Puhtaan pöydän ääressä – Ammatissa-sarjan haastattelussa Taina Väisänen

Taina Väisänen on tamperelaisen N.e.o Ark Oy:n perustajaosakas. Pitkän uran tehnyt Väisänen on erikoistunut näyttelysuunnitteluun. 

Miten kiinnostuit arkkitehtuurista?

– Jo lukioikäisenä tiesin haluavani arkkitehdiksi, ja pääsinkin ensimmäisellä yrityksellä opiskelemaan Tampereen teknilliseen yliopistoon. Olen aina ollut luova, ja lapsena piirsin jatkuvasti. Jossain vaiheessa tavoittelin kuvanveistäjän uraa, mutta jälkeenpäin ajatellen on hyvä, ettei se onnistunut. Arkkitehdin koulutus oli monipuolinen, ja olen tämän ammatin puitteissa voinut tehdä vuosien varrella kaikenlaista.

Olet suunnitellut pääasiassa näyttelyitä. Miten päädyit sille tielle?

– Täysin vahingossa. Silloisessa Tanssiteatteri Mobitassa tutustuin Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitoksen johtajaan Simo Leinoseen, joka pyysi minua avustamaan Tampereen taidemuseon Egypti-aiheisessa näyttelyssä. Lopulta sen tekeminen jäi kokonaan vastuulleni. Se oli minun harjoitustyöni.

1990-luvulla suunnittelin Teatterikorkeakoulun lisärakennuksen. Sen valmistumisen jälkeen kaikki jäivät työttömäksi laman takia. Minulla olisi ollut varma työpaikka Saksassa, mutta hain kuitenkin virkaa Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitokselta. Lopulta minusta tuli laitoksen johtaja.

Teen toisinaan myös perinteisiä arkkitehdin töitä. Esimerkiksi Pirkanmaan seudulla olen tehnyt paljon vanhojen maa­tilojen saneerauksia. Pidän itseni kartalla rakentamista koskevista määräyksistä ja säädöksistä, sillä siitä on minulle hyötyä saneerauksissa.

Mitä hyötyä arkkitehdin koulutuksesta on ollut näyttelyiden suunnittelussa?

– Arkkitehdin työssä on kehittynyt esimerkiksi tilallinen ajattelu. Museoiden tilojen ja rakenteen ymmärtäminen on auttanut hahmottamaan, mitä museossa voi tai ei voi tehdä. Etenkin professori Helmer Stenrosin tilan ja ajan koulutus on auttanut minua paljon. Käytän hänen metodiaan edelleen suunnitellessani näyttelyitä.

Ennen suunnittelun aloittamista käyn muiden näyttelyä tekevien kanssa läpi, kenelle näyttely on suunnattu, mitä sillä halutaan kertoa ja miten se saadaan sopimaan museon tiloihin. Vasta sen jälkeen aloitan piirtämisen. Tanssiteatteri- ja Teat­terikorkeakoulu-taustan ansiosta ymmärrän käsikirjoituksen merkityksen. Käsikirjoituksen saattaminen visuaaliseen muotoon on tärkein asia, ja siinä arkkitehdin koulutuksesta on todella paljon apua.

Miten vertailisit näyttelyitä suunnittelevan ja rakennuksia suunnittelevan arkkitehdin työtä?

– Työtehtävät ovat aika erilaisia, koska näyttelysuunnittelu on erikoisala. Yhteistyökumppaneitani ovat usein konservaattorit ja tutkijat. Työni on vapaampaa kuin tyypillisellä arkkitehdilla, sillä tänä päivänä rakentamista rajoittavat niin paljon muun muassa säädökset ja määräykset.

Olen verrannut näyttelyn suunnittelua orkesteriin. Molemmissa suunnittelijoiden täytyy tietää konteksti ja päämäärä. Jos orkesteri soittaa vaikkapa humppaa, ei kukaan soittaja vedä samaan aikaan Mozartia. Punaisen langan puuttumisen huomaa nopeasti.

Toivon, että nuoria arkkitehteja tulisi enemmän näyttelysuunnitteluun. Etenkin muotoilupuolelta on tulijoita, mutta arkkitehdeista on pulaa.

Mistä ammennat uusia ideoita?

– Toisinaan tulee tilanteita, jolloin en meinaa keksiä mitään. Silloin katson esimerkiksi elokuvia ja dokumentteja, jotta aivot saavat levätä. Tutustun näyttelyn aihepiiriin myös kirjallisuuden kautta.

Kokemus on tuonut varmuutta omaan osaamiseen, mutta suunnittelua aloittaessa on silti aina puhtaan pöydän ääressä. Jokaisella kerralla on mietittävä, miten esineestä saisi visuaalisesti enemmän ja uutta irti. Käsialani kuitenkin tunnetaan ja ihmiset pystyvät päättelemään, milloin olen ollut tekemässä näyttelyä.

Jokaisella kerralla on mietittävä, miten esineestä saisi visuaalisesti enemmän ja uutta irti.

Millaisia haasteita näyttelyiden suunnitteluun liittyy?

– Näyttelyt ovat usein melko kalliita. Lisäksi aina täytyy ottaa huomioon esineturvallisuus. Myös esteettömyyden huo­mioiminen on tärkeää, jotta kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet toimia tilassa. Esteettömyys ei koske ainoastaan liikkumis­esteisiä, vaan näyttelyissä on lisäksi huomioitava esimerkiksi huononäköiset.

Tekniset puutteet ovat huomattava ongelma jopa uusissa tiloissa. Museota rakentaessa tai saneeratessa tulisi huomioida, että tiloissa on saatavilla riittävästi sähköä. Amos Rexissä ollut teamLabin näyttely on hyvä esimerkki siitä, millainen museoiden tulevaisuus saattaa olla.

Mitä elämääsi kuuluu työn lisäksi?

– Olen tanssinut koko ikäni. Teini-ikäisenä harkitsin tekeväni sitä ammatiksikin. Tanssimisessa on ollut hyötyä arkkitehdin ajattelusta, sillä sekin on kolmiulotteista tekemistä. Sama toisin päin – liikkeen ja sen merkityksen ymmärtämisestä on ollut hirveästi hyötyä arkkitehdin työssä.

Lisäksi maalaan ja piirrän aktiivisesti. Tein pitkään akvarelleja, mutta olen siirtynyt takaisin öljyväreihin. En ole kuitenkaan ajatellut pitää taidenäyttelyä, vaan maalaan ainoastaan omaksi ilokseni.