Edellisten vuosikymmenten rakennuskannan arvostus lisääntyy vähitellen. Tarvitaan enemmän tietoa, jotta myös moderneja rakennuksia ymmärretään suojella ja korjata, sanoo kokenut korjaussuunnittelija, arkkitehti Timo Jeskanen.
Timo Jeskanen on työskennellyt Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdeilla yli kolmekymmentä vuotta. Urallaan hän on ollut mukana useissa korjausrakentamisen projekteissa.
Miten sinusta tuli arkkitehti?
Minulla ei ollut vielä koulussa tarkkaa käsitystä arkkitehdin ammatista tai työnkuvasta, vaan opinto-ohjaaja kannusti hakeutumaan alalle. Valinta osoittautui oikeaksi, sillä arkkitehtiopinnot tuntuivat mielenkiintoisilta heti alusta alkaen.
Työkokemusta kertyi nopeasti. 1980-luvulla oli kova noususuhdanne, joten opiskelujen ohella käytiin yleisesti töissä. Toimin myös projektiarkkitehtina ja työskentelin välillä täysipäiväisesti, joten opintoihin kului lopulta yhteensä kymmenen vuotta.
Mikä korjausrakentamisessa kiehtoo?
Korjausrakentamisessa pääsee turvaamaan kulttuuriperinnön säilymistä ja syntyy vahva tunne historiallisen jatkumon osana toimimisesta. Ekologinen näkökulma on myös tärkeä: Miksi rakentaa uutta, kun vanhaakin voi korjata? Se ilahduttaa, kun vanhojen rakennusten elinkaari pitenee.
Miksi rakentaa uutta, kun vanhaakin voi korjata?
Historia on aina kiinnostanut minua, ja pääsin tutustumaan rakennushistoriaan toden teolla, kun toimin nuorena arkkitehtina arkkitehtuurin historian professorin Vilhelm Helanderin assistenttina Otaniemessä. Se oli antoisaa aikaa.
Mikä on mieleenpainuvin korjausprojekti, jossa olet ollut mukana?
Minulla on ollut onni osallistua moniin erilaisiin hankkeisiin. Immolan funkiskasarmialueen peruskorjaus Imatralla 1990-luvulla jäi mieleen hienona projektina. Rakennusten suunnittelijoita ovat muun muassa Elsi Borg ja Aulis Blomstedt. Hienoja kohteita olivat myös Osmo Lapon suunnittelemat sotilaskodit Kajaanissa ja Säkylässä sekä Aarno Ruusuvuoren suunnittelema Roihuvuoren ala-aste.
Vanhasta rakennuskannasta mieleenpainuvia hankkeita olivat Engelin ja Lohrmannin suunnitteleman Kaartin kasarmikorttelin läntisen miehistörakennuksen eli nykyisen pääesikunnan korjaus Kasarminkadulla sekä Dahlströmin ja Lagerspezin Svenska Normallyceum, jota oli laajennettu pariin otteeseen.
Tällä hetkellä meneillään oleva Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjaus on varmasti myös yksi uran kohokohdista.
Osataanko Suomessa arvostaa 1900-luvun lopun rakennuksia?
Muutamia poikkeustapauksia lukuun ottamatta edellisten vuosikymmenten rakennuskannan historiallista arvoa ei useinkaan ymmärretä. Kun historiallisia arvoja ei sisäistetä, silloin pelkästään muut arvot kuten raha ratkaisevat. Ymmärryksen lisäämiseksi tarvitaan tutkimusta ja tiedottamista.
Yleensä ajan kuluessa suuri yleisö sekä päättäjät alkavat kuitenkin pikkuhiljaa huomata suojelun merkityksen. Nyt meillä on jo suurempaa ymmärrystä esimerkiksi 1960- ja 1970-lukujen rakennuskantaa kohtaan kuin ennen.
Suuri yleisö sekä päättäjät alkavat pikkuhiljaa huomata suojelun merkityksen.
Mielestäni kaikkea hyvää arkkitehtuuria tulisi korjata. Pienemmiltä paikkakunnilta löytyy arkirakentamista kuten kouluja sekä kaupparakennuksia, jotka olivat aikanaan merkittäviä rakennuskohteita. Miten niitä voitaisiin säilyttää?
Mitä haasteita modernin rakennuskannan korjaamiseen liittyy?
Sopivien materiaalien, tarvikkeiden ja työtapojen löytäminen voi olla vaikeaa. Haasteita liittyy myös alkuperäisten rakenteiden tekniseen kestävyyteen ja terveellisyyteen. Rakennuksissa voi olla paljon haitta-aineita, ja niiden poistaminen vaatii usein ikävän rankkoja purkutoimia.
Korjaaminen ei saisi pöhöttää rakennusta. Miten voidaan säilyttää alkuperäinen herkkyys samalla kun tehdään rakennuksesta teknisesti toimivampi? Talotekniikan määrä on moninkertaistunut vuosikymmenten takaiseen verrattuna, ja modernissa rakentamisessa huonekorkeudet ovat usein matalia, eivätkä minimoidut palkit salli lävistyksiä. Runsas näkyvä talotekniikka ja koteloinnit muuttavat oleellisesti rakennuksen luonnetta.
Miten vanha rakennus sitten korjataan niin että sen alkuperäinen henki säilyy?
Ensin pitää hahmottaa rakennuksen sisäinen hierarkia ja logiikka. Mitkä ovat oleellisia tiloja ja rakenteita, eli mihin jää pelivaraa muutoksille? Suunnittelussa täytyy muistaa kokonaisuus, sillä korjattu rakennus ei ole vain yksityiskohtien summa. Talotekniikan ja rakenteiden vaihtoehtoja tutkitaan ja käydään läpi yhdessä kaikkien suunnittelijoiden kanssa. Näkökulmaa pitää myös tarvittaessa pystyä vaihtamaan.
Joskus paras ratkaisu löytyy yllättäen. Korjaaminen on vähän niin kuin shakkipeli. Joskus on välttämätöntä uhrata joku nappula, että voittaa pelin. Jos kaikesta tinkii, niin lopputulos voi olla monella tapaa luonnoton.