SAFA-palkinto 2015 YLE Teema-kanavalle

Tunnustuksen vastaanottivat 22.5. Jyväskylän Kankaan alueella järjestetyillä Arkkitehtipäivillä Yle Teeman ohjelmapäällikkö Marika Kecskeméti ja tuottaja Jouni Tulonen.

- Teeman arkkitehtuurikokonaisuus oli monipuolinen ja laaja, sen ote ennakkoluuloton, rohkea ja asiantuntevuuden ohella leikitteleväkin, SAFA-palkintolautakunnan puheenjohtaja, SAFAn varapuheenjohtaja Christer Finne perustelee valintaa.

- Teeman Elävä arkisto toi puolestaan kokonaisuuteen historiallista perspektiiviä näyttämällä muuttuvaa, katoavaa Suomea mm. Tampereen Amurissa 60-luvulla ja Helsingin Pasilassa 70-luvulla.

Kaupunkisuunnittelu näkyväksi
Kaupunki uusiksi -sarja onnistui tekemään kaupunkisuunnittelun työprosessin yleisölle näkyväksi viihdyttävällä tavalla. Yleisö haastettiin näkemään arkiympäristössään uusia mahdollisuuksia.

- Rakennussuojelua ja historiallista rakennettua ympäristöä käsiteltiin Teemalla muutama vuosi sitten Suojele minua! -sarjassa. Nyt haluttiin kääntää katse tulevaisuuden tekijöihin ja visioihin. Kuin tilauksesta löytyi Uusi kaupunki -kollektiivi ja heidän työpajamallinsa, josta tuli Kaupunki uusiksi -ohjelman runko, Yle Teeman ohjelmapäällikkö Marika Kecskeméti kertoo ohjelmiston suunnittelusta.

Yle Teeman tuottaman ohjelmakokonaisuuden tavoitteena oli herättää kiinnostusta rakennettuun ympäristöön.
- Helposti unohtuu, että ihmiset ovat rakentaneet kaupungit, ihmisiä varten. Siksi halusimmekin tuoda esiin esimerkkejä siitä, miten kaupunkiympäristöön voi vaikuttaa. Halusimme myös kertoa, millaisella arkkitehtuurilla Suomesta voisi tulla viihtyisämpi, hauskempi ja toimivampi. Parhaimmillaan kansalaiset rohkaistuisivat osallistumaan oman elinympäristönsä suunnitteluun ja vaatimaan siltä enemmän, Kecskeméti sanoo.

Yle Teeman arkkitehtuurikokonaisuus käsitti seitsemänosaisen Kaupunki uusiksi -sarjan, jossa kymmenen nuorta arkkitehtiä päätti lähteä lehteä kaupunkisuunnittelun ristiretkelle, sekä dokumentit Betonin brutaali runous; Britit, jotka rakensivat maailman; the Human Scale; Mittapuuna ihminen; Teemalauantain Urbaania! ja Lontoo, uusi Babylon; sekä kolmiosainen Rakennusten salattu elämä -sarja. Teeman Elävän arkiston dokumentit täydensivät kokonaisuutta.

Julkaistu 22.5.2015

Takaisin