EU:n ja Europa Nostran kulttuuriperintö-palkinnot jaettu

Kuusi Euroopan unionin ja Europa Nostran kulttuuriperintöpalkintojen 10 000 euron pääpalkinnon saajaa on julkistettu Lissabonissa 2.-3.6. pidetyssä Euroopan kulttuuriperintökonferenssissa. Samalla julkistettiin yleisön nettiäänestyksessä valitsema suosikkikohde, Pamplonan linnoituksen restaurointihanke Espanjan Navarrassa.

Grand Prix -kohteet valittiin aiemmin keväällä julkistettujen 28 palkitun kohteen joukosta.

Parhaana koulutuksellisena ja tietoisuutta herättävänä hankkeena palkittiin Norjan kulttuuriperintö (Norsk Kulturarv) -säätiö nuorisohankkeesta, jossa tähän mennessä yli 22 500 lasta ja nuorta on kunnostanut 1 128 kulttuuriperintökohdetta ja jakanut niistä tietoa kaikkiaan sadoille tuhansille ihmisille.

Omistautuneesta toiminnasta palkittiin romanialainen opettaja Paraschiva Kovacs, joka on vaatimattomien resurssein turvin omistautunut yli 40 vuoden ajan paikallisen kulttuuriperinnön vaalimiseen ja onnistunut vaikuttamaan paikallisten asukkaiden asenteisiin.

Pääpalkinnon saivat konservointihankkeista Ateenassa sijaitsevan arkkitehtuurikoulun Averof-rakennus, masuuni Saguntossa Espanjan Valenciassa sekä Poundstock Gildhouse -kansanarkkitehtuurikohde Budessa Cornwallissa (UK).

Tutkimushankkeista Grand Prix'n sai tutkimus ja julkaisu Roomassa sijaitsevasta keisari Augustuksen kunniaksi rakennetusta Ara Pacis (rauhan alttari) -muistomerkistä.

Palkinnonjakotilaisuuteen osallistuivat mm. Euroopan koulutuksesta, kulttuurista, monikielisyydestä ja nuorisoasioista vastaava komissaari Androulla Vassiliou, Europa Nostran puheenjohtaja tenori Plácido Domingo, Portugalin presidentti Aníbal Cavaco Silva sekä Espanjan kuninkaallisista Asturian prinssi Felipe ja prinsessa Letizia.

Voittajahankkeet:

• Averof Building - School of Architecture, National Technical University, Athens, Greece
• Number 2 Blast Furnace, Sagunto, Spain
• Poundstock Gildhouse, Bude, Cornwall, UK
• Study on the Augustus Botanical code of Ara Pacis, Rome, Italy
• Dedicated service to heritage by Paraschiva Kovacs, Satu Mare, Harghita County, Romania
• An educational programme for a heritage site developed by the Norwegian Heritage Foundation, Vågå, Norway

Julkaistu 4.6.2012

Takaisin