Göstan Paviljonki Vuoden projekti -kilpailun voittaja

Kesällä 2014 valmistunut puurakenteinen paviljonki moninkertaisti Gösta Serlachiuksen taidemuseon näyttelytilat ja toimii museon uutena sydämenä.
Mäntässä sijaitsevan kokonaisalaltaan 5 700 neliömetrin suuruisen Göstan Paviljongin rakentamista pidettiin vaativana projektina. Paviljonki on ainutlaatuinen puurakenteinen rakennus, joka toteutettiin pitkälti paikallisin voimin. Ramboll CM Oy onnistui tuomariston mielestä erinomaisesti rakennuttajakonsulttina.

- Työskentely osittain kansainvälisessä suunnitteluryhmässä opetti projektin tekijöille ennen kaikkea menettely- ja toimintatapoja, kertoo Projektiyhdistyksen toimitusjohtaja Timo Saros. Projektissa opittiin myös, kuinka vaativan kohteen rakentamisessa voidaan perinteisellä jaetulla urakalla, hieman sopimusrajoja rikkomalla, tehdä yhteistyötä ja saavuttaa lopputulos ilman ristiriitoja.

Tuomaristo arvioi muuan muussa projektin haasteellisuutta innovatiivisuuden ja sidosryhmien yhteistyön kannalta sekä sisällön laadullista, ajallista ja taloudellista onnistumista. - Göstan paviljongissa arvostimme erityisesti projektin erinomaista onnistumista tavoitteiden, aikataulun ja kustannusten osalta. Luova muutos- ja ristiriitatilanteiden johtaminen vaikutti myös valintaan, perusteli tuomaristo yksimielistä päätöstään.

Projektijohtaja Lauri Blom Ramboll CM Oy:sta (kuvassa) on myös tyytyväinen hankkeessa olleen monen eri toimijan yhteistyöhön. - Puurakentaminen toi jo suunnitteluvaiheessa haasteen pitää rungon ja vesikaton rakenteet kuivina asennusvaiheessa, kertoo Blom. Kaikki liimapuurakenteet suojattiin tiiviillä muovisuojauksella jo tehtaalla vettä, aurinkoa ja kolhuvahinkoja vastaan. Vanerielementtirakenteinen vesikatto tehtiin vesitiiviiksi laajan suojakatoksen alla.

Blom korostaa myös aliurakoitsijoiden roolia vaativien rakenteiden kuten vesikaton ja puurakenteisen julkisivun onnistuneessa toteuttamisessa.

Göstan Paviljongin rakennuttaminen käynnistyi joulukuussa 2010 avoimella suunnittelukilpailulla, mistä tuli osallistujamäärältään suurin Suomessa koskaan järjestetty kilpailu. Uudesta museosta saatiin kaikkiaan 579 ehdotusta 42 maasta. Laajennusosan rakennustyöt käynnistyivät marraskuussa 2012. Vanhan arvokkaan puiston suojeluun kiinnitettiin rakennusaikana erityistä huomiota. Uudistunut taidemuseo avattiin yleisölle 14.6.2014. Hankkeen kustannukset olivat 19 miljoonaa euroa, ja se toteutettiin Gösta Serlachiuksen taidesäätiön omin varoin.

- Espanjalaisen suunnittelutoimiston suunnitelmien toteutus suomalaisten määräysten ja olosuhteiden mukaisesti tarjosi kokonaisuutena haasteellisen tavoitteen koko suunnitteluryhmälle, kertoo Saros.

Voittajan valitsi tuomaristo, johon kuuluivat Veikko Välilä, Projektiyhdistyksen kunnianjäsen, Antti Joensuu, strategiajohtaja , Työ- ja elinkeinoministeriö, Rasmus Roiha, toimitusjohtaja, Ohjelmistoyrittäjät ry, Matti Mannonen, toimitusjohtaja, Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry, Hannu J. Mäkinen, aluepäällikkö, Talonrakennusteollisuus ry ja Timo Saros, toimitusjohtaja, Projektiyhdistys ry. Kisan voittaja palkittiin 1 800 euron stipendillä.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Timo Saros, Projektiyhdistys ry, puh. 0400 623 171, timo.saros@pry
Projektinjohto Lauri Blom, Ramboll CM Oy, puh. 040 773 9881, lauri.blom @ ramboll.fi

Julkaistu 12.11.2014

Takaisin