Uutisarkisto 2010

Keskisuurissa kunnissa vähän arkkitehtitoimistojen suunnittelemia rakennuksia
Keskisuurissa suomalaisissa kunnissa on vain niukasti arkkitehtitoimistojen suunnittelemia rakennuksia. Kärkeen nousevat odotetusti suurimmat kunnat, sekä pienemmistä kunnista Punkaharju. Arkkitehtitoimistojen Liiton julkaisema Toimistoluettelo tarjoaa ensimmäistä kertaa tilastotietoa ATL arkkitehtitoimistojen ja niiden suunnittelemien kohteiden koosta, sijainnista ja rakennustyypeistä.
21.12.2010
Yleisradion kulttuuritoimitukselle JOY-kampanjan Vuoden 2010 maineteko -kunniakirja
Suomen Yleisradion kulttuuritoimitukselle on myönnetty Vuoden 2010 maineteko -kunniakirja aineellisen kulttuuriympäristömme ansiokkaasta käsittelystä vuoden 2010 aikana.
17.12.2010
"Divercity" ideoi Rajavartioston aluetta monipuolisimmin
Senaatti-kiinteistöt ja Rovaniemen kaupunki järjestivät Lapin Rajavartioston ja siihen liittyvien kortteli- ja puistoalueiden maankäytöstä ja rakentamisesta arkkitehtuurikutsukilpailun. Voittajaksi valittiin yksimielisesti Arkkitehtityöhuone Artto Palo Rossi Tikka Oy:n ehdotus "Divercity".
17.12.2010
Arkkitehti Petri Neuvosen kilpailutyö "Tarinoiden juuret" voitti Hella Wuolijoki -juhlarahan suunnittelukilpailun
Hella Wuolijoen syntymästä tulee kuluneeksi 125 vuotta vuonna 2011. Juhlarahalautakunta järjesti juhlarahan suunnittelusta kutsukilpailun, jonka voittajaksi valittiin arkkitehti Petri Neuvosen kilpailutyö "Tarinoiden juuret".
16.12.2010
Liedon kilpailussa jaettiin kolme palkintoa
Liedon kunta haki ideoita kunnan keskustaajaman kehittämiseksi ideakilpailulla, johon kutsuttiin kuusi arkkitehtitoimistoa. Palkintolautakunta päätyi palkitsemaan kolme parasta työtä.
13.12.2010
SAFA julkaisee oman arkkitehtuuriohjelman
Helsingissä maanantaina 13.12.2010 kokoontunut SAFAn liittovaltuusto valitsi SAFAn hallitukseen kaksi uutta varapuheenjohtajaa ja neljä uutta jäsentä sekä vahvisti vuoden 2011 toiminta- ja taloussuunnitelman. Ensi vuoden aikana julkaistava SAFAn arkkitehtuuriohjelma tulee linjaamaan näkemyksiä ja keinoja laadukkaan rakennetun ympäristön toteuttamiseksi.
10.12.2010
Arkkitehti Juha Leiviskä sai kirkon kulttuuripalkinnon
Arkkitehti, akateemikko Juha Leiviskä on saanut vuoden 2010 kirkon kulttuuripalkinnon. Leiviskä on osoittanut sitoutuneisuutta kirkkojen ja muiden sakraalitilojen suunnitteluun ja välittänyt töillään kristillistä sanomaa, palkintoperusteluissa todetaan.
9.12.2010
Eriksson Arkkitehdit Ylläksen matkailukylä -kilpailun voittoon
Metsähallituksen yhdessä Laplands Hotels Oy:n kanssa järjestämän arkkitehtuurikutsukilpailun tavoitteena oli kartoittaa Yllästunturin luonnonmaisemaan sopivia ratkaisuja loma-ja matkailupalvelurakentamisen toteutukseen.
3.12.2010
Arkkitehtitoimisto Kari Järvinen ja Merja Nieminen voitti Suomenlinnan vankilakilpailun
"Voittanut ehdotus täytti arkkitehtoniset ja toiminnalliset tavoitteet parhaiten. Rakennukset muodostavat uuden kiinnostavan kerrostuman Suomenlinnan rakennuskantaan, alistuen kuitenkin sopivan nöyrästi ympäristöön", totesi palkintolautakunta.
25.11.2010
RIL-palkinto 2010 Kempeleen ekokylälle
RIL-palkinnon on voittanut tänä vuonna Kempeleen ekokylä. Kilpailun toisen sijan jakoivat Cygnaeuksen koulun laajennus ja KIRNU.
11.11.2010
Rovaniemi yhteistyöhön World Design Capital Helsinki 2012 -hankkeen kanssa
Rovaniemen kaupunki osallistuu World Design Capital Helsinki 2012 -vuoteen. Rovaniemi aloittaa yhteistyön WDC-kaupunkien Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Vantaan ja Lahden kanssa.
9.11.2010
TURKU ASUU 2011 – parempaa asumista turkulaisille
Turun seudun arkkitehdit SAFA on käynnistänyt Turun kulttuuripääkaupunki 2011 liittyvän hankkeen TURKU ASUU 2011. Hankkeen tavoitteena on yhteistyössä rakennuttajien kanssa kehittää laadukasta asuntorakentamista innovatiivisen arkkitehtuurin keinoin.
4.11.2010
Suomen paviljonki valittiin arkkitehtuuriltaan Shanghain maailmannäyttelyn parhaaksi
Maailmannäyttelyiden katto-organisaatio BIE (Bureau International des Expositions) palkitsi 30. lokakuuta Suomen paviljongin kokoluokassaan suunnittelultaan ja arkkitehtuuriltaan parhaaksi paviljongiksi Shanghain maailmannäyttelyssä. Pohjoismaat juhlivat illassa, sillä saman kategorian toisen sijan vei tiukassa kilpailussa Norja ja kolmanneksi tuli Tanska.
1.11.2010
Hämeenkadun alueen kutsukilpailu Jyväskylässä ratkesi
Korttelirakenteeltaan ja rakennustyypeiltään monipuolinen ehdotus "Noste" valittiin voittajaksi. Ehdotuksen laati Verstas Arkkitehdit Oy.
29.10.2010
Suomi järjestää kansainvälisen modernin arkkitehtuurin suojelu- ja tutkimuskonferenssin 2012
Modernin arkkitehtuurin suojeluun ja tutkimukseen keskittynyt kansainvälinen järjestö Docomomo on valinnut Suomen seuraavan arkkitehtuurikonferenssin järjestäjämaaksi vuonna 2012.
22.10.2010
Kestävän yhdyskunnan suunnittelukilpailu: ekokaupunki Sipooseen vai jotakin aivan muuta?
Sipoon kunta julkistaa vuoden 2011 alussa kansainvälisen suunnittelukilpailun, jolla etsitään ideoita kestävän yhdyskunnan luomiseksi Söderkullaan nk. Sibbesborgin alueelle.
22.10.2010
JKMM Arkkitehdit Oy Kalasataman koulun ja päiväkodin kilpailun voittoon
Arkkitehtuurikutsukilpailu Kalasataman koulusta ja päiväkodista on ratkennut. Helsingin kaupungin järjestämässä kilpailussa voiton vei JKMM Arkkitehdit Oy:n ehdotus ”Wigwam”.
18.10.2010
Vuoden 2010 Ympäristörakenne: Uutelan kanava tuo veden kaupunkiin
Uutelan kanava ympäristöineen on Vuoden 2010 Ympäristörakenne. Kanava sijaitsee Helsingin Aurinkolahdessa. Rakennustuoteteollisuus RTT:n ja Puutarhaliitto ry:n järjestämän kilpailun tulokset julkistettiin 15. lokakuuta Helsingissä.
15.10.2010
Punkaharjun päiväkoti palkittiin Skotlannissa
Partanen & Lamusuo Partnershipin suunnittelema Punkaharjun päiväkoti palkittiin kansainvälisessä Making Space 2010 Architectural Award – Arkkitehtuuria ja muotoilua lapsille ja nuorille -palkinnolla Skotlannissa.
13.10.2010
Rakennustaiteen valtionpalkinto kaupunginarkkitehti Lars Hagmanille
Vuoden 2010 Rakennustaiteen valtionpalkinto on myönnetty kaupunginarkkitehti Lars Hagmanille.
13.10.2010
Vuoden 2010 lasirakenteeksi YTHS:n Töölön toimipisteen laajennusosa
Vuoden 2010 lasirakenteeksi on valittu Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiön (YTHS) Helsingin Töölön toimipisteen laajennusosa, jonka pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastaa Sanaksenaho Arkkitehdit Oy. Vuoden lasirakenteen valitsevat yhteistyössä Suomen Tasolasiyhdistys ry ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFA joka toinen vuosi.
8.10.2010
Kristian Gullichsen Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun kunniatohtoriksi
Aalto-yliopiston ensimmäisessä tohtoripromootiossa kunniatohtoriksi nimitettävä arkkitehti Kristian Gullichsen iloitsee uuden yliopiston avaamista mahdollisuuksista arkkitehtuurin opiskelijoille. Arkkitehtien taitotaso on Gullichsenin mukaan Suomessa edelleen korkealla ja uravalinta osoitus kunnianhimosta.
30.9.2010
Alvar Aalto -säätiö saa uuden johtajan
Filosofian tohtori Susanna Pettersson on nimitetty Alvar Aalto -säätiön johtajaksi ja asiamieheksi 1.10.2010 alkaen. Hänen vastuualueensa käsittää Alvar Aalto -museon toimintojen lisäksi Alvar Aalto -säätiön yksiköiden yhteisen hallinnon.
15.9.2010
Kuopion "siltavahdeille" Kestävä Kivitalo -palkinto
Kuopion "siltavahdit" saivat vuoden 2010 Kestävä Kivitalo -palkinnon. Kyseessä on Keilankannan kaksi korkeaa ja kaksi matalampaa asuintaloa, jotka ovat paikalla rakennettuja ja tiiliverhoiltuja.
15.9.2010
Seniorikerrostalojen kutsukilpailu Viikkiin ratkaistu
Helsingin seurakuntayhtymä järjesti arkkitehtuurikutsukilpailun senioriasumiseen soveltuvien asuinkerrostalojen suunnittelusta Viikin Latokartanoon. Viiden kutsutun joukosta kilpailun voittoon valittiin Arkkitehdit Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen Oy:n laatima ehdotus ”Letkajenkka”.
7.9.2010
Marian siunauskappelin kilpailu Kokkolassa ratkesi
Kokkolan seurakuntayhtymä järjesti kilpailun Marian siunauskappelin muutostyön ja krematorion suunnittelusta. Kilpailu järjestettiin suppeana kutsukilpailuna. Kuudesta kutsutusta voittajaksi valittiin Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen – Komonen Oy ehdotuksella "70x7".
27.8.2010
Julkisten hankintojen hintakilpailu turhauttaa arkkitehtitoimistoja
ATL:n ja sen pohjoismaisten sisarjärjestöjen kesällä teettämässä selvityksessä nousivat esiin avoimen julkisen hankintamenettelyn sudenkuopat suunnittelupalvelujen hankinnassa. Merkittävimmät epäkohdat liittyvät referenssikäytäntöjen syrjivyyteen ja tarjousten sattumanvaraiseen laatuarviointiiin.
27.8.2010
Rakennusperintöpäivät lähestyvät – vielä ehtii mukaan!
Euroopan rakennusperintöpäiviä vietetään tänä vuonna 10.–12. syyskuuta teemalla Rakennettu maisema. Vielä ehditte mukaan tapahtuman järjestäjäksi joko varsinaisina rakennusperintöpäivinä tai jonakin muuna teille sopivana ajankohtana.
19.8.2010
Suomi tarvitsee ajanmukaisen arkkitehtuuri- ja muotoilukeskuksen
Designmuseo, Suomen rakennustaiteen museo sekä alan ammattilaisten järjestöt Grafia, Ornamo ja Safa ovat tyytyväisiä, että opetus- ja kulttuuriministeriö ehdottaa valtion budjettiin Suomen rakennustaiteen museon ja Designmuseon laajennusosan rakentamisvaltuutta.
9.8.2010
Oulun Tuiran Lohipadon kilpailu ratkesi
Oulun Rakennusteho Oy ja Oulun kaupunki järjestivät kutsukilpailun Tuiran korttelista 114, Lohipadon koulun alueesta. Kilpailun voittajaksi valittiin Arkkitehtuuritoimisto Seppo Valjus Oy.
2.7.2010
Kirje Espoon kaupunginvaltuustolle: Espoon suunnittelussa käytettävä arkkitehtuurikilpailuja
Suomen Arkkitehtiliitto SAFA esittää, että Espoon kasvaessa ja tiivistyessä voimakkaasti lähivuosina, uusien alueiden suunnittelussa käytettäisiin suunnittelukilpailuja määriteltäessä kaavoitettavaksi tulevien alueiden maankäytön tehokkuutta ja rakentamistapaa sekä myös ensisijaisena suunnittelijoiden valintamenettelynä.
1.7.2010
Suomi ensi yrittämällä nollaenergiarakentamisen kärkikaartiin
Aalto-yliopiston tiimi saavutti hienosti viidennen sijan Solar Decathlon Europe 2010 -kilpailussa Madridissa. Kilpailu on aurinkoenergiaan pohjautuvan energiatehokkaan rakentamisen kymmenottelu, jossa eri maiden yliopistot kilpailevat keskenään parhaan talon suunnittelussa
29.6.2010
SAFAn puheenjohtajan katsaus vuoteen 2009 (tiivistelmä)
SAFAn viime vuoden teeman – Kestävään rakennuskulttuuriin – tavoitteena on ollut korostaa arkkitehtien roolia laaja-alaisina ammatillisina toimijoina rakennetun ympäristön kehittämisessä. Arkkitehdeillä on keskeinen vastuu ekologisen ja kestävän kehityksen mukaisen rakentamisen edistämisessä.
24.6.2010
APOLI 2010 –kirja sukeltaa pääkaupungin arkkitehtuuriin
Helsingin arkkitehtuuripoliittisen ohjelman toimenpideosa sitä syventävine artikkeleineen on koottu kirjaksi, APOLI 2010. Kirjan julkaisija on Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto
21.6.2010
Arkkitehtiopiskelijat rakentavat Kalevalakehto-installaation Seurasaareen elokuussa
Amerikkalais-suomalainen arkkitehtiopiskelijaryhmä suunnitteli Kalevalan inspiroimana rakennuksen, joka nousee yhdeksän päivän aikana Seurasaaren eteläkärkeen 16.–26.8.2010. Installaation nimeksi tulee Kalevalakehto.
21.6.2010
The Innovative Town Concept for the Future -ideakilpailu on ratkennut
SRV yhtiöiden ja Orimattilan kaupungin järjestämässä kansainvälisessä idea- ja konseptikilpailussa jaettiin kaksi 1. palkintoa. Kilpailuun saapui määräajassa yhteensä 72 hyväksyttyä ehdotusta. Tavoitteena oli suunnitella innovatiivistä ja ekotehokasta tulevaisuuden kaupunkiyksikköä Hennan alueelle Orimattilaan.
8.6.2010
Rakennusperintöä suojelemaan uusi laki
Tasavallan presidentti on tänään vahvistanut lain rakennusperinnön suojelemista. Samalla maankäyttö- ja rakennuslakia muutettiin. Lakiuudistuksen tavoitteena on tukea rakennusperinnön ajallista ja alueellista monimuotoisuutta sekä sen kulttuurisesti kestävää hoitoa ja käyttöä.
4.6.2010
Jyväskylän Vaajakosken keskustan kilpailu ratkesi
Jyväskylän kaupunki järjesti arkkitehtuurikilpailun Vaajakosken keskustan kehittämiseksi. Kilpailun lähtökohtana oli Vaajakosken keskustan sijainti kauniin virran rannalla ja sen arvokas historia keskisuomalaisen sahateollisuuden kehtona. 1. palkinto annettiin yksimielisesti ehdotukselle "Viilto", jonka tekijäksi paljastui Petri Laaksonen.
27.5.2010
Männistön liiketalon kilpailussa kaksi palkintoa
Kuopion Männistön liiketalotontin asemakaavakilpailu on ratkennut. Palkintolautakunta ei päässyt yksimielisyyteen voittajasta, joten toiselle sijalle asetettiin kaksi ehdotusta, tekijöinä Sillman Arkkitehtitoimisto ja Verstas Arkkitehdit. Suppean kutsukilpailun järjestivät Kuopion Männistön Liiketalo Oy yhteistyössä Kuopion kaupungin teknisen viraston kanssa.
25.5.2010
Arkkitehtipäivien teemana KAUPUNKI!
Vuoden arkkitehtuuritapahtuma, Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn vuotuiset Arkkitehtipäivät, järjestetään 21.–22.5.2010 Kotkan konserttitalolla. Teemana on tänä vuonna KAUPUNKI! Tiedossa on kiinnostavia puheenvuoroja ja keskustelua mm. paikan identiteetin rakentumisesta, asukasosallistumisesta ja kestävästä yhdyskuntasuunnittelusta. Arkkitehtipäivillä kutsutaan myös liitolle viisi uutta kunniajäsentä.
20.5.2010
Gerda ja Salomon Wuorion palkinto arkkitehti Harri Mäkiaholle
Suomen Arkkitehtiliitto SAFA on myöntänyt tämänvuotisen Wuorio-palkinnon Tampereen teknillisestä yliopistosta valmistuneelle arkkitehti Harri Mäkiaholle diplomityöstä, jonka pohjana on ollut hänen voittoisa ehdotuksensa Sundsvallin taide- ja teatterikeskukseksi. Työn ohjaajana toimi professori Ilmari Lahdelma. Palkinto luovutetaan Arkkitehtipäivien iltajuhlassa 21.5. klo 19.30.
20.5.2010
SAFA-palkinto Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto Att:lle
Suomen Arkkitehtiliiton SAFA-palkinto myönnetään tänä vuonna Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto Att:lle pitkäjänteisestä työstä korkeatasoisen asuntorakentamisen kehittämiseksi. Palkinto luovutetaan SAFAn Arkkitehtipäivien yhteydessä 21.5. klo 11:45 Kotkan konserttitalolla.
20.5.2010
Aurajoen paviljongin voitto Itävaltalais–suomalaiselle tiimille
Turku 2011 -säätiö järjesti yleisen suppean kilpailun Aurajoen paviljongin suunnittelusta. Kilpailuun saapui 178 ehdotusta 10 eri maasta. Voittajaksi valittiin ympäristöasioihin vahvasti kantaa ottava ehdotus. Ehdotuksen "Orko" tekijöinä ovat itävaltalaiset arkkitehdit Titusz Tarnai, Peter Jellitsch ja Christian Tonko sekä suomalainen hum.kand. Aino Korvensyrjä.
10.5.2010
EKO-BOXI ohjaa kestävään suunnitteluun
Suomen Arkkitehtiliitto SAFA julkaisi 6.5. kestävän suunnittelun verkkosivuston, EKO-BOXIn, osoitteessa www.safa.fi. Julkaisutilaisuus järjestettiin Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tiedotus- ja näyttelykeskus Laiturilla, Narinkkatorilla.
6.5.2010
Arkkitehti Panu Kailalle tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto
Opetusministeriö on myöntänyt vuoden 2010 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot kahdeksalle yksityishenkilölle tai ryhmälle tiedonjulkistamiseen liittyvistä ansioista. Elämäntyöpalkinnon sai arkkitehti <B>Panu Kaila</B> rakennuskulttuurin ja siihen liittyvän taitotiedon tuottajana.
29.4.2010
Serum Arkkitehdit menestyivät Norjassa
Suomalaiset saivat jaetun toisen palkinnon kansainvälisessä kilpailussa Norjassa. Drammenin kunnan järjestämässä kilpailussa haettiin ympäristöystävällisiä ehdotuksia Strømsøn alueen uudistamiseksi.
27.4.2010
Oulun Kastellin monitoimitalon kilpailu
Oulun kaupunki järjesti monitoimitalon suunnittelusta kaksivaiheisen arkkitehtuurikutsukilpailun. Kilpailun voitti <B>Arkkitehtuuritoimisto Lahdelma & Mahlamäki</B>. Kilpailuun kutsuttiin yhteensä kuusi toimistoa/työryhmää, joista jatkokilpailuun valittiin kolme.
21.4.2010
Suomeen perustettiin Green Building Council
Suomeen on perustettu Green Building Council Finland (FIGBC) 19.4.2010. Kestävä kehitys korostuu kiinteistö- ja rakennusalalla yhä enemmän. Yhdistys kokoaa kestävän kehityksen osaamista Suomessa ja edustaa jäseniään aihepiiriin liittyvissä asioissa. SAFA on yksi yhdistyksen 29 perustajajäsenestä.
21.4.2010
Raision keskikaupungin kutsukilpailu
Raision kaupunki ja Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY järjestivät kutsukilpailun Raision keskikaupunkialueen suunnittelusta. Kilpailun voitti monialainen työryhmä ehdotuksella "Vihreä nauha".
16.4.2010
Jätkäsaaren Alkuasuntojen tontin kutsukilpailu
Alkuasunnot Oy:n yhdessä Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston kanssa järjestämä kutsukilpailu Jätkäsaaren Välimerenkadulle on ratkennut. Voittajaksi valittiin Arkkitehtitoimisto Jukka Turtiaisen ehdotus "Kompis".
22.3.2010
Varkauden Kämärin alueen ideakilpailu
Varkauden kaupungin järjestämä yleinen aatekilpailun Varkauden Kämärin alueelle on ratkennut. Kilpailun voitto meni maisema-arkkitehti Sirpa Mäkilälle ja arkkitehti Tytti Wiinikalle. Kilpailussa jaettiin kolme palkintoa, kaksi lunastusta ja kolme kunniamainintaa.
19.3.2010
SAFAn arkkitehtuurikilpailunäyttely Suomen rakennustaiteen museossa: Kohti hyvää elämää
Minkälaisessa hoivaympäristössä vanheneva väestömme asuu ja elää tulevina vuosikymmeninä? Kysymykseen on tarjolla ratkaisuja Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn kokoamassa, 10.3. avautuneessa arkkitehtuurikilpailunäyttelyssä.
9.3.2010
Kaupunkilaisten ääni kuuluviin Katajanokan hotellihankkeessa
Suomen Arkkkitehtiliitto SAFA esittää, että ratkaisu Eteläsataman rantavyöhykkeen suunnittelemiseksi haettaisiin valmisteilla olevalla Kirjava Satama -ideakilpailulla. Lisäksi kaupunkilaisilla tulisi olla mahdollisuus ilmaista mielipiteensä alueen suunnittelusta esimerkiksi avoimessa keskustelutilaisuudessa.
22.2.2010
Aurajoen paviljongin suunnittelukilpailu käynnistyi
Turku 2011 -säätiön järjestämä Aurajoen jokipaviljongin yleisen suunnittelukilpailun tarkoituksena on saada luonnossuunnitelma Aurajokeen sijoitettavasta kelluvasta paviljongista. Paviljonkia tullaan käyttämään Turun kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 erilaisiin tapahtumiin.
10.2.2010
Helsinki Townhouse -kilpailu käynnistyi
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston järjestämä Helsinki Townhouse -arkkitehtuurikilpailu on käynnistynyt 1.2. Kilpailu on yleinen aatekilpailu, jonka tarkoituksena on löytää townhouse- eli kaupunkipientalotyyppejä, jotka soveltuvat helsinkiläiseen kaupunkiympäristöön sekä kulttuurisesti että kaupunkikuvallisesti.
3.2.2010
Pasi Heiskanen on vuoden 2009 asuntovaikuttaja
Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen valittiin vuoden asuntovaikuttajaksi 2009. Vuoden asuntovaikuttaja valittiin nyt 11. kerran.
28.1.2010
Helsingin kulttuuriteko 2009 –kunniamaininta Open House Helsinki -tapahtumalle
Helsingin kulttuuriteko 2009 -palkinto on myönnetty Suvilahden graffitiaidalle. Lisäksi jaettiin kunniamaininnat kolmelle kulttuuriteolle: Musiikkiteatteri Kapsäkin uuden tilan perustaminen Vallilaan, nuorisokulttuuria esiin nostava Oy Basso Media Ltd. sekä OpenHouseHelsinki -tapahtuma.
19.1.2010
EUROPAN 10 -kilpailu ratkennut – nuoret suomalaiset arkkitehdit veivät voiton
Kansainvälinen Europan 10 -kilpailu nuorille arkkitehdeille on ratkennut. Kilpailun teemana oli Inventing urbanity - European urbanity, sustainabile city and new public spaces; eurooppalainen urbanismi, kestävä kaupunkikehitys ja uudet julkiset kaupunkitilat.
18.1.2010
Suomen Arkkitehtiliiton kestävän kehityksen TunnustusPAANU Dodo ry:lle
Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn kestävän kehityksen TunnustusPAANU myönnettiin 18.1.2010 Dodo ry:lle toiminnasta urbaanin, asukaslähtöisen ja ekologisen kaupungin hyväksi tehdystä työstä. Dodo on pieni mutta pippurinen vuonna 1995 perustettu ja valtakunnallisesti toimiva ympäristöjärjestö.
17.1.2010
SAFAn ilme uudistui
Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn ilme on uudistunut. Uusi tunnus on muotoiltu SAFA-lyhenteestä. Tunnuksen yleisvaikutelmassa on pyritty ajattomuuteen. Muuten musta-valko-harmaata ilmettä tehostaavat seitsemän kirkkaampaa tunnusväriä, jotka leimaavat SAFAn eri toiminta-alueita.
12.1.2010

Mikä RSS on?

RSS (Really Simple Syndication) on web-syöte, jonka avulla usein päivittyvää sisältöä toimitetaan lukijalle ilman sivuilla vierailua. RSS onkin suunniteltu helpottamaan esimerkiksi uutisten seuraamista usealta sivustolta. Voit tilata syötteen painamalla sivulla olevaa RSS-ikonia. RSS-lukijasi lataa tilaamasi syötteet automaattisesti. RSS-syötteitä voi tilata ja lukea kaikilla nykyisillä selaimilla.

Tilaa Safan Uutiset RSS-virtana