Uutisarkisto 2009

Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn uusi liittovaltuusto aloitti kautensa
Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn liittovaltuusto kokoontui Helsingissä tänään 14.12.2009. Syksyllä 2009 järjestetyssä liittovaltuuston jäsenten vaalissa valitulle uudelle liittovaltuustolle kokous oli kolmivuotisen kauden ensimmäinen.
17.12.2009
SAFA-palkinto Wanhassa Wara Parempi -tapahtumalle
Suomen Arkkitehtiliiton arvostettu SAFA-palkinto myönnettiin tänä vuonna loviisalaiselle Wanhassa Wara Parempi -tapahtumalle ja sen järjestäjälle Loviisan Kulttuuri- ja ympäristöliikkeelle tärkeästä työstä korjaus- ja perinnerakentamisen tiedon välittäjänä. Palkinto luovutettiin perinteisten SAFAn glögien yhteydessä maanantaina 14.12.2009 klo 16.30.
16.12.2009
Betonijulkisivu –arkkitehtuuripalkinto 2009: Hämeenlinnan maakunta-arkisto arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen
Vuoden 2009 Betonijulkisivu -arkkitehtuuripalkinnon on voittanut Hämeenlinnan maakunta-arkisto, suunnittelijana Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen Oy Helsingistä. Kohteen suunnittelusta ovat vastanneet arkkitehdit SAFA Mikko Heikkinen, Markku Komonen ja Markku Puumala.
3.11.2009
VIII Kaupunkisuunnitteluseminaari – KAUPUNKIA TEKEILLÄ
Kahdeksatta kertaa järjestettävä Kaupunkisuunnitteluseminaari keskittyy tänä vuonna esittelemään kaupunkisuunnittelun hyviä käytäntöjä ja ratkaisuja, niin ulkomailta kuin kotimaasta. Tikkurilan Tiedekeskus Heurekassa keskiviikkona 28.10. järjestettävän KAUPUNKIA TEKEILLÄ -seminaarin avaa europarlamentaarikko Satu Hassi.
28.10.2009
Arkkitehtuuritutkijat kokoontuvat Otaniemeen
Otaniemessä käynnistyy 22.–23.10. uusi tapahtumaperinne, Arkkitehtuuritutkimuksen päivät. Suomen arkkitehtikoulujen, Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn ja Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutus keskuksen (YTK) järjestämillä ensimmäisillä Arkkitehtuuritutkimuksen päivillä luodaan yleiskatsaus alan tutkimuskenttään.
21.10.2009
Kirnu on noussut harjakorkeuteensa
Suomen Expo-paviljonki Kirnu on noussut harjakorkeuteensa ja paviljongin harjannostajaisia vietettiin 21.9.2009. Kone ja Nokia ovat tulleet mukaan Expo-hankkeeseen Suomen kansallisiksi kumppaneiksi.
22.9.2009
Arkkitehtien asiantuntemus säilytettävä Raision maankäytön suunnittelussa
Raision kaupungissa suunnitellaan teknisen keskuksen organisaatiomuutosta. Sen seurauksena kaavoituksen johto siirtyisi maankäyttöpalvelujen johtajalle, joka toimisi lisäksi kunnan kiinteistöinsinöörinä. Suomen Arkkitehtiliitto SAFA on esittänyt huolensa tilanteesta Raision kaupungin luottamushenkilöille.
22.9.2009
Opastettuja kierroksia Helsingissä paikkoihin, joihin et tavallisesti pääsisi!
Kurkistuksia Helsingin historiallisten rakennusten salaisimpiin sopukoihin, teollisuusrakennusten avariin halleihin, yksityistilojen lämpöön ja virastojen vihoviimeisiin komeroihin.
22.9.2009
Käytä ammattilaista!
Minkälaisen ilmeen vanhat tuolit saavat muotoilun, graafisen suunnittelun ja arkkitehtuurin ammattilaisten käsissä? Syksyn huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma on Habitaren Ahead!-alueelle rakennettu Tuolibaari.
25.6.2009
SAFAn arkkitehtuurikilpailunäyttely avautuu: KIRNU, GAISSA, KIELA ja muita nimimerkkejä
Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry:n kokoaman arkkitehtuurikilpailunäyttelyn avajaisia vietetään 9.6. Suomen rakennustaiteen museossa. Näyttelyyn on tänä vuonna valittu kohteita läheltä ja kaukaa – Espoon kaupungintalosta Shanghain maailmannäyttelyyn. Näyttely on avoinna yleisölle 10.6.–6.9.2009 rakennustaiteen museon pienessä salissa.
8.6.2009
Katajanokan hotellihankkeen sijoittelua vielä tutkittava
Helsingin kaupunki on valmistellut Katajanokalle asemakaavaehdotuksen, joka mahdollistaisi viisikerroksisen hotellin rakentamisen nykyisen Kanavaterminaalin alueelle. Suomen Arkkitehtiliitto yhtyy Helsingin Rakennusviraston ja yleisten töiden lautakunnan kantaan tutkia hotellin sijoittamista vaihtoehtoisille paikoille.
25.5.2009
Pätevät tekijät ykkösedellytys laadukkaalle rakentamiselle
Suomen Arkkitehtiliiton puheenjohtaja Rainer Mahlamäki muistuttaa, että rakentamisen laatu-keskustelussa pitää muistaa myös kuluttajansuojanäkökulma. Tällä hetkellä kuluttajilla ei ole mitään mahdollisuutta tarkistaa rakennusalan toimijoiden ammattipätevyyksiä. Rakentamisen laatuun vaikuttaa koko toteutusketju, suunnittelu mukaan lukien.
13.5.2009
NCC:n parhaat hankkeet 2005-2007: Lahdelma ja Mahlamäki sekä Brunow ja Maunula palkittiin
NCC:n arkkitehtuuripolitiikkaan liittyen valittiin vuosien 2005 – 2007 aikana valmistuneista kohteista parhaat asuin- ja toimitilahankkeet. Raadin kriteerinä oli arvioida arkkitehtuurista laatua, miten hyvin se on täyttänyt tilaajan tarpeet ja miten yhteistyö eri osapuolien välillä on sujunut.
7.5.2009
Eurooppalainen arkkitehtijärjestö ACE: Kestävä kehitys edellyttää laadukasta suunnittelua
Eurooppalaisten arkkitehtiliittojen yhteenliittymän, Architects’ Council of Europe:n (ACE) yleiskokous pidettiin 24.4. Helsingissä. Eurooppalaiset jäsenjärjestöt toivat kokoukseen terveiset kotimaidensa rakennusalan tilasta. Yleiskokouksessa todettiin, että nykyisessä taloustilanteessa laadukkaan rakentamisen merkitys korostuu.
6.5.2009
ARMI ry:n ja Invalidiliitto ry:n vuoden 2009 esteettömyyspalkinto Hyvinvointikeskus Onnille
ARMI ry:n ja Invalidiliitto ry:n esteettömyyspalkinto 2009 on myönnetty Hyvinvointikeskus Onnille. Hyvinvointikeskuksen ratkaisu edustaa kokonaisvaltaista toimintamallia, jossa kaikkia kuntalaisia palveleva keskus monipuolisine palveluineen on sijoitettu kunnan keskustaan.
5.5.2009
Bryggman-apuraha 2009 sisustusarkkitehti, muotoilija Elina Aallolle
Sisustusarkkitehti Carin Bryggmanin ja professori Erik Bryggmanin rahaston apuraha myönnettiin sisustusarkkitehti, muotoilija Elina Aallolle ARMI-seminaarissa, Wanhassa Satamassa tiistaina 5.5. Apuraha on suuruudeltaan 7500 euroa.
5.5.2009
SAFAan uusi kilpailuassistentti
SAFAn uutena kilpailuassistentina on aloittanut Pauliina Ilonoja (31). Pauliina on valmistunut muotoilijaksi Lahden Muotoiluinstituutista vuonna 2005 ja on sen jälkeen työskennellyt mm. avustavissa suunnittelutehtävissä arkkitehti- ja muotoilutoimistoissa.
4.5.2009
COMMUNICATIONS 2009
COMMUNICATIONS 2009 tuo Finlandia-talolle kansainvälisiä huippuarkkitehteja
25.4.2009
ACE:n yleiskokous Helsingissä
Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn isännöimään, Finlandia-talolla 24.5. pidettävään yleiskokoukseen osallistuu yli 100 ulkomaista arkkitehtuurin vaikuttajaa. Eurooppalaisten jäsendelegaatioiden lisäksi kokouksen vieraina ovat mm. maailmanlaajuisen arkkitehtijärjestö UIA:n puheenjohtaja, australialainen Louise Cox, hänen edeltäjänsä Gaetan Siew Mauritiukselta, sekä arkkitehtiliittojen johto Venäjältä, Meksikosta, Etelä-Koreasta ja Kanadasta.
23.4.2009
Arkkitehtuurivienti edelleen lapsenkengissään – strategia- ja kehittämistyö käynnistettävä
Suomesta ulkomaille suuntautuva arkkitehtuurivienti on vielä pienimuotoista toimintaa. Vientikiinnostusta olisi, mutta resurssit tyypillisesti muutaman hengen arkkitehtitoimistoissa ovat tiukassa. ARKEX-hanke syntyi tarpeesta kartoittaa suomalaisen arkkitehtuuriviennin nykytilaa ja kehittämistä.
31.3.2009
SAFA toivoo: Arkkitehti Rovaniemen kaupungin kaavoituspäälliköksi
Rovaniemen kaupunki harkitsee kaavoituspäällikön viran kelpoisuusvaatimusten lieventämistä täyttääkseen viran sisäisellä haulla. Virkaan ollaan kelpuuttamassa arkkitehtien lisäksi myös insinöörikoulutuksen saaneet hakijat. Suomen Arkkitehtiliiton mielestä virkaan sopisi parhaiten ammatissa aiemmin pätevöitynyt arkkitehti.
18.2.2009
Viisi työtä Euroopan unionin nykyarkkitehtuurikilpailun finaaliin – Mies van der Rohe Award 2009
Euroopan komissio ja Fundació Mies van der Rohe -säätiö ovat tänään julkistaneet yhden maailman arvostetuimmista arkkitehtuuripalkinnoista, Euroopan unionin nykyarkkitehtuuripalkinnon ’Mies van der Rohe Award 2009’ voittajaehdokkaat.
13.2.2009
Alvar Aalto -mitali tanskalaiselle Tegnestuen Vandkunsten -arkkitehtitoimistolle
Kymmenes Alvar Aalto -mitali on myönnetty tanskalaiselle Tegnestuen Vandkunsten -arkkitehtitoimistolle. Toimiston edustajat vastaanottivat mitalin tänään Alvar Aallon suunnittelemassa KELA:n päätoimitalossa. Tunnustus myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa arkkitehtiryhmälle yksittäisen arkkitehdin sijaan.
3.2.2009
TunnustusPAANU ministeri Jan Vapaavuorelle
Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA) myönsi tämänvuotisen kestävän kehityksen TunnustusPAANUn asuntoministeri Jan Vapaavuorelle merkittävästä työstä ja rohkeista kannanotoista yhdyskuntarakenteen eheyden puolesta. Tyrvään vanhan kirkon paanutalkoissa käsin veistetty TunnustusPaanu myönnettiin nyt kuudetta kertaa Suomen Arkkitehtiliitossa tänään järjestetyssä vapaamuotoisessa tilaisuudessa.
29.1.2009

Mikä RSS on?

RSS (Really Simple Syndication) on web-syöte, jonka avulla usein päivittyvää sisältöä toimitetaan lukijalle ilman sivuilla vierailua. RSS onkin suunniteltu helpottamaan esimerkiksi uutisten seuraamista usealta sivustolta. Voit tilata syötteen painamalla sivulla olevaa RSS-ikonia. RSS-lukijasi lataa tilaamasi syötteet automaattisesti. RSS-syötteitä voi tilata ja lukea kaikilla nykyisillä selaimilla.

Tilaa Safan Uutiset RSS-virtana