SAFA lausui rakennusten kosteus- ja homeongelmista

Eduskunnan tarkastusvaliokunta on pyytänyt 23.10.2013 Suomen Arkkitehtiliiton lausuntoa tilaamastaan tutkimusjulkaisusta Rakennusten kosteus ja Homeongelmat (Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2012).

SAFAn lausunnossa todetaan muun muassa, että

- auktorisointi tulee ulottaa rakentamisen suunnittelijoihin ja toteuttajiin “ongelmien arvioijien” lisäksi. Vain täten päästään laadukkaaseen rakentamiseen ja korjaamiseen, joilla voidaan tulevaisuudessa tehokkaasti ennaltaehkäistä rakentamisen laatuongelmia kuten kosteus- ja homevaurioita.

- Koulutuksen lisäksi tarvitaan mittavaa alan tutkimus- ja kehitystyötä esimerkiksi uusien energiamääräysten vaikutuksista uudis- ja korjausrakentamiseen sekä uusista rakenne- ja materiaaliteknisistä ratkaisuista. Tutkimus- ja kehitystyöhön kaivataan valtiolta mittavaa taloudellista resursointia. Jokaisen uuden lakiesityksen perustana tulee olla vankkaa tutkimustietoa.

- Hyvä suunnittelu on ongelmien ennaltaehkäisyä, ja rakennushankkeissa on käytettävä päteväksi todettuja ammattilaisia. Korjaussuunnittelu on monialaista ja edellyttää pää- ja arkkitehtisuunnittelun lisäksi tasokasta rakenne-, LVI-, ja rakennusfysiikan osaamista. Rakennusmääräyskokoelman osaan A2 kaavaillut muutokset pätevyyden ja kelpoisuuden määrittelyssä myös korjausrakentamiseen ovat tervetulleita. Myös esitetty pätevyys ja koulutus kuntotutkimusten tekijöille on tervetullut uudistus.

- Pääsuunnittelijan ja suunnitteluryhmän valitsee merkittävissä julkisissa hankkeissa rakennushankkeeseen ryhtyvä eli tilaaja. Tällöin ei pääsuunnittelijalla ole mahdollisuuksia vaikuttaa tilaajan sanelemaan aikatauluun, suunnitteluryhmän kokoamiseen tai suunnittelun laatuun. Täten ehdotus suunnittelijan vastuiden laajentamisesta tällä perusteella on täysin kohtuuton.

Lue koko lausunto: http://www.safa.fi/fin/ajankohtaista/lausunnot_ja_kannanotot/



Julkaistu 14.12.2012

Takaisin