Heinäkuussa järjestetyn kansainvälisen arkkitehtikongressin puheenvuoroissa käsiteltiin niin ilmastonmuutosta ja resurssien uudelleenarviointia kuin kauneutta, rumuutta ja kestävyyttä.
”Jaamme saman taistelun, pelon ja toivon.”
Burkina Fasossa syntyneen arkkitehti Francis Kérén sanat ovat jääneet soimaan korviini Kööpenhaminassa heinäkuun alussa järjestetyn kansainvälisen arkkitehtiliitto UIA:n (International Union of Architects) arkkitehtuurikongressin jäljiltä.
Maapallon historian sillä hetkellä lämpimimmän viikon aikana World Congress of Architects -tapahtumassa jaettiin ajatuksia ilmastonmuutokseen sopeutumisesta, resurssien uudelleenarvioinnista, resilienteistä yhteisöistä, terveydestä, osallisuudesta sekä kumppanuudesta muutoksen aikaansaamiseksi. Ennen kaikkea kongressi sanoitti väistämätöntä muutosta, joka koskee niin maapalloa kuin arkkitehdin roolia.
Pääluennoista mielenkiintoisimmat muodostuivat arkkitehdin ja tieteenharjoittajan vuoropuheluista, joissa osallistujien lyhyet esitykset pohjustivat paneelikeskustelua.
Vasta kolmekymmenvuotiaana arkkitehtuuriopinnot aloittanut Kéré on esimerkki siitä, että milloinkaan ei ole myöhäistä aloittaa. Kéré ammentaa puusepän taustastaan ja työstää lähitulevaisuutta, kun taas hänen luennoitsijaparinsa, tanskalainen geologi Minik Rosing, työskentelee evoluution mittaisella 4,8 miljoonan vuoden aika-akselilla.
Jokainen elävä organismi pyrkii jättämään jälkensä maailmaan. Vaikka vaeltaisit vuoren huipulle ja ottaisit kuvan alla aukeavasta maisemasta, kuva on rakennetusta maisemasta. Se on tuhansien olioiden koti. Onkin epärealistista ajatella, että elämästä selviäisi jälkiä jättämättä. Rosingin mukaan tärkeäksi kysymykseksi nousee, kuinka jätämme leimamme mahdollisimman kauniisti. Kéré jatkaa geologin ajatusta: Me tulemme jatkamaan rakentamista, mutta se tulee tehdä paremmin. Ihmisiä ei voi opettaa muuttumaan, mutta omalla toiminnallaan heitä voi innostaa.
Toinen kiinnostava luennoitsijapari koostui nigerialaisesta arkkitehti Kunlé Adeyemista, joka on tunnettu kelluvista rakennuksistaan, sekä saksalaisesta fyysikko ja ilmastotieteilijä Hans Joachim Schellnhuberista, joka on yksi Potsdamin ilmastomuutoksen tutkimusinstituutin perustajajäsenistä.
Tämän vuoden helleaallot, maastopalot ja tulvat tekevät ilmastonmuutoksen näkyväksi kaikille. Schellnhuberin mukaan emme pysty pitämään ilmaston lämpenemistä alle tavoitellun puolentoista asteen rajan emmekä edes alle kahden asteen. Meidän tulee kuitenkin pyrkiä pitämään lämpötila niin alhaalla kuin mahdollista. Schellnhuberin luentokalvoilla tulevaisuuden lämpötilaennuste piirtää kiihtyvässä tahdissa nousevan käyrän. Sen taittamiseksi tarvitaan negatiivisia päästöjä, joita saavutetaan planeetan metsittämisellä sekä kaupunkien puurakentamisella.
Ilmastotutkijan ajatuksia täydentäen Adeyemi ajatteleekin, että meidän on opittava ympäristöstä ja ulos suurista olettamuksista siitä, mitä arkkitehtuurin tulisi olla.
Nigerialainen arkkitehti Kunlé Adeyemi ja saksalainen fyysikko ja maantieteilijä Hans Joachim Schellnhuber luennoivat yhdessä World Congress of Architects -tapahtumassa.
Sama uudelleen oppiminen välittyy pienempienkin luentosalien teemoissa, kuten paneelikeskustelussa kestävyydestä, kauneudesta ja rumuudesta. Kööpenhaminassa vaikuttava taiteilija Madeleine Kate McGowan ajattelee taiteen heijastavan olemassaoloa. Kun todellisuutemme muuttuu, myös taiteen ja arkkitehtuurin on muututtava. Kauneudessa ei ole enää kyse yksin ihmissilmän näkemästä kauneudesta, vaan kauneudesta kaikille olennoille. Kauneus ei välttämättä löydy visuaalisuudesta, vaan arvoista sen takana.
Brittiläinen arkkitehti Indy Johari puolestaan ajattelee epäjohdonmukaisuuden olevan maailmassa ruminta. Hänestä ilmastonmuutoskeskustelu liikkuu usein aivan väärässä skaalassa. On lähdettävä perusasioiden tunnistamisesta: nykyinen elämämme perustuu tulevaisuuden elämän surmaamiseen. Kun kuvitellaan tulevaisuuden estetiikkaa, etiikan on luotava muoto ja kauneus. Johari täsmentää, ettei hän puhu moralisoivasta etiikasta vaan palautetta antavasta etiikasta. Hänestä tietoisuus on kaunista ja se on pohja uudelle, eettiselle arjen estetiikalle.
Kauneuden lisäksi tulevaisuudessa tarvitaan toivoa. Ilmastonmuutos ei ole ainoa maapalloa runteleva voima, vaan sotien jalkoihin ovat jääneet niin Syyria, Ukraina kuin Myanmar. Ukrainalainen arkkitehti Viktoriia Didych on osa RE:Ukraine System -liikettä. Ryhmän toimintaa ohjaa viisi periaatetta: ihmisten yksilöllisen turvallisuuden takaaminen, yhdessä toimiminen, rakennus- ja kulttuuriperinnön säilyttäminen, tulevaisuuden suunnittelu sekä aikanaan elpyminen sodan koettelemuksista.
Didych esittelee väliaikaisen asuntomoduulin sekä perinnerakentamiseen pohjautuvan katalogin talojen kunnostamiseksi ja uudelleen rakentamiseksi. Katalogin rakennusosista ihminen voi koota mieleisensä rakennuksen ja lopputuloksena hän saa valmiit työpiirustukset.
Kauneus ei välttämättä löydy visuaalisuudesta, vaan arvoista sen takana.
Kulttuuriperintöä vaalitaan myös muistomerkkien suojelulla. Ukrainassa patsaita on haudattu hiekkasäkkien alle ja ympärilleen ne ovat saaneet suojalaatikot, joiden pinnassa olevat kuvat muistuttavat siitä, mitä niiden alle kätkeytyy. Toivon vaalimisessa käytetään apuna myös tekoälyä, jonka avulla apin ladannut käyttäjä voi visualisoida rauniot jälleenrakennetuiksi. Ukrainalaisten arkkitehtien toiminnassa välittyy arvokkuuden säilyttäminen.
UIA:n kongressi antoi paljon ajateltavaa arkkitehdin osasta tulevaisuuden muutoksessa. Kaupunkielämän laadun parantamisen uranuurtaja, tanskalainen Jan Gehl näkee roolinsa lähetyssaarnaajana. Tiedon levitys kuuluu kuitenkin kaikille kongressikävijöille ja arkkitehdeille. Kestävän tulevaisuuden suunnittelussa ketään tai mitään ei saa jättää ulkopuolelle.
Kongressin väliaika näyttelyhallissa.
Kansainvälisen arkkitehtiliiton UIA:n arkkitehtikongressi World Congress of Architects järjestettiin Kööpenhaminassa 2.–6.7.
6 000 osanottajaa 135 maasta
500 puhujaa
150 tapahtumaa lavalla ja näyttelyosastoilla
180 näyttelyosastoa
1 100 osallistujaa avajaisvastaanotolla, 800 jäähyväisillallisella
3 500 osallistujaa kierroksilla
75 oheistapahtumaa ympäri kaupunkia
15 paviljonkia Kööpenhaminan satamassa
4 500 kahvikupillista
7 250 kasvisruoka-annosta
6,7 miljoonan euron budjetti, josta osallistumismaksut 2,8 miljoonaa euroa. Rahoittajia muun muassa Kööpenhaminan kaupunki, Tanskan arkkitehtiliitto ja arkkitehtuuria tukeva Realdania-järjestö.