Puurakentamisen koulutus laajenee

Puuinfon tiedote 18.10.2012:

Aalto-yliopisto aloittaa puurakentamiseen erikoistuneiden suunnittelijoiden jatkokoulutuksen. Suomeen on arvioitu tarvittavan seuraavan viiden vuoden aikana 150 AA-pätevyyden omaavaa puurakentamisen suunnitteluammattilaista lisää. Koulutustarpeeseen vastataan aloittamalla jo alalla toimivien suunnittelijoiden jatkokoulutus Aalto-yliopistossa. Koulutuksen aloittaminen vuoden 2013 alussa mahdollistuu mm. Työ- ja elinkeinoministeriön työvoimapoliittisen rahoituksen turvin.

Valtakunnallisen puurakentamisohjelman kehittämispäällikkö Markku Karjalaisen mukaan osaavien puurakentamisen suunnittelijoiden ja tekijöiden puutteesta oli syntymässä pullonkaula puurakentamisen kasvulle asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa.

- Rakentamisen koulutussisällöt eivät vastaa enää todellisuudessa sitä markkinaa, mihin ammattimainen suuren mittakaavan puurakentaminen on menossa. Uusia teollisen puurakentamisen järjestelmiä ei tunneta riittävästi, perustelee Karjalainen täydennyskoulutuksen tarvetta.

http://www.puuinfo.fi/

Julkaistu 19.10.2012

Takaisin