Ensimmäinen Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto jaetaan lokakuussa

Valitsija julkistetaan elokuussa

Palkinnon myöntämisen tavoitteena on tuoda laadukas kotimainen arkkitehtuuri suuren yleisön tietoisuuteen ja korostaa sen merkitystä arjen hyvinvoinnille. Syksyn aikana keskustelua hyvästä arkkitehtuurista tullaan aktivoimaan muun muassa sosiaalisessa mediassa.

Esiraadin tehtävänä on valikoida kolmen viime vuoden aikana valmistuneista rakennuksista enintään viisi ehdokasta. Palkinto voidaan myöntää joko suomalaisen tai ulkomaisen arkkitehdin tai arkkitehtitoimiston Suomeen suunnittelemasta työstä tai suomalaisen arkkitehdin tai arkkitehtitoimiston ulkomaille suunnittelemasta työstä.

Ehdokkaat julkistetaan elokuussa, jolloin selviää myös lopullisen voittajan valitseva henkilö. Voittaja julkistetaan lokakuussa järjestettävässä tilaisuudessa Helsingissä.

Palkinto korostaa arkkitehtuurin merkitystä osana jokaisen arkea

"Palkinnon tarkoitus on lisätä hyvän arkkitehtuurin ymmärrystä. Arkkitehtuuri muovaa kulttuuriamme siinä missä vaikkapa kirjallisuus. Se on arkinen ja tärkeä osa jokaisen ihmisen elämää – arkkitehtuuri vaikuttaa siihen, millaisissa ympäristöissä vietämme päivämme ja miten niissä viihdymme", Arkkitehti-lehden päätoimittaja ja esiraadin puheenjohtaja, arkkitehti Jorma Mukala sanoo.

Esiraadin muut jäsenet ovat Arkkitehtuurimuseon johtaja Juulia Kauste, arkkitehti Esa Ruskeepää ja Aalto-yliopiston tilasuunnittelun professorina Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa toimiva Pentti Kareoja. Raadin sihteerinä toimii SAFAn pääsihteeri Paula Huotelin.

Palkinnon tunnuksen on suunnitellut graafikko Aimo Katajamäki. Tunnuksen inspiraationa on ollut Alvar Aallon SAFAlle piirtämä Acantus-lehvä.

*

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto myönnetään merkittävästä uuden rakennuksen tai rakennusryhmän suunnittelusta tai korjaussuunnittelusta. Palkinnon tarkoitus on lisätä arvostusta luovaa korkealuokkaista arkkitehtuuria kohtaan sekä nostaa esille arkkitehtuurin kulttuurista arvoa ja hyvinvointia lisäävää merkitystä. Suomen Arkkitehtiliitto on päättänyt Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon perustamisesta 12.12.2011.

Verkkosivut: http://www.arkkitehtuurinfinlandia.fi
Facebook: http://www.facebook.com/ARKFinlandia
Twitter: https://twitter.com/ARKFIn

Julkaistu 25.6.2014

Takaisin