”Suunnittelemani tiilirakennuksen tarina on alkanut, kun ensimmäiset tiilet on lyöty neljä tuhatta vuotta sitten”, sanoo intialaistaustainen arkkitehti Anupama Kundoo.
Intialaissyntyinen arkkitehti Anupama Kundoo korostaa ajan ja hitauden merkitystä arkkitehtuurissa ja elämässä. Hänen projekteihinsa liittyy laajaa tutkimuksellisuutta etenkin rakennusmateriaalien parissa.
Kundoon arkkitehtuuria on esitelty kahdesti Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa, ja Louisianan museossa Kööpenhaminassa on parhaillaan hänen työtään esittelevä näyttely. Hän on asunut ja opettanut muun muassa Berliinissä, New Yorkissa, Australiassa ja Madridissa.
Kundoo esiintyi tammikuussa Aalto-yliopiston ja Arkkitehtuurimuseon järjestämässä Architecture Speaks! -luentosarjassa etäyhteydellä studioltaan Berliinistä. Luennon jälkeen keskustelimme arkkitehtuurista ja ajasta.
Mitä arkkitehtuuri sinulle merkitsee?
Minulla on taipumusta hyvin abstraktiin ajatteluun ja koen, että arkkitehtuuri auttaa maadoittamaan ajatteluani. Pidän arkkitehtuurissa siitä, että kehitellään suuria unelmia, mutta pyritään myös toteuttamaan ne. Voin manifestoida arkkitehtuurin kautta asioita, jotka ovat minulle tärkeitä.
Olen käyttänyt arkkitehtuurin parissa oppimaani myös itseni kehittämiseen. Jokainen päätös ja risteys, josta olen kulkenut, on vienyt minua lähemmäs päämäärääni, joka on pohjimmiltaan kehittyä ihmisenä. Arkkitehtuuri on vain ammattini.
Olen kiinnostunut tietynlaisesta henkisyydestä, mikä lienee tyypillistä intialaistaustaiselle ihmiselle. Pohdin paljon sitä, mikä on niin arvokasta, että siihen pitäisi käyttää arvokasta aikaamme. Haluan ottaa kaiken irti siitä ajasta, mikä minulla on käytettävissä ja kehittää tietoisuuttani.
Sitä taisit pohtia myös valmistuttuasi, kun lähdit Mumbaista, missä kasvoit ja opiskelit. Päädyit asettumaan vuonna 1965 perustettuun utopiayhteisöön, Etelä-Intiassa sijaitsevaan Aurovillen koekaupunkiin. Oliko Aurovilleen matkustaminen tietoinen valinta?
Kun valmistuin arkkitehdiksi, en tiennyt tarkalleen, mitä haluaisin tehdä, mutta tiesin hyvin selvästi, mitä en halunnut tehdä. Minun oli lähdettävä Mumbaista ja suurkaupungille tyypillisestä arkkitehtuuri-ilmapiiristä. En halunnut tuhlata aikaani ja aivokapasiteettiani sellaisen asian puolesta, joka ei mielestäni ollut hyväksi sen paremmin minulle, yhteiskunnalle kuin ympäristöllekään.
Aurovilleen päädyin sattumalta. Päätös jäädä oli kylläkin hyvin tietoinen, samoin päätös lähteä 15 vuotta myöhemmin. Minuun vetosi Aurovillessä kaupungin radikaali, kokonaisvaltainen uudelleenajattelu, minkä puitteissa ihmiset voisivat elää holistisesti ja kollektiivisesti.
Auroville ei minun nähdäkseni ole niinkään täydellisyyttä tavoitteleva utopia vaan laboratorio, jossa tehdään kokeiluja ja haetaan mahdollisuuksien rajoja. Auroville rakentui kestävälle elämäntavalle ja autottomuudelle jo viisikymmentä vuotta sitten ja nyt niistä puhutaan kaikkialla. Minä sain nuorena arkkitehtina siellä paljon mahdollisuuksia toteuttaa ideoitani, joita olen voinut kehittää eteenpäin vuosien varrella.
Uskon Aurovilleen edelleen, mutta minun ei tarvitse asua yhteisössä voidakseni työskennellä sen tavoitteiden eteen. Pienissä, tiiviissä yhteisöissä on omat haasteensa. Olen kotoisin suurkaupungista ja viihdyn pohjimmiltani sen tyyppisessä ympäristössä. Olen hyväksynyt oman merkityksettömyyteni miljoonien muiden ihmisten joukossa.
Olen kuullut sinun mainitsevan oman merkityksettömyytesi hyväksymisen myös muissa yhteyksissä. Se tuntuu olevan merkityksellistä sinulle.
Ehdottomasti. Monesti ajatellaan, että merkityksettömyys on negatiivinen asia, mutta itse asiassa se on hyvin vapauttavaa. Oman merkityksettömyytensä ymmärrettyään ei tarvitse käyttäytyä kuin olisi maailman napa tai kuvitella kantavansa vastuuta maailmasta yksin. On helpompi tehdä oikeita valintoja, kun asioita pystyy katsomaan etäämmältä ja näkemään oman roolinsa kokonaisuudessa.
Yritän aina muistaa, että arkkitehtuuri ei ala minusta eikä se lopu minuun. Työni on osa pitkää kollektiivista jatkumoa. Koko ihmiskunnan on pystyttävä työskentelemään yhdessä ja opittava toistemme kokemuksista ja kokeiluista. Meidän on pystyttävä näkemään oma mitättömyytemme, mutta samalla oma merkityksemme siinä kehityksessä.
Puhuit luennollasi paljon jatkumoista ja ajan merkityksestä. Parhaillaan Kööpenhaminassa Louisianan modernin taiteen museossa oleva näyttelysi on nimeltä Taking Time. Mikä merkitys ajalla on sinulle?
Ajalla on minulle useita merkityksiä. Aika on arvokkaimpia asioita mitä meillä on. Jokaisella elävällä olennolla on tietty määrä aikaa käytettävissään, eikä sitä saa mistään lisää. Sitä voi vain ottaa ja käyttää. Jokaisen on siis käytettävä sitä harkiten.
Samaan aikaan meidän tulisi kollektiivisesti käyttää enemmän aikaa kaikkeen, mitä me teemme. Aika on rahaa, sanotaan, ja kaikki haluavat säästää rahaa, mutta ei aika ole rahaa vaan elämää. Elämä jää elämättä, jos hosumme jatkuvasti eteenpäin. Lakkaamme huomaamasta asioita.
Mikään ei ole niin hyödytöntä kuin tehdä tehokkaasti jotain, mitä ei pitäisi tehdä lainkaan.
Tulemme myös tehneeksi huonoja päätöksiä ja ratkaisuja, jos emme pysähdy pohtimaan niitä etukäteen emmekä reflektoi niiden tuloksia jälkikäteen. Mikään ei ole niin hyödytöntä kuin tehdä tehokkaasti jotain, mitä ei pitäisi tehdä lainkaan.
Aika sitoutuu myös rakennusmateriaaleihin. Suunnittelemani tiilirakennuksen tarina on alkanut, kun ensimmäiset tiilet on lyöty neljä tuhatta vuotta sitten ja se jatkuu vielä, kun tiilet ovat jauhautuneet takaisin pölyksi. Yksittäiseen, yksinkertaiseen tiileen tiivistyy siihen käytettyjen materiaalien lisäksi koko tiilentekoperinne tarinoineen, tietotaitoineen ja ihmiskohtaloineen.
Arkkitehtonisia rakennelmia oli tietenkin olemassa jo ennen ihmistä ja tulee olemaan vielä meidän jälkeemme. Ajan kuluessa näemme ympärillämme aineen, muodon, tilan ja järjestyksen evoluution laava- ja jäämuodostelmissa tai veden muodostamissa kanjoneissa. Muoto, tila, valo ja olennaiset rakenteelliset periaatteet toteutuvat puissa, kukissa ja mehiläispesissä. Me kaikki voimme oppia toisiltamme tässä maailmassa.