Julia Hertellin mielestä arkkitehtien kannattaa lukea mahdollisimman laajasti, myös tutkimuskirjallisuutta, saadakseen pontta argumentointiinsa. ”Kaikkien alojen ihmisillä on velvollisuus pyrkiä kehittymään”, Hertell sanoo.
Teksti: Anni Varis
Julia Hertell on toinen Mer Arkkitehtien osakkaista. Pienessä toimistossa työskentely on hektistä, mutta aikaa löytyy myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Hertell on mukana Rakennusperintö-SAFAn johtokunnassa, minkä lisäksi hän on ollut järjestämässä Mer Arkkitehtien työpajoja, keskusteluiltoja ja lukupiirejä.
Mikä on sinulle tärkeintä työssäsi?
Olemme toimistollamme kiinnostuneita luonnonmateriaaleista, massiivirakenteista ja painovoimaisesta ilmanvaihdoista. Niihin tutustuminen on ollut todella antoisaa. Kaikista palkitsevinta on nähdä valmistuneita kohteita, joissa on käytetty vähemmän esimerkiksi muovia.
Jos voisimme tehdä rakennuksia, jotka innostavat muita suunnittelemaan vielä parempia rakennuksia, niin se olisi mahtavaa. Arkkitehtina toimimisessa mielenkiintoista on se, kuinka lähes jokaisessa hankkeessa tehdään töitä uuden organisaation kanssa uniikin toimeksiannon parissa. Näin ollen on kohtuutonta vaatia itseltään täydellistä onnistumista, mikä pitäisi myös osata muistaa työtä tehdessä.
Tavallaan kaikki uuden rakentaminen on ekologiselta kannalta rikollista.
Ideaalirakennus olisi todellisesti kestävän kehityksen mukainen. Tavallaan kaikki uuden rakentaminen on ekologiselta kannalta rikollista. Täydellisessä hankkeessa toteutuisi kestävän kehityksen lisäksi myös tilallinen runous. Ihmiset kokisivat tilassa sykähdyttävän elämyksen ja tila herättäisi tunteita.
Mer Arkkitehdit on järjestänyt työpajoja, keskusteluiltoja ja lukupiirejä. Mikä niiden tarkoitus on?
Järjestämme niitä ennen kaikkea siksi, että se on hauskaa. Se on tärkeintä.
Mielestäni kaikkien alojen ihmisillä on velvollisuus pyrkiä kehittymään koko ajan. Jos opiskelit 2000-luvulla, silloin opitut asiat eivät enää päde samalla tavalla tänä päivänä. Varsinaisten koulutusten ja kurssien lisäksi on hyvä olla olemassa myös epämuodollisia tapahtumia, joissa käsitellään työasioita. Se on tärkeää motivaation kannalta. Omien arvojen määrittelyn ja keskustelujen kautta voi pohtia, mitä oikeasti haluaa tehdä.
Olemme käsitelleet työpajoissa esimerkiksi rakennusvirheitä ja sisäilmaongelmia. Ideana on yhdessä oppiminen. Workshopissa, jonka aiheena oli maapallon kantokyvyn rajat, kokeilimme roolipeliharjoitusta. Siinä osallistujat asettuivat pienen itäsuomalaisen kunnan asukkaiden rooleihin ja kuvittelivat, miten oma roolihenkilö reagoisi ilmastokriisin seurauksiin.
Mistä lukupiirien järjestäminen sai alkunsa?
Lukupiirien idea lähti siitä, että arkkitehtiopinnoissa luettiin todella vähän teoriaa. Lukulistojen läpikäynti ei ollut pakollista, joten kaikki aika ja energia meni muuhun.
Lukulistojen läpikäynti ei ollut pakollista, joten kaikki aika ja energia meni muuhun.
Kun jälkeenpäin tapasin ulkomaalaisia arkkitehtejä, jotka tunsivat arkkitehtuurin historian laajasti ja pystyivät muodostamaan kiinnostavia johtopäätöksiä eri asioista, jäin keskusteluissa aivan sanattomaksi. Tuntui siltä että nyt pitäisi skarpata!
Teoriakirjoja lukiessa alkoi tehdä mieli keskustella asioista jonkun kanssa. Kun kukaan muukaan ei ollut lukenut kirjoja, eikä voinut ottaa kantaa niihin, syntyi ajatus yhdessä lukemisesta.
Mitä kaikkea arkkitehti voi saada irti lukupiiristä?
Yhteiset keskustelut tukevat sekä verkostoitumista että jatkuvaa oppimista. Kirjoista nousee esiin tietoa, jota voi käyttää työssä. Todella kiinnostava teos on esimerkiksi arkkitehtuurikriitikko Sarah Williams Goldhagenin Welcome to Your World: How the Built Environment Shapes Our Lives, jossa käsitellään tutkimuksia siitä, miten rakennettu ympäristö vaikuttaa ihmisiin.
Koen että arkkitehdeilla on usein pulaa hyvistä argumenteista, joilla voisi perustella tilallisesti parempia mutta kalliimpia ratkaisuja. Tutkimustiedon avulla voidaan kertoa, miten ne maksavat itsensä takaisin. Hoivaympäristöjä tutkimalla on esimerkiksi selvitetty, millaiset ratkaisut nopeuttavat potilaiden paranemista.
Mitä neuvoja antaisit arkkitehdeille, jotka ovat kiinnostuneita järjestämään omia tapahtumia?
Lukupiiristä on helppo aloittaa, sillä kirja antaa keskustelulle selkeän aiheen. Yksi ensimmäisistä lukupiirimme kirjoista oli alkuperäinen Vilhelm Helanderin ja Mikael Sundmanin Kenen Helsinki – raportti kantakaupungista 1970 -pamfletti. Sehän on taas ajankohtainen ja puhutteleva uuden pamfletin julkaisun myötä. Jos toimistossa on jonkin teeman asiantuntija, niin häneltä kannattaa pyytää alustus lukupiiriin tai työpajaan.
Kaikki ovat tietysti tervetulleita tutustumaan myös meidän työpajoihimme. Erityisesti olisimme kiinnostuneita saamaan mukaan rakennesuunnittelijoita ja LVI-suunnittelijoita, sillä usein tuntuu siltä, että arkkitehdit pyörittelevät asioita vain omissa piireissään, vaikka olemme kaikki samassa veneessä.