Sture Fjäder Akavan puheenjohtajaksi

Fjäder on työskennellyt Suomen Ekonomiliitossa useissa eri tehtävissä vuodesta 1989 alkaen. Hänellä on pitkä kokemus luottamustehtävistä Akava-yhteisössä, ja hän on ollut Akavan hallituksen jäsen vuodesta 1995. Tuore puheenjohtaja on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja valtiotieteiden kandidaatti.

Fjäder haluaa tehdä Akavasta nykyistä merkittävämmän yhteiskuntapoliittisen vaikuttajan ja keskustelijan.
– Aktiivisuus ja aloitteellisuus suhteessa puolueisiin, yhteiskunnallisiin
toimijoihin ja sidosryhmiin ovat avainasioita uuden ajan Akavassa, Fjäder toteaa.

Akavan painoarvo tulee niin sen aktiivisesta kasvusta kuin siitä tosiasiasta, että akavalaiset toimivat laajasti yhteiskunnan eri sektoreilla asiantuntija-, esimies- ja johtotehtävissä. Näiden faktojen tulee Fjäderin mukaan näkyä entistä enemmän myös vaikuttamistyössä.

Fjäder listaa yhdeksi päätehtävistään Akavan johdossa myös yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyön pitämisen sujuvana.
– Toimiva ja tehokas julkinen sektori on ollut perinteisesti Suomen kilpailuvaltteja kansainvälisestikin. Akavan puheenjohtajana teen työtä, jotta näin tulee olemaan jatkossakin. Julkisen sektorin toimivuuden tulee perustua talouden kasvuun, tuottavuuden lisääntymiseen taloudessa yleisesti ja tarvittaviin resursseihin, Fjäder kertoo.

Liittokokous äänesti puheenjohtajan valinnasta 25.5.2011. Vaali ratkesi Fjäderin hyväksi ensimmäisellä kierroksella. Äänestyksessä annettiin 792 ääntä.

Julkaistu 26.5.2011

Takaisin