta julkisivua, jossa käytetään paljon lasia. Kun mukaan otetaan muut elämänmuodot, on pakko ajatella myös julkisivun syvyyttä. 

Olemme lisäksi tottuneet ajattelemaan, että vesi on kaiken rakennetun vihollinen. Vesi on kuitenkin välttämätöntä luonnon monimuotoisuudelle, joten julkisivusta tulee vedelle polku rakennuksen katolta kohti maaperää. Kun ajattelee näin, syntyy paljon uusia ideoita.

Voisitko kertoa enemmän näistä uusista ideoista?

On kiinnostavaa nähdä, mitä tapahtuu, kun katosta tulee maaperä ja seinästä tulee pystysuora maaperä. Kun puhutaan sadeveden viivyttämisestä, lämmöneristyksestä ja luonnon moninaisuudesta, tulee suunnittelusta myös ekologisempaa.

Arkkitehtuurilla on myös sosiaalinen ulottuvuus. Kaikki eivät voi rakentaa taloa, mutta kaikki voivat huolehtia puutarhasta. 

Ranskalaisarkkitehti Frederic Chartier: “Jos suunnitellaan luonnon monimuotoisuuden ehdoilla, arkkitehtuurille on olemassa mittamaailma, joka ei lähde ihmisestä, vaan kaikesta elävästä.” Kuva: Juha Nurminen

Kirjassa Hosting Life, jossa esitellään toimistonne projekteja luonnon monimuotoisuuden alalla, puhu­­taan siitä, että kasvit tuovat ihmisiä arkkitehtuuria paremmin yhteen.

Yksi arkkitehtuurin perustehtävistä on tuoda ihmiset yhteen. Se tuo heidät saman katon alle, suojaa heitä luonnonvoimilta ja antaa tilan, jossa ihmiset voivat elää omaa elämäänsä. Myös puutarhat tuovat ihmiset yhteen. Kun nämä yhdistetään, on tuloksena enemmän kuin pelkkiä rakennuksia tai pelkkiä puutarhoja.

Moni rakennus on nykyään hyvin tekninen, kuin iPhone, eikä sitä ole helppo muokata omakseen. École de la Bio­diversitéssa viherkatto on puisto, jossa koululaiset voivat kulkea, ja yhdessä kasvien ja eliöiden kanssa se muodostaa kokonaisuuden, joka muuttaa jatkuvasti muotoaan.

Koulun arkkitehtoninen ilme on hyvin suljettu: betoni­lohkareet muodostavat kalliomaisen rakenteen, jossa ikkunoitakaan ei juuri erota. Miksi?

Halusimme luoda sellaiset olosuhteet, että kasvi- ja eläinkunta pystyy ottamaan rakennuksen haltuunsa. Tästä syystä koulun julkisivu suunniteltiin ensin parametrisellä tietokoneohjelmalla, minkä jälkeen sijoitimme ikkunat sellaisiin kohtiin, joissa niitä tarvittiin sisätilan käytön kannalta.

Halusimme mahdollisimman vähän ikkunoita kadun puolelle, jotta julkisivusta tulisi kuin puun kuori. 

Elävään julkisivuun kuuluu myös patina ja eroosio. Millainen elinkaari­odotus École de la Biodiversitén betonijulkisivuilla on?

Viime vuosina betonista on tullut vaikea materiaali, koska sillä on niin suuri hiilijalanjälki. Toisaalta betoni on hyvin lähellä luonnollista kalliota, joten se on kaikelle eloperäiselle hyvin otollinen materiaali. Se ei säikähdä vettä, ja sitä voi muotoilla haluamallaan tavalla. Rakennus muuttuu ajan kuluessa, mutta se ei tarkoita, että julkisivua pitäisi välttämättä korjata.

Pariisin Saint-Antoinen sairaalan hallintorakennuksessa (2022) julkisivurakenteiden sisällä on multaa, jolloin seinä yhdistää maaperän ja viherkaton. Vesi kulkee ylöspäin kapillaarisesti ja sadevesi pääsee sitä pitkin maahan. Kuva: Camille Gharbi

Mitä olette tehneet myöhemmissä projekteissa toisin?

Koulun julkisivussa on kasvillisuutena ainoastaan vuoristokasveja, koska betonilohkareiden päällä on vain ohut kerros multaa.

Muutama kuukausi sitten valmistuneessa Saint-Antoinen sairaalan hallinto­rakennuksessa olemme tuoneet mullan myös julkisivun sisälle, jotta se yhdistää maaperän ja viherkaton. Vesi kulkee ylöspäin kapillaarisesti ja sadevesi pääsee sitä pitkin maahan. École de la Biodiversitéssa näin ei vielä ollut – tämä onnistui vasta, kun olimme kokeilleet ja epäonnistuneet tarpeeksi monta kertaa.

Betonin hiilijalanjäljen takia keski­tymme nyt tiileen ja luonnonkiveen ja yritämme opetella, miten ne toimivat julkisivuissa. Ne eivät kuitenkaan toimi vesitiiviinä kerroksina, vaan vedeneristys täytyy sijoittaa sisemmäs ulkoseinärakenteeseen.

Katosta tulee maaperä ja seinästä pystysuora maaperä.

Keiden kanssa kehitätte näitä ­ratkaisuja?

Ekologit ovat todella tärkeitä kumppaneita, samoin maaperätieteilijät. Maaperästä tulee yksi tärkeimpiä luonnonvaroja tulevaisuudessa. Aivan olennainen kysymys on, millainen koostumus maaperällä täytyy olla, kun julkisivusta tehdään pystysuoraa maaperää. Lopulta kaikki riippuu siitä, toimiiko julkisivu pystysuorana kasvualustana kasveille.

No, toimiiko se?

Ainakin luonnonkivien kanssa se toimii todella hyvin. Suunnittelimme viime kesänä Versaillesin arkkitehtuuribiennaaliin pyöreän, avoimen paviljongin, jonka seinät oli ladottu luonnonkivistä ja täynnä multaa. Paviljongin julkisivu kasvoi uskomattoman nopeasti umpeen, ja ihmiset pitivät siitä, mutta väliaikainen rakennelma ei tietenkään hyödynnä luontoa kovin kestävällä tavalla. Siksi haluamme pystyttää sen uudelleen johonkin muualle, koska pystysuora kasvu­alusta toimi niin hyvin.

Vuoden 2022 Versaillesin arkkitehtuuribiennaaliin suunnitellussa pyöreässä paviljongissa seinät on ladottu luonnonkivistä ja ne ovat täynnä multaa. Pystysuora kasvualusta toimi niin hyvin, että julkisivu kasvoi nopeasti umpeen. Kuva: Alexandre Tabaste

Yritys ja erehdys on siis osa työskentelytapaanne?

Emme ole arkkitehteja, jotka piirtävät vain paperille, vaan kokeilemme jatkuvasti uusia ratkaisuja uusissa projekteissa. Jotkut ajatukset ovat hyvin radikaaleja, jotkut vähemmän, mutta yritämme joka projektissa löytää uuden vastauksen.

Haluamme ajatella, että on mahdollista kehittää pystysuoraa vihreyttä myös hyvin tiiviissä kaupunkirakenteessa. Olemme keskustelleet esimerkiksi ­Chicagon kaupungin viranomaisten kanssa, koska siellä, samoin kuin Pariisin La Defence -kaupunginosassa, on tyhjillään paljon viime vuosisadalla rakennettuja tornitaloja. Haluamme tehdä niistä pystysuoria maisemia ja puutarhoja. 

Mitä tulevaisuus mielestäsi vaatii arkkitehdiltä luonnon moninaisuuden ymmärtämisen lisäksi?

Rakennusten kiertokulussa on tärkeää, että arkkitehtuuri ei ole olemassa vain yhtä käyttötarkoitusta varten. Jos niin on, rakennus täytyy purkaa, kun sillä ei ole enää käyttöä. Siksi meidän filosofiassamme arkkitehtuurin täytyy olla avoin erilaisille käyttötavoille.

Uskon, että arkkitehdit eivät juuri­kaan suunnittele uudisrakennuksia tulevina vuosikymmeninä, koska ilmaston­muutoksen takia siihen ei ole varaa. Meidän täytyy työskennellä olemassa olevien rakennusten kanssa, ja niillä täytyy olla useampia elämiä. Tämä tulee ottaa huomioon erityisesti kantavissa rakenteissa. Me olemme vastuussa niistä ja niiden kyvystä mukautua seuraavien vuosikymmenten ja vuosisatojen tarpeeseen.

Kirjoittaja on arkkitehti ja toimittaja sekä Arkkitehtipäivien työryhmän jäsen ja Eko-Safan puheenjohtaja.

Frédéric Chartier luennoi Arkkitehtipäivillä 5.5. Liput ovat myynnissä 24.4. asti.

Arkkitehtipäivien toinen pääpuhuja tulee Saksasta

Arkkitehtipäivät ­järjestetään 5.–6.5. Backaksen kartanolla Vantaalla. Toisena pääpuhujana on saksalainen Almut Grüntuch-­Ernst. Hän luotsaa nimeään kantavaa arkkitehtitoimistoa yhdessä Armand Grüntuchin kanssa Berliinissä. Vuonna 1991 perustetussa toimistossa työskentelee nykyään 40 henkeä. 

Työssään toimisto kuvaa tukeutuvansa avoimuuteen, kokonaisvaltaisuuteen ja arkkitehtuurin perinteisiin arvoihin sekä tulevaisuuden innovaatioihin. Myös luonnon monimuotoisuus on toimiston projekteissa keskeisessä osassa. 

Viime vuonna valmistuneessa korjaushankkeessa ­Berliinin entinen oikeustalo ja naistenvankila saivat uuden elämän hotelli- ja ravintolakokonaisuutena, johon kuuluu rehevän kasvillisuuden peittämä sisäpiha.

Parhaillaan rakenteilla olevan berliiniläisen toimistorakennuksen Aeran katolle tulee suuri puisto: viheralueiden läpi kulkevien polkujen yhteenlaskettu pituus on 480 metriä ja puistoon istutetaan viittä eri puulajia.

Grüntuch-Ernstin toimittama kirja Hortitecture: The Power of Architecture and Plants (2018) esittelee kunnianhimoisia projekteja ja ideoita, joiden pohjalta voidaan luoda luontoon pohjautuvaa urbaania arkkitehtuuria.

Almut Grüntuch-Ernst on johtanut muotoilun ja arkkitehtuurin osastoa Braunschweigin teknillisessä yliopistossa vuodesta 2011 lähtien ja ollut Berliinin taideakatemian jäsen vuodesta 2016. Hän luennoi eri puolilla maailmaa ja on toiminut tuomarina monissa arkkitehtuurikilpailuissa. 

Artikkeli on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 2/23.