Arhitekt Must -toimisto on voittanut kymmenessä vuodessa lähes kolmekymmentä arkkitehtuurikilpailua. Kevään Arkkitehtipäivässä esiintyneet osakkaat kertovat, millainen on ollut heidän tiensä menestykseen.
Virolainen nykyarkkitehtuuri ei ole kovin usein esillä suomalaisissa medioissa. Tallinnan keskustan uudisrakennukset tulevat toki tutuksi siellä kävijöille, mutta syrjemmällä sijaitsevat kunnianhimoisetkin projektit jäävät helposti huomiotta.
Siksi oli ilahduttavaa, että huhtikuun alussa pidetyn Arkkitehtipäivän toiseksi pääpuhujaksi oli kutsuttu Arhitekt Must -toimiston kolme osakasta. Ott Alverin, Alvin Järvingin ja Mari Rassin vetämä toimisto on reilussa kymmenessä vuodessa vakiinnuttanut paikkansa yhtenä virolaisen arkkitehtuurin kärkinimistä.
Arhitekt Must on tullut tunnetuksi erityisesti korkeatasoisista koulurakennuksistaan, kuten Tallinnaan vuonna 2021 valmistuneista Pelgulinnan ja Mustamäen valtionlukioista.
Tapaan nelikymppiset arkkitehdit heidän toimistollaan Tallinnan vanhassakaupungissa. Tilaan astutaan suoraan vilkkaalta Pikk-kadulta, jota muuten reunustavat ravintolat, baarit ja matkamuistomyymälät. Arkkitehdit kertovat haluavansa palauttaa vanhankaupungin jälleen tallinnalaisten arkiympäristöksi ja päättivät siksi asettua sen ytimeen.
Osakkaiden lisäksi Arhitekt Must työllistää tällä hetkellä viisi arkkitehtia. Työn alla on muun muassa asuinalue Tarttoon sekä useampi koulurakennus. Suunnittelutyön ohella kolmikko opettaa tulevia arkkitehteja Viron taideakatemiassa.
Emme voita sellaisia kilpailuja, joissa suunnittelun voi aloittaa puhtaalta pöydältä vaan silloin, kun on vaikeita kysymyksiä ratkaistavana.
Alver, Järving ja Rass perustivat yhteisen toimiston heti valmistuttuaan arkkitehdeiksi vuonna 2013, koska halusivat päästä välittömästi käsiksi itsenäisiin suunnittelutöihin. Tuolloin mediatilaa hallinneiden tähtiarkkitehtien sijaan heitä kiinnosti kollektiivisempi tekeminen.
”Vuokrasimme huoneen, ostimme viinipulloja ja keksimme toimistolle nimen”, Järving kertoo.
”Aluksi meillä ei ollut edes sähköjä, mutta aloimme tehdä kilpailuja kuvitellen voittavamme ne”, Rass naurahtaa.
Aivan näin helposti töitä ei kuitenkaan sadellut, vaikka kolmikko oli menestynyt arkkitehtuurikilpailuissa jo opiskeluaikanaan. Virolaisen kilpailujärjestelmän lainalaisuuksien oppiminen otti oman aikansa.
”Ymmärsimme, ettei kilpailuissa ollutkaan kyse hulluista ideoista vaan todellisista, kontekstista nousevista ongelmista. Tarvitsimme monta vuotta löytääksemme menetelmät, joiden avulla pystyimme ratkomaan näitä ongelmia”, Järving selittää.
Saadakseen itselleen nimeä arkkitehdit tekivät alkuvuosina oma-aloitteisesti ideaprojekteja Tallinnan ja muiden paikkakuntien kaupunkitilojen kehittämiseksi. Kolmessa vuodessa syntyi liki parikymmentä suunnitelmaa, jotka saivat runsaasti huomiota paikallislehdissä.
Ideaprojektit saivat kuitenkin jäädä, kun arkkitehdit pääsivät kilpailuvoittojen kautta kiinni todellisiin toimeksiantoihin.
Mustamäen valtionlukio sijoittuu Tallinnan teknillisen yliopiston kampuksen ja 1960-luvulla rakennetun elementtilähiön väliin. Kuva: Riho Kirss
Voittoputki alkoi vuonna 2015, jolloin Arhitekt Must sai ensimmäisen palkinnon peräkanaa kolmessa yleisessä kilpailussa. Sen jälkeen ykkössijoja on kertynyt 25 yleisessä kilpailussa ja kolmessa kutsukilpailussa.
”Olemme malliesimerkki siitä, millaisia mahdollisuuksia kilpailujärjestelmä tarjoaa nuorille arkkitehdeille”, Rass toteaa.
Toimiston strategiana on tehdä kilpailuehdotuksista varsin realistisia ja venyttää rajoja enemmän toteutusvaiheessa. Esimerkiksi Pelgulinnan ja Mustamäen koulut olivat kilpailuvaiheessa melko pelkistettyjä, ja niiden julkisivut suunniteltiin myöhemmin kokonaan uusiksi.
Alver sanoo, että kilpailuissa pärjätäkseen pitää myös tuntea trendit ja tasapainoilla uutuuden ja tuttuuden välillä. Tuomaristo ei saa kokea, että ehdotuksessa on liikaa designia, mutta samalla pitää kehittää typologioita eteenpäin. Arhitekt Must tuntee erityisen hyvin koulurakennusten ratkaisumallit ja reunaehdot.
”Pystymme nopeasti analysoimaan, mitkä tilalliset keinot toimivat kussakin tapauksessa ja mitkä eivät. Aiemmin jouduimme ensin tutkimaan lukuisia vaihtoehtoisia ratkaisuja, mutta nykyisin osaamme tunnistaa ennalta mahdolliset umpikujat ja voimme keskittyä pariin lupaavimpaan ideaan”, Alver selittää.
Kymmenen vuoden jälkeenkin Arhitekt Must saa suunnittelutyöt enimmäkseen kilpailujen kautta. Viime vuonna he osallistuivat peräti 18 kilpailuun ja käyttivät niiden tekemiseen miltei puolet työtunneistaan. Yhden ehdotukseen tekemiseen kuluu noin 300–350 tuntia.
Vahvimmillaan Alver, Järving ja Rass sanovat olevansa niissä kilpailuissa, joissa rakennuspaikka ja tilaohjelma asettavat erityisen hankalia rajoituksia.
”Emme voita sellaisia kilpailuja, joissa suunnittelun voi aloittaa puhtaalta pöydältä vaan silloin, kun on vaikeita kysymyksiä ratkaistavana”, Järving selittää.
Näin ahkera kilpaileminen on mahdollista sen ansiosta, että Virossa avoimia kilpailuja järjestetään paljon enemmän kuin Suomessa, vuosittain kolmisenkymmentä kappaletta. Kolmikko pyöritteleekin päätään suomalaisille kilpailuille, joihin saattaa tulla jopa satoja ehdotuksia, ja menestyminen on sen myötä paljon epätodennäköisempää.
Tosin kilpailu on Virossakin kiristynyt parin viime vuoden aikana, kun toimistoilla on ollut vähemmän töitä.
Pelgulinnnan valtionlukiossa puuta on käytetty niin kantavissa rakenteissa, julkisivuverhouksena kuin erilaisissa yksityiskohdissa. Kuva: Tõnu Tunnel
Pelgulinnan valtionlukio oli Virossa ensimmäisiä suurempia julkisia rakennuksia, joka toteutettiin clt:stä eli ristiinliimatusta massiivipuusta, ja se vakuutti monet materiaalin arkkitehtonisesta potentiaalista. Arhitekt Must on käyttänyt liimapuuta oivaltavasti muissakin kohteissaan, kuten Tabiveren peruskoulussa Tarton lähellä.
Vaikka arkkitehdit suunnittelevat mielellään puurakennuksia, he muistuttavat, ettei materiaalin ekologisuuden todistaminen laskennallisesti ole aivan yksinkertaista. He viittaavat tuoreeseen tutkimukseen, jossa vertailtiin Pelgulinnan ja Mustamäen koulujen hiilijalanjälkiä.
Rakennukset ovat laajuudeltaan ja tilaohjelmaltaan jokseenkin identtisiä, mutta edellisen runko on puuta ja jälkimmäisen betonia. Tästä huolimatta Pelgulinnan koulun hiilijalanjälki on vain kymmenyksen pienempi kuin Mustamäen koulun, samalla kun sen rakennuskustannukset olivat noin 50 prosenttia suuremmat.
Keskeinen syy tulokseen on energiantuotanto, joka Virossa perustuu edelleen pitkälti öljyliuskeeseen ja muihin fossiilisiin polttoaineisiin. Materiaalien osuus rakennusten kokonaispäästöistä on siten vain 10–15 prosenttia.
Järvingin mielestä Pelgulinnan koulun kaltaisten pioneeritöiden arvo on ennen kaikkea siinä, että ne vievät keskustelua kohti kestävämpiä ratkaisuja. Ekologinen kestävyys pitäisikin ymmärtää paljon laajemmaksi kysymykseksi kuin hiilineutraaliuden saavuttamiseksi tietyn aikarajan puitteissa. Järving ottaa esimerkiksi neuvostoaikaiset elementtitalot, jotka muodostavat edelleen suuren osan Viron asuntokannasta.
”Jos vain korjaamme ne, sementoimme samalla niiden ongelmat. Meidän pitäisi ensin päättää, millaisen tilallisen rakenteen haluamme ja tarkastella hiilineutraaliutta sen kautta.”
”Meillä Virossa kaupunkisuunnittelu ei olekaan vielä päättynyt. Itävallassa tai Alankomaissa voidaan ehkä sanoa, että kaikki on jo riittävän hyvin, ja voimme jatkossa vain korjata olemassa olevaa, mutta meillä on edelleen todellisia ongelmia ratkaistavana”, Alver lisää.
Istutukset ja pienet leikkimieliset rakennelmat jakavat Tõrvan keskusaukion viiteen eriluonteiseen osaan. Vuonna 2018 valmistunut uudistus oli osa Viron arkkitehtiliiton aloitteesta käynnistettyä ohjelmaa taantuvien pikkukuntien kehittämiseksi. Kuva: Tiit Veermäe
Yksi virolaisen kaupunkisuunnittelun visaisista kysymyksistä ovat taantuvat pikkukunnat, joista väki muuttaa Tallinnaan ja muihin suurempiin kaupunkeihin. Viron arkkitehtiliitto tarttui ongelmaan kymmenisen vuotta sitten, ja sen aloitteesta järjestettiin sarja arkkitehtuurikilpailuja korkeatasoisten julkisten tilojen luomiseksi eri paikkakunnille. Monet suunnitelmista saatiin toteutettua Euroopan Unionin rahoituksella.
Arhitekt Must onnistui voittamaan kilpailuista seitsemän, mutta niistä ainoastaan Tõrvan keskusaukion uudistus Etelä-Virossa on toistaiseksi toteutunut.
Arkkitehtien mukaan taantuvien pikkukuntien haasteena on, että ne tarvitsevat uudenlaisia kaupunkitiloja esimerkiksi kesätapahtumia varten, mutta muutos pitäisi saada aikaan ilman uudisrakentamista, jolle ei ole juurikaan taloudellisia edellytyksiä. Tõrvan keskustaan arkkitehdit pyrkivät tuomaan kaupunkimaisuutta soveltamalla Kevin Lynchin 1960-luvulla kehittämää teoriaa kaupunkikuvan peruselementeistä, skaalattuna pienen taajaman mittakaavaan.
Arkkitehdit pitävät kaupunkitiloista järjestettyjä kilpailuja erinomaisena esimerkkinä siitä, miten Viron arkkitehtiliitto on pystynyt toimimaan muutoksen ajurina ja samalla luomaan jäsenilleen kiinnostavia työtilaisuuksia. Toinen samankaltainen ohjelma on koskenut valtionlukioita, joiden avulla on luotu maan laajuinen, korkeatasoista toisen asteen opetusta tarjoava kouluverkosto. Monet Arhitekt Mustin suunnittelemista kouluista ovat tämän ohjelman satoa.
Alvin Järving, Mari Rass ja Ott Alver suunnittelemassaan Pelgulinnan valtionlukiossa Tallinnassa. Kuva: Arhitekt Must
Työskentely rakennus- ja kaupunkisuunnittelun välimaastossa on ollut tunnusomaista Arhitekt Mustille toimiston perustamisesta saakka. Esimerkiksi heidän suunnittelemissaan koulurakennuksissa toistuva piirre on ulko- ja sisätilan välisen rajapinnan häivyttäminen.
Mustamäen koulun pohjakerros on avointa maisematilaa, joka avautuu vehreälle pihalle suurten lasiseinien kautta, ja Pelgulinnan koulun ytimenä on kaupunkiaukiota muistuttava keskusaula. Tõrvandin monitoimikeskuksessa rakennukset on puolestaan ryhmitelty katosten rajaaman keskusaukion ympärille.
Järving kertoo asenteen juontuvan heidän taideakatemiassa saamastaan koulutuksesta.
”Opetuksessa korostettiin tuolloin urbanistista ja kontekstuaalista lähestymistapaa. Yksi pääopettajistamme oli Ottin isä Andres Alver, joten edustamme tavallaan tämän lähestymistavan toista sukupolvea virolaisessa arkkitehtuurissa”, hän selittää.
Toiseen sukupolveen kuuluminen merkitsee tarinallisuuden korostamista rakennusten suunnittelussa. Esimerkiksi Mustamäen koulun inspiraationa oli tieteiselokuvien kuvasto.
Unelmatyökseen kolmikko mainitsee jonkin Tallinnan keskeisen paikan uudistamisen.
”Välitämme todella paljon Tallinnasta, mutta mielestämme muutos eurooppalaiseksi kaupungiksi on tapahtunut liian hitaasti. Siksi meitä kiinnostaa tämän kehityskulun edistäminen kaupungin keskustassa”, Järving selittää.
Arkkitehdit kertovat innoissaan parhaillaan suunnitteilla olevasta merikylpylästä aivan vanhankaupungin kupeeseen, vuoden 1980 olympialaisia varten rakennetun massiivisen Linnahallin viereen. Kylpylän tilaaja on Allas Poolin Helsinkiin toteuttanut Nordic Urban -yhtiö, ja Arhitekt Must voitti sen suunnittelusta järjestetyn arkkitehtuurikilpailun viime vuonna.
”Tallinnan avaamisesta merelle on puhuttu kaksi vuosikymmentä, ja nyt vihdoin saimme suunnittelutyön, jonka avulla se voi tapahtua”, Alver sanoo.
”Tehtävä on meille niin tärkeä, että käymme tontilla suunnilleen joka toinen päivä”, Järving lisää.