Arkkitehtuurimuseon studionäyttelyssä palataan Juhani Pallasmaan kolmenkymmenen vuoden takaiseen supersuosittuun Eläinten arkkitehtuuri -näyttelyyn.
Mistä löytyvät maailman vanhimmat rakennustekniikat? Hämähäkeiltä, muurahaisilta ja termiiteiltä.
Näin ainakin kertoo Juhani Pallasmaan vuonna 1995 suunnittelema näyttely Eläinten arkkitehtuuri ja siihen liittyvä kirja. Nyt tästä klassikosta on toteutettu Arkkitehtuurimuseon studiosaliin eräänlainen minikokoinen metanäyttely eli näyttely, joka kertoo aiemmasta näyttelystä. Näyttely nimeltä Eläinten arkkitehtuuri esittelee eläinten taituruutta uudelle yleisölle.
Miksi Eläinten arkkitehtuuri -näyttelystä tuli aikanaan niin suosittu? Luonnontieteellinen lähestymistapa rakennustaiteen museossa oli arvatenkin jotain täysin uutta. Keskiössä olivat eläinten omat rakennelmat, eikä esimerkiksi eläinten muodoista inspiroitunut ihmisarkkitehtuuri. Poikkeuksellinen lähestyminen oli läsnä muuallakin kuin sisällöissä: museosalin lattia oli peitetty hiekalla ja valaistus mukaili iltahämärää.
Näyttely nimeltä Eläinten arkkitehtuuri käsittelee aihetta monimediaisesti ja -tasoisesti. Alkuperäistoteutusta esittelevien seinätekstien, kuvien ja esineiden lisäksi kokonaisuuteen kuuluu Pallasmaan videohaastattelu, joka avaa näyttelyn syntyhistoriaa ja vuosikymmenten takaisia oivalluksia.
Selväksi käy esimerkiksi se, että eläinten rakennelmien hienostuneisuus on käänteisesti verrannollinen eläinten kokoon. Monimuotoisimmat rakennelmat löytyvät hyönteisten maailmasta, norsut taas eivät rakenna mitään.
Arkkitehtoniseen älyyn vaikuttaa myös eläinten lukumäärä: esimerkiksi termiittikekojen funktionaalisuuden ja ekologisen sopeutumiskyvyn takana on suurilukuinen yhdyskunta. Sen sijaan Pallasmaan ajatus siitä, että ihmisten kohdalla korrelaatio on päinvastainen – ”äly vähenee joukon kasvaessa”– ja muut vastaavat sosiaalista todellisuutta koskevat arviot jättävät pohtimaan näyttelyn ideologista taustaa.
On jossain määrin yllättävää, että eläinten arkkitehtuuri on jäänyt marginaaliin arkkitehtuuritutkimuksessa.
Kun Pallasmaa puhuu eläinten rakennelmista niiden omista lähtökohdista käsin, ollaan joka tapauksessa tuoreelta tuntuvan ajattelun äärellä. Lähestymistapa on keskeinen syy siihen, että Eläinten arkkitehtuuria voi pitää ihmiskeskeisyyttä kritisoivan posthumanistisen arkkitehtuuriteorian nykyklassikkona.
Tähän jatkumoon asettuu myös paraikaa Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon välipihalla sijaitsevan Alusta-paviljonki, jonka kanssa metanäyttely muodostaa kiinnostavan keskusteluyhteyden.
Estetiikan tutkija Alonzo Heinon oheistekstit tuovat näyttelyn osaksi ajankohtaisia keskusteluja. Oleellinen on etenkin Heinon huomio siitä, että vertaillessaan ihmisten ja toislajisten rakentamista näyttely kytkeytyy yhtä lailla osaksi (länsimaista) humanismia, jossa kysymystä ihmisen olemuksesta on lähestytty ihmisen ja muunlajisten rajapintoja hahmotellen. Aiheen kiinnittäminen laajempiin ajatteluvirtauksiin on metanäyttelyn keskeinen ansio, josta olisin lukenut mielelläni enemmänkin.
Vuosien takaiseen suosioon ja posthumanismin valtavirtaistumiseen nähden on jossain määrin yllättävää, että eläinten arkkitehtuuri on jäänyt marginaaliin arkkitehtuuritutkimuksessa. Soveltamismahdollisuuksia olisi varmasti loputtomasti.
Esimerkkinä tulee mieleen keskustelu kestävän rakentamisen lähtökohdista. Kun viime vuosina on kuulutettu, että kestävän rakentamisen eturintama kuuluu arkkitehtuurin historialle, koska historiassa ovat ainoat esikuvat pitkiä aikamittakaavoja kestävästä rakentamisesta, termiittien miljoonien vuosien aikana kehittyneet ilmastointitekniikat tuovat näiden argumenttien ihmiskeskeisyyden paljonpuhuvasti esiin.
Metanäyttely muistuttaa siitä, että arkkitehtuuria kannattaa arvioida jatkuvasti uusista näkökulmista. Näyttely resonoi ajassa, jossa tiedämme, että arkkitehtien tulee määritellä rooliaan uudelleen ja etsiä lähestymistapoja ekokriisin kohtaamiseen. Peräänkuulutettu nöyryys, luonnonmukainen elämä ja muut posthumanismin ihanteet tarjoavat tähän sinänsä arvokkaita lähtökohtia.
Niiden ei tulisi kuitenkaan tarkoittaa esimerkiksi arkkitehtuurin poliittisen luonteen tai sosiaalisten tavoitteiden yläpuolelle asettumista todellisuudessa, jossa myös ihmiset elävät yhä suurilukuisissa yhdyskunnissa.
Näyttely nimeltä Eläinten arkkitehtuuri Arkkitehtuurimuseon studiossa 30.10.2022 asti.