Kirnu on noussut harjakorkeuteensa

Suomen Expo-paviljonki Kirnu on noussut harjakorkeuteensa ja paviljongin harjannostajaisia vietettiin 21.9.2009. Kone ja Nokia ovat tulleet mukaan Expo-hankkeeseen Suomen kansallisiksi kumppaneiksi.

Shanghain Grand Theatressa vietettävässä harjannostajaisjuhlassa Suomen paviljongin saavutettuja ja tulevia rakentamisen vaiheita esitellään juhlavieraille videoelokuvan kautta. Paviljongin suunnittelusta järjestettiin arkkitehtuurikilpailu toukokuussa 2008. Lokakuussa 2008 julkistettiin JKMM Arkkitehtien voittanut kilpailuehdotus Kirnu. Paviljongin peruskivi muurattiin huhtikuussa 2009 ja paviljonkirakennus valmistuu joulukuussa 2009.

"Kirnun teräsrakenne on nyt noussut 20 metrin harjakorkeuteensa. Tästä eteenpäin Kirnun rakentaminen jatkuu vauhdilla vuoden loppuun saakka. Kun itse rakennus on valmis, vuorossa on näyttelysisältöjen rakentaminen", kertoo rakennuspäällikkö Jouni Lehtonen.

Kestävää suomalaista high tech -osaamista

"Kirnu edustaa samalla sekä viimeisintä suomalaista huipputeknologiaa että perinteisen suomalaisen teollisuudenhaaran metsäteollisuuden vahvaa uusiutumiskykyä. Paviljongin ulkopintamateriaalina käytettävä UPM:n kehittämä UPM ProFi -puumuovikomposiitti on kierrätysmateriaalista valmistettu kestävän kehityksen mukainen high tech -innovaatio. Samoin koko paviljongin design ja tekniset ratkaisut kunnioittavat ekologisen rakentamisen ja kiinteistön elinkaaren energiatehokkuuden periaatteita", Lehtonen toteaa.

Suomen paviljongin erikoisuus on sinne toteutettava sauna. Saunan toteuttaa Stora Enso yhdessä hirsitalovalmistajan Rantasalmi Oy:n ja kiuastoimittaja Harvian kanssa. Sauna suunnitellaan Habitare-messujen suunnittelukilpailun viime viikolla voittaneen työn pohjalta. Saunan suunnittelijat ovat arkkitehdit SAFA Anu Puustinen ja Ville Hara Avanto Arkkitehdit Oy:stä.

Kone ja Nokia Suomen Expo-kumppaneiksi

Kone ja Nokia ovat Suomen virallisia kansallisia kumppaneita Expo 2010 -maailmannäyttelyssä. Kone myös toimittaa Suomen paviljonkiin varta vasten suunnitellun hissin, joka korostaa keskeisellä tavalla paviljongin high-tech-ilmettä ja -luonnetta. Innovatiivisen teknologian ja huippumuotoilun yhdistävä hissi toimii sekä näyttelyesineenä että varsinaisessa käyttötarkoituksessaan paviljongin hissinä.

Nokia integroi Suomen paviljonkiin uusia mobiili- ja internet-teknologioita, muotoilua sekä kestävän kehityksen käytäntöjä ja kokemuksia esitellen paviljonkivieraille vision uuden teknologian tarjoamista mahdollisuuksista elämisen laadun parantamiseksi. Nokia aloitti toimintansa Kiinassa vuonna 1985 ja on tavoittanut jo yli 180 miljoonaa kiinalaista kännykän käyttäjää. Nokia on Kiinan johtava kännykkäbrändi. Kiina on Nokian suurin yksittäinen markkina maailmanlaajuisesti.

Suomen Expo-hankkeen uusia kumppaneita ovat myös Metso, Marimekko, Abloy, Teknikum, Keraplast ja Halton.

Lisätietoa ja valokuvia: http://www.finlandatexpo2010.fi/fi

Julkaistu 22.9.2009

Takaisin